tiistai 20. marraskuuta 2012

I used to believe in forever But forever's too good to be true

Syksy on mennyt ylä- ja alamäkeä, notkahduksista on yritetty ponnistaa kohti korkeuksia. Syksy on jatkunut koiraharrastusrintamalla vaisuna ja melko ponnettomana. Elämä on pyörinyt lähinnä pakollisten hoidettavien asioimisten ja koulujuttujen, sekä hauskanpidon (tai sen yrittämisen) ympärillä. Niin siinä sitten kävi, että monivuotinen parisuhteeni päättyi, joten pakkaamme koirien kanssa kimpsumme kasaan, ja suuntaamme muuttokuorman uuteen kotiimme parin viikon päästä. Aika on mennyt lähinnä keskittyen pitämään itsensä ja pääkoppansa kasassa. Onni on hyvät ystävät! ♥ 


Suunta ei tämän syksyn jäljiltä voi olla kuin ylöspäin, joten tulevaa talvea ja kevättä odottelen innokkaana :) Onni on Tiukun kaltainen koira, joka lämmittää kainaloa pahimmassa halipulassa. Koira joka tarjoaa tekemistä ja virikkeitä, kun huomaa maanneensa sängyssä koko päivän katsomassa How I Met Your Motheria.. 
♥ 



torstai 25. lokakuuta 2012

AVO 1!!

Päivitykset laahaa jäljessä... Tiuhdin kanssa tokoiltiin pari viikkoa takaperin epäonnistumisten päivänä Ylöjärvellä 13.10 tokon avoimen luokan 1-tulos. Koepaikalle kaahattiin autolla tuhatta ja sataa, myöhässä tietenkin, toivoen papereiden ja tarvittavien lelujen/namien olevan matkassa mukana. ;) Kisapaikalla käytiin kävelylenkillä ja harkattiin hieman kontaktia ja sivulletuloja. Pakkasin Tiuhdin autoon odottelujen ajaksi, ja tämä taktiikka tuntui toimivan. Tiuhti oli autosta pois otettaessa melko sopivassa vireessä, hieman kiihkeänä se vinkui suorittavien koirakoiden perään.

Tähän kokeeseen treenattiin oikeastaan ylläpitotreeniä vain muutaman päivän ajan ennen koetta. Menin kokeeseen koittamaan, josko saisimme 1-tuloksen. Tuloksilla ei tässä kokeessa ollut merkitystä, sillä treenasimme kisaan aivan liian vähän... Itse lähdin hakemaan kokeesta iloista tekemisen meininkiä ja treeniä. Ilman paineita olikin paljon helpompaa astella kehään, kun en kyennyt minkäänlaisia ennakko-odotuksia luomaan. :)


Paikkamakuu 7,5
Tiuhti meni hyvin maahan ja pysyi maassa koko liikkeen ajan. Tätä ei treenattu kertaakaan piilona vieraiden koirien kanssa. Viereinen belgi nousi, mutta onneksi Tiuhti ei ottanut tästä liikaa painetta. Palatessa huomasin sen siirtyneen lonkalle, ja tuomari kommentoi Tiun haistelleen. Sivulletulossa jouduin antamaan kaksi käskyä, tätä on tapahtunut paljon treeneissä, joten tuplakäsky ei ihmetyttänyt.

Seuruu 8
Vauuuu!!! Kehään tultua Tiuhti oli ehkä hieman ulapalla ja lähti seuruun alussa erkanemaan, jouduin siis antamaan juoksuosuudessa pienen palautteen. Siihen Tiu kuitenkin reagoi hyvin ja loppuseuruu oli meidän seuraamiseksi erittäin hyvää!!! Voi että olin tyytyväinen tähän. Tiuhti oli kontaktissa koko ajan, eikä seuruupaikka seilannut.

Liikkeestä maahan 9
Pistemenetys saattoi mennä seuruuosuudesta tai aavistuksen vinosta maahanmenosta. Muuten nappisuoritus.

Luoksetulo 10
Ansaitusti! Tiuhti lähti nopeaan laukkaan ja pysähtyi hyvin käsimerkistä. Palasi sivulle yhtä nopeasti.

Liikkeestä seisominen 8,5
En tiedä mistä pistemenetykset johtuivat. Seuruuosuudesta, pysähtymisestä vai mistä. Hyvin Tiuhti ainakin seisomisen ajan pysyi paikallaan.

Noutaminen 7,5
Tässä mua harmitti oma tunarointi. Olisin voinut ottaa varman päälle ja käskyttää luovutuksessa ''irti' käskyllä. Harmillisesti käytin kiitti-käskyä, joka tarvittiin sitten tuplana, juu tätä ei olla erikseen treenattu... Tiuhti myös haukahti noutoon lähdettyään. Vire taisi olla himpun verran liian korkealla. Tätä on tapahtunut silloin tällöin treeneissä, ja tämä pistetään treenilistaan korjattavaksi! Muuten nouto oli nopea ja ihan nappisuoritus. :)

Kaukot 9
Tässä en tiedä mistä piste meni. Kaikki vaihdot olivat nopeat ja suorat. Alun maahanmeno ja lopun sivullenousu ilman tuplia.

Hyppy 10
Tätä ei treenattu kuluneen vuoden aikana kuin muutaman kerran. Ennen koetta ei kertaakaan. Hyvin Tiuhti muisti mitä piti tehdä. :)

Kokonaisvaikutus 9,5


Pisteitä kokonaisuudessaan siis 175, 1.sija. Matkalla sattui pieniä kauneusvirheitä, jotka voi puhtaasti laittaa treenaamattomuuden piikkiin! Hieno suoritus niin vähäisellä treenimäärällä ja tällaisella kokeilumeiningillä! Tuomari kehui meidän näyttävää ja iloista yhteistyötä, meitä oli kuulemma ilo katsoa. Itselleni jäi kisoista todella hyvä fiilis, meillä säilyi paineeton ja iloinen yhteispeli koko kisan ajan. :) Tiuhti teki kokeessa enemmäin kuin parhaansa, se suoritti liikkeet aivan kuten parhaimmissa treeneissä!!! Mulla on ihana koira <3 Itse pystyin ennen ensimmäistä liikettä karistamaan pienen jännityksen poikasen pois, se varmasti vaikutti suoritukseen positiivisesti. Tiuhti pysyi kontaktissa koko kokeen ajan, palkkaantui kehuista eikä häiriintynyt tuomarista, liikkeenohjaajasta, ympäristöstä tai muista koirista. Vuosi takaperin alokkaan kisoissa tekeminen oli ihan toista, koira oli aivan ulapalla ja sitä oli vaikea saada mukaan liikkeisiin. Nyt meininki oli ihan toista. Niinkuin me oltaisiin löydetty se yhteinen sävel! :) Kisatunne oli kyllä mahtava ja voitto tuli täytenä yllätyksenä. Kisatunnelmaa fiilistellään vielä pitkään. Käytin kokeessa kaukopalkkana palloa. Tiu ymmärsi koepalkkauksen ihan selvästi, sillä niin kova kiire kehästä lähdettäessä pallon luo tuli. :) Mahtava tunne kun yhteistyö pelittää!

Tässä kuvia syyslomalta kotipaikkakunnalta, jonka tunnusmerkki kuvissa vilahtelee <3










sunnuntai 7. lokakuuta 2012

People say nothing's impossible, but I do nothing every day.

Sora lähettää syysterveisiä blogilukijoille!
Ilmeellä..
Sora nautiskelee!                                                 In the meanwhile.. :D


Tiuhti söpistelee 

maanantai 17. syyskuuta 2012

Syksy puhaltaa uudet tuulet...

Liian pitkä aika viimeisimmästä kirjoituksesta. Huhheijakkaa. Tässä on itsellä tapahtunut yhtä jos toista viimeisten parin kuukauden aikana. Harrastukset lukuunottamatta pienen pientä tokoilua ovat jääneet tauolle. Syksyn tullen meille tulee toivottavasti pieniä ja suuria muutoksia, muutto ja asettuminen aloilleen uudenlaiseen tilanteeseen. Toivottavasti koirat sopeutuvat muuttuvaan elämäntilanteeseen lungisti stressailematta. Tai no Tiuhdin suhteen mitään ei tarvitse huolehtia, se kyllä sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen ja minne tahansa paikkaan. Tiuhdin koti on siellä missä minä olen. :)

Tässä palaillaan pikkuhiljaa harrastusten pariin, tokokisat peruin erinäisistä syistä mutta tarkoitus olisi siis mennä korkkaamaan tokon avoimen luokka vielä tässä syksyllä tai alkutalvella. Katsotaan nyt miten asiat etenevät ja järjestyvät. Agilityn suhteen aiomme treenata Nooralla tämän syyskauden, itsenäisesti olisi tarkoitus treenata nyt siten, että saataisiin sitä ohjaus- ja estevarmuutta. Niin että päästäisiin taas kunnolla treenailemaan treenivihossa seisovia ajatuksia, neuvoja ja ohjeita. Kisaamaan me ei millään päästä vielä tänä vuonna, mutta ei meillä mikään kiire olekaan. Nyt on saatava oma elämä pikkuhiljaa järjestykseen ja itsensä tolpilleen. Sen jälkeen voidaan keskittyä suunnittelemaan harrastusrintamalla ''etenemistä''. ;)

Mitä meidän blogin puolella hiljaiseen kesään on sitten kuulunut? Uusia tuttavuuksia, metsälenkkejä, uintireissuja, pienimuotoista maakuntamatkailua ja retkeilyä. Paljon luontoa ja vapaana irroittelua - niistä meidän kesä tehtiin 















♥ ♥ ♥ Kesä 2012 ♥ ♥ 

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Parhautta!

Nimittäin agitreenit Tiuhdin kanssa!!!  

Maanantaina hyppytekniikkaa ja tänään treenattiin rataa. Maanantain hyppytekniikassa samat vanhat ongelmat: kokoamisen vaikeus, pienoinen epävarmuus ja liika vauhti. Tiuhti teki kuitenkin kivasti töitä, keskittyi hyvin ja yritti selvästi ratkoa ongelmia. :)  Ratatreeneissä ennestään tuttuja ongelmia, minun heiluvat käteni ja rauhaton ohjaus, sekä liiallinen tai puutteellinen ohjaus.. 

- kepeillä häiriötreeniä ja ansaesteitä
- oma ohjaus rauhallisemmaksi ja äänettömäksi (vaikken nytkään hirveästi käskyttele)
- muista käden liike kun haluaa koiran irtoavan tai pysyvän lähellä!
- kontaktitreeniä -> putket ja esteet vievät voiton


Sitten niihin onnistumisiin ja positiivisiin ajatuksiin... :)
+ takaakierrot onnistuivat!! jes jes!
+ niisto&persjättö onnistui kohtalaisesti
+ kontaktit ok
+ ekaa kertaa elämässä saksalainen (ja vielä radalla) onnistui. Huikeeta!
+ vimppa kerralla ohjaushässäkkä radan keskivaiheilla melkein kuin oppikirjasta :)
+ pimeät putkikulmat

Treeneistä jäi todella hyvä mieli!! :))) Moni meille vaikea asia onnistui, ei haittaa yhtään vaikka jouduttiinkin kuvioita hieman hiomaan. Monessa kohtaa olisin saanut luottaa Tiuhtiin enemmän, sillä en pysty ohjaamaan enää niin läheltä esteitä kun vauhtia tuppaa olemaan monessa kohtaa PALJON. Irtoamisharjoituksia ja luottoa koiraan! ;) Hyvät treenit - parempi mieli. 


tiistai 3. heinäkuuta 2012

The 3 C's of life

Choices, Chances, Changes. You must make a Choice, to make a Chance or your life will never Change.


Blogin puolella on ollut hiljaista mutta in real life sitäkin kiireisempää. Vapaa-aika on täyttynyt agitreeneistä, pitkistä kävelylenkeistä Pirkan taipaleen maastoissa, satunnaisista lyhyistä tokopätkistä ja emännän kuntosalitreeneistä. Koneella nörääminen on jäänyt vähemmälle! ;)

Meille ei tällä hetkellä erikoisempia kuulu. Tiuhti aloitti kolmannet juoksunsa, joten itsenäinen agitreenaaminen on edelleen tauolla. YLÖKK:n treeneissä saadaan käydä, kunhan Tiuhdilla on pöksyt jalassa eikä liiemmin hengailla kentän laidoilla. Eilisissä treeneissä teemana oli puomi-putki este-erottelu, jossa väännettiin sitten ihan tosissaan puomin kanssa. Sujahti putkeen jopa koutsin jalkojen välistä.. Kontaktit myös pissivät pahasti, toukokuussa hiottiin kontakteja kuntoon ihan urakalla mutta ei kai siitä enää mitään voi muistaa... Omatoimitreeniä vaan juoksujen jälkeen! ;) Saatiin me muutamia onnistumisiakin. Minä sain noottia heiluvista käsistä - pitäisi siis hioa myös omaa ohjausta!! Treenaamattomuus kyllä näkyy sellaisena pienenä epävarmuutena niin mulla kuin koirallakin.

Tokossa treenataan viikoittain tunnaria, kapulat ovat hajustumassa pihamaalla ja lisään sinne oman ensin rivin ulkoreunoille, ja sen jälkeen myös riviin. Jarrunameja on pakko pitää mukana tai hommasta katoaa haistelun meininki. Viime viikonloppuna naksuttelin oman kapulan haistelusta ja merkkaamisesta Villen hajustaman kapulan vierestä. Tunnarissa ei suurta edistymistä muttei myöskään takapakkia! :) Viime viikolla ei taidettu muuta tokoillakaan, kun Tiuhti muuttui juhannuksena alkaneiden juoksujen myötä täyslaamaksi. Liekö juhannus ollut fyysisesti niin rankka (uimisen ja jatkuvan rellestämisen vuoksi) vai vaikuttiko juoksujen alkaminen vireystasoon.. Nyt Tiuhti on palautumassa laamailusta ja juoksee lenkilläkin melkein entiseen malliinsa. :D Treenien määrään ja laatuun voidaan siis jälleen panostaa!

Elokuu tulee muuten olemaan melko koirapainotteinen. Ilmoitin Tiuhdin Raision Elonäyttelyyn 11.8, 18.8 meillä on paimennuspäivä Somerolla ja 19.8 agilitykoulutus Turussa. Lisäksi yritän saada meidät mukaan 16.8 ja 26.8 toko-kokeisiin.. :) Saa nähdä mahdutaanko.


ps. Tänään lenkillä törmättiin kyykäärmeeseen. Katselin pururadalla lojuvaa 'keppiä', jonka huomasin kyyksi käveltyäni sen ohitse parinkymmenen cm:n päästä. Tietysti vielä etupään ohi. Tästä hätääntyneenä huusin Tiuhtia luokse - hieman liian painokkaasti - sillä neiti otti hatkat päälle ja kiemurteli karkuun juuri kyyn päältä.... :o Itsesuojeluvaistoa ei ole olemassa. Onneksi tästä selvittiin säikähdyksellä ja kyy jätti purematta. Eipä olleet minunkaan kinttuni kaukana mahdollisesta puremasta. Huh.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kuulumisia Kurusta!

Pikkuhiljaa olemme Tiuhdin kanssa kotiutuneet Kuruun, ja treenattukin on vaikka blogi on viettänyt hiljaiseloa. Meidän kesäasunnon vierestä löytyvät hyvät lenkkeilymaastot pururadoille, metsään ja retkeilyreiteille. Treenikenttä löytyy aivan vierestä ja uimapaikkoja löytyy myös kävelymatkan päästä. :) Mitä me ollaan puuhasteltu? Kävelty metsässä ja patikointireiteillä, käyty uimassa, treenattu tokoa ja käväisty pari kertaa ohjatuissa ageissa. Lihasjumppaa ja syviä lihaksia ollaan treenattu myös! Tiuhti pääsee tasapainoilemaan tukkien, kantojen ja puomien päälle miltei päivittäin.

Viikonloppuna Tiuhti oli äitini hoidossa mökillä ja pääsi yllättämään meidät kaikki positiivisesti. Tiu oli tippunut laiturilta kurkoteltuaan liian pitkälle veteen ja sen sijaan, että se olisi yrittänyt hädissään räpiköidä vedestä pois, Tipe lähti uimaan keskelle järveä uimamaisterin tavoin - ilman kannustimia tai houkutteluja. Äitini joutui lopulta huutelemaan Tiuhdin takaisin rantaan.. Eipä ollut sattumaa, sillä Tiuhti uiskenteli mökillä useammankin kerran vanhan konkarin tavoin. Myös Kaupin kallioisilla rannoilla polskuteltiin rehvakkaasti. :) Veteen ampaistaan jo ennen pallon heittoa!!


Tokossa tunnari jätettiin tauolle mun tunaroinnin vuoksi. Vauhtia ja kiihkoa yritettiin rajoittaa ja Tiuhti antoi piupaut koko tunnarille. Haistelu muuttui seinien tuijotteluksi ja maihin pistämiseksi, ilmeisesti turhautumiseni vaikutti paineistavasti Tiuhtiin. Tänään iltatokoissa otettiin tunnarin etsintää yhdellä ainokaisella kapulalla ruohikosta. Kivasti lähti nuuskuttelemaan eikä onneksi muistellut menneitä. :)) Nyt on kapuloita hajustumassa takapihalla, katsotaan miten kapuloiden lisääminen vaikuttaa. Musta tuntuu, etten saanut Tiuhdille opetettua, mitä hajua pitää etsiä, sillä se merkkasi/toi sattumanvaraisesti minkä kapulan tahansa. Eli on siis saattanut oppia, että etsii puun hajua mun sijaan. Naksuttelin sitten oman kapulan nuuskuttelua ja merkkaamista parilla kapulalla, joista toinen oli oma ja toinen Villen hajustama. Voi toki olla, että Tiuhdin nenään kapulat haisevat kaikki omalta, sillä olen treenikapuloita aiemmin säilyttänyt sisätiloissa..

Luoksarissa stoppi tuntuu välillä valuvan turhan löysäksi, haluaisin sen olevan napakampi. Puunkierroilla stopit ovat ok, mutta takapalkalla himmailee selkeästi jolloin tietty stopitkin ovat olevinaan nopeammat. Nouto näyttää hyvältä, mitä nyt pientä haukahtelua ja törmäämistä välillä. Kaukot saattavat vielä jumia häiriössä. Välillä häiriö saa aikaan loistavat nopeat vaihdot ja välillä taas jumitusta. Seuraamispaikka on varmasti vielä liian edessä, mutta pidemmällä matkalla treenattuna törkeätä edistämistä on mun silmään vähän. Seuraaminen on meillä ikuisuusprojektina! :) Paikkamakuuta pitäisi treenata nyt paljon enemmän, hirvittävän vähälle on sen treenaaminen jäänyt... Hyppyä pitäisi päästä treenaamaan, voisin kenties hankkia ikioman hyppyesteenkin niin treenaaminen helpottuisi. Palkkaamattomuutta ja liikkeiden välejä tulisi treenata enempi, kuin myös häiriötä. Treenilistaa pääsee taas kerryttämään. Toisaalta hieman vähäisemmän treenaamisen ansiosta ollaan otettu rennommin ja nautittu lenkkimaastoista sekä koirakavereista.

Sopivia tokokokeita olisi muutamia elo-syyskuulle, katsotaan päästäänkö mukaan. Raision elonäyttelyyn pitäisi ilmoittautua 12.7 mennessä. Agilityn treenaus on kaiken muun ohella jäänyt vähälle, toivottavasti juhannuksen jälkeen kunnostaudutaan tälläkin saralla. ;)

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Huollatusta lihaksille

Eilen illasta käväistiin Koirafysion Anulla hieronnassa, itseasiassa ensimmäistä kertaa ikinä. Taas Tiuhdissa näkyi kropan toispuoleisuus ja vasemman puolen lihaskireys. Näen toispuoleisuuden itsekin syviä lihaksia jumpatessa, Tiuhdin kroppa tuntuu olevan koko ajan kiertyneenä hieman vasemmalla päin, jolloin oikea puoli venyy ja vasen kiristyy. Tämä on varmaankin Tiuhdin luonnollinen liikkumatapa ja kropan kannattelutyyli, sillä tokoseuraamisestakaan tuo ei ole syntynyt (tokossahan oikea puoli olisi se kireämpi). Ensin Anu halusi katsoa Tiuhdin askeltamista hitaamassa ja nopeammassa temmossa, jonka jälkeen katsottiin myös Tiuhdin istumistyyliä. Tiuhti saisi askeltaa enemmän takapäätään käyttäen, koota kroppaansa ja ponnistaa enempi takapäällä. Tiu myös istuu jalat harallaan. Ihan samoja huomioita olen tehnyt itsekin, ja huolimatta kaikesta jumppaamisesta ja ravilenkeistä vielä on paljon tehtävää!! Saatiin hieman venyttelyvinkkejä ja treenataan tuota ryhdikkäämpää istumista ja istu-seisovaihtoja niin, että Tiuhti tekee ne RAUHALLISESTI takajalat paikallaan. Kotona voidaan treenata myös esim. laatikon/kirjakasan kanssa niin, että Tiuhti askeltaa (jälleen rauhallisesti!) yksi tassu kerrallaan korotetun tason päälle ilman suurempia houkutteluja. Ylämäkikävelyä saa treenata vieläkin lisää, ongelma vaan onkin siinä, miten saada Tiuhti kävelemään rauhallisesti...

Hyvää oli se, että liikeradat olivat kunnossa, ja että Tiuhti venyttelee itsekin sekä etu- että takaosaa. Lihasmassaa oli ihan hyvin, mutta lihaksia saisi olla vielä enemmän. Muutto Kuruun tekee hyvää, sillä siellä me asutaan ''keskellä mettää'', joten metsämaastot ja pururadat ovat aivan vieressä. Kesällä kasvatetaan lihaskuntoa ja kestävyyttä, sekä panostetaan jumppaamiseen. Järvessä kahlailu tekisi kuulemma hyvää, eli kesällä sitten kahlaillaan ja paljon. :) Syksyllä voitaisiin käydä ainakin muutamia kertoja vesimatolla, jossa tuota ylämäkitreeniä saataisiin hyvin tehtyä. Agilityn suhteen olinkin ajatellut, että kesällä hiotaan estevarmuutta ja ohjaustekniikkaa sekä erinäisiä este-erotteluja yms. eli vähemmän ratatreeniä. Keskitytään myös hyppytekniikkaan, jotta saataisiin tuota kropan hallintaa paremmaksi.

Tokoa ollaan viime aikoina treenattu päivittäin, sillä hallille ei ole enää tällä viikolla päästy. Avoimen liikkeitä häiriössä, myös hieman ruutua ja tunnaria. Seuruussa ollaan treenattu eritoten oikeaa paikkaa ja kontaktinpitoa. Tunnarin hieno alku taidettiin ryssiä kunnolla, sillä tilalle on tullut päätöntä kaahailua ja kaikenlaista häsellystä. Sen sijaan Sora tuli eräänä päivänä piilotetun tunnarin (yksi ainut piilossa meidän olohuoneessa) aikana paikalle ja löysi tunnarikapulan samantein, ensimmäisellä kerralla ja ilman apuja. Kokeilin huvikseni useamman toiston ja Sora löysi kapulan joka kerralla. :) Sille on jotenkin paljon Tiuhtia luontevampaa liikkua rauhassa nenäänsä käyttäen. ;) Kapulaa se ei suuhunsa ota, mutta hajun perusteella se kaivaa tunnarikapulan aina esiin. Pääsee Sorakin välillä Tiuhdin rinnalla loistamaan! Muutama päivä vielä täällä Turussa ja sitten suunnataan Tiuhdin kanssa nokat kohti Ylöjärveä. Saas nähdä kuinka kovaa täyteen ahdetulla Puntolla mahtaa päästä.. :D

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Epävirallisia näytelmiä

Keltanokkina osallistuttiin ensimmäisiin mätsäreihin ikinä. :) Jäätiin ilman tulosta, sillä tuomari arvosti käyttökoirarotuja ja hyviä liikkeitä, koiria joiden kanssa liikutaan ja kisataan aktiivisesti. Me ei sitten tähän joukkoon kuuluttu. :D Saatiin sentään ilmoittautumisten yhteydessä namipussi. ;)

Kuuma on!!

Tiuhti oli taas hieman ujopiimä alkuun, jännitti selvästi runsasta koiramäärää ja muiden koirien älämölöä eli haukkumista. Katseltiin ensin hieman menoa, jonka jälkeen mentiin nurtsille tekemään hieman sivulletuloja ja seuraamista - sellaisia tuttuja turvallisia liikkeitä, joilla treenit aloitetaan mikäli Tiuhtiskaa jänskättää. Jännitys näytti hieman laukeavan, mutta Tiuhti oli koko ajan varuillaan muiden koirien oleskellessa lähistöllä. Kukaan ei saanut tätä neitiä lähestyä tai neiti väläytteli hampaitaan. Luulen että pitkälle epävarmuuttaan, sillä koirakaverimme auspai Rene sai mätsäreistä lähdön jälkeen huomattavasti ystävällisempää kohtelua ja jopa leikkiin kutsua. Kehässä Tiuhti haki jatkuvasti perusasentoa, eikä meinannut pysyä seisallaan ilman namia nenän edessä. Tätä pitää siis treenata virallisia varten. :) Mun mielestä Tiuhti ravasti nätisti, käytös oli ystävällistä niin koiria kuin ihmisiä kohtaan ja hampaatkin antoi katsoa hyvin. Ihan onnistunut ensimmäinen reissu mun mielestä. :)) Ei haittaa vaikka minä olin pihalla kuin lumiukko, en mä mitään niistä nauhojen väreistä, kulkusuunnasta tai kolmioista tiennyt... Siinähän sitä oppi. ;)

Virallisissa näyttelyissä meitä näkee alustavan suunnitelman mukaan Raision elonäyttelyssä elokuun alussa. Hyvin on siis aikaa treenailla ravaamista, pyörimistä ja seisomista! :) Olisi kiva saada ekoista virallisista se H, ettei tarvitsisi enää virallisiin kehiin palata. No saa nähdä mitä tuomari Tiuhdista tykkää.

Itse mätsäri oli hyvää harjoitusta tulevia tokokisoja varten. Sain nameilla Tiuhdin kontaktiin ja tehtiin hieman seuraamista ja perusasentoja lelulla ja namilla. Tiuhti ei tuntunut olevan niin jähmeänä kuin ekoissa tokokisoissa. Meidän pitääkin siis mennä mätsäreihin treenailemaan tokoa, voidaan sitten itse kehän ulkopuolella tokotella. :)

tiistai 22. toukokuuta 2012

Hyppytekniikkaa part ll

Meillä kävi taas tuholaistorjuja myrkyttämässä asuntoa turkiskuoriaisia vastaan, ja piti koirien kanssa keksiä pariksi tunniksi tekemistä (hermomyrkky nääs kyseessä). Lähdettiin hallille treenaamaan hyppytekniikkaa molempien koirien kanssa, tai lähinnä Soran kanssa se oli enemmänkin sellainen kokeilu. Eihän Soran kanssa agilitya olla tehty muutamaa humputtelureissua lukuunottamatta. Tälläkin kertaa joudun painamaan Tiuhdin istuma-asennossa taakse painonsiirtoon, jotta lähtöasento ei olisi könöttävä korppikotka. Videokuvaa ei nyt tällä(kään) kertaa saatu, kun kamerasta oli akku loppu. Tällaiset asiat kannattaisi tarkistaa etukäteen juuuh.. ;)
Mitä häh? Tiuhti äitin luona, ei meillä noin siistiä ole.. ;)

Hyppytekniikassa samaa perussarjaa ja set pointtia mitä eilen, mielestäni teki nyt huomattavasti paremmin - tömähdysääniäkään ei viimeisimmillä toistoilla kuulunut. Tehtiin siis yhteensä 2xperussarjaa ja 1xset pointtia. Tämän jälkeen treenattiin kasviksen vinkeillä takaakiertoja, keskityin siis nyt työntävän käden ohjaamiseen ja ''vastaanottavan'' käden nostoon, kun olen sitä huomaamattani roikottanut alhaalla. Ei kai ihme, että Tiuhti tiputtelee rimoja, kun en osaa ohjata! :D Kiitos Eve neuvoista! Ensin treenasin 50-rimoilla ja noissa ei tainnut tulla kuin 1 rima alas hätäisestä ohjauksesta. Siispä itse alta vaan pois ja ohjaus paremmaksi niin saattaa alkaa näyttää jo huomattavasti paremmalta! :) 55-rimoilla hyppäsi myös ihan nätisti. Ei noissa takaakierroissa edelleenkään ilmavaraa juuri jää, mutta suunta on ainakin parempaan päin.

Keppien treenaamista umpikulmasta, suoralta ja ensimmäiseltä väliltä verkkojen kera avokulmista. Treenasin itsenäistä keppien hakemista ja hieman lyhyemmältä matkalta kulmia. Vauhtia tuppaa Tiuhdilla olemaan niin paljon, että eka välissä umpi/avokulmassa Tiuhti ei saa heti rytmistä kiinni. Kovaa se silti kepit tulee ja pujotteleekin nykyään matalammassa asennossa. Omaan silmään näyttää hyvältä. :) Hitsi vieköön kun se kamera jäi kotiin... Vauhtitreenejä meidän ei varmasti tarvitse ikinä treenata! :D Huomenna pidetään lepopäivä agista ja käydään juoksulenkillä, sain vihdoin ostetuksi uudet päheät juoksulenkkarit - johan niistä vanhoista oli pohjat rikki ja päkiöissä järkyttävän kokoiset tuuletusaukot (reiät).. Kameran akku nyt vaan laturiin niin saadaan vielä kuvaa kepeistä ja hyppytekniikasta ennen omatoimiagin loppumista!

maanantai 21. toukokuuta 2012

Hyppytekniikkaa

Part 1. Nolo nolo, hyppytekniikkaa ei aikomuksista huolimatta ole tehty seminaariin jälkeen. Hyi phyit.. Oli kennelyskää, koulu- ja työkiireitä ja vaikka mitä. :( Kyllästyneenä rimojen tiputteluun päätin, että nyt kesän ajan treenataan muun treenin ohella mahdollisuuksien mukaan myös hyppytekniikkaa. Syitä rimojen tiputteluun on monia: liika vauhti, mun liikkeen jahtaaminen, fyssarilla ei ole käyty hetkeen, anaalirauhasetkin olivat täynnä, välillä Tiuhti katselee ihan muualle kuin hypylle jne. En edes oikeastaan tiedä onko rimojen tiputtelu meille ongelma, mutta niin ratapätkillä kuin tekniikkatreeneissä rimoja tippuu mun mielestä kohtuuttomasti. Olen Tiuhdille rimoista pyrkinyt huomauttamaan, mikäli siitä on selvästi ollut aihetta, ja joka riman tiputuksessa olen stopannut ja vaatinut hyppäämään huolellisesti. Laakahypyt ovat taas täällä..

Ekaksi tehtiin perussarjaa, jossa rimat 15+20 ja välit 4+5. Tiuhti hyppäsi vikat kaksi hyppyä yhdellä kerralla, joten päätin pidentää välejä kuuteen jalkaan. Ensimmäisessä treeenissä perussarja ei onnistunut vikan hypyn ''väliin jättämisen'' vuoksi, mutta toisella treenisessiolla painoin Tiuhdin kevyesti painonsiirtoon ja koitin pitää vireen mahdollisimman alhaisena. Toka setti onnistui todella hyvin, taisin ottaa kolme-neljä toistoa. Kolmannella hyppytreenillä tehtiin set pointtia 20+25rimoilla. Harmittaa etten muistanut ottaa kameraa mukaan, enpä ehtinyt treenatessa pahemmin tarkkailemaan hyppytyyliä. Täytyy muistaa ensi kerralla! 

Tauon jälkeen treenattiin keppien omatoimista hakua kauempaa kepit-kepit hetsauksella. Kepeiltä puomille imu oli todella vahva, ja Tiuhti jätti poikkeuksellisesti pari viimeistä väliä pujottelematta. Kun kepit siirrettiin kauemmas puomista, pujottelu sujui aina loppuun asti. Syy lienee varmaan kontaktien hinkkaamisessa ja suuressa palkkaustiheydessä. ;) Suoralta ja umpikulmalta haki kepit hyvin pidemmältäkin matkalta ja kovassa vauhdissa, mutta avokulmat oli hankalat. Ilman tyrkkäystä haki toiseen ja kolmanteen väliin.. Tietää mitä pääsee treenaamaan ensi viikolla kotona! :) Treenikausi Hittiksellä päättyy pian, joten omatoimitreenit loppuvat Turussa toistaiseksi siihen. Täytyy miettiä tässä kesän aikana miten tullaan treenaamaan ensi syksystä lähtien... 

Kesä on jo täällä :)

perjantai 18. toukokuuta 2012

Agitreenit elävänä kuvana

Taas oli agitreeneissä paljon onnistumisia ja epäonnistumisia - niin minun kuin koirankin. Koosteena siis videokuvaa! Kontaktitreenit ovat purreet ihan mukavasti, kun ollaan treenattu erikseen kontaktialueelle hakeutumista, ja siellä pysymistä mun sijainnista ja liikkeestä piittaamatta. :) Puomi on selvästi hidastunut mutta se on tässä tapauksessa vain hyvä asia. Ennen Tiuhti juoksi puomille niin kovaa, että putoili alas aika hurjan näköisesti... Kontaktit pissivät kun Tiuhti juoksi niitä läpi, jäi liian reunalle vinoon tai steppaili ees taas. Tosin eipä niitä ennen niin kovasti treenailtukaan. Kumma kyllä siinä varmaan lienee syy! ;) Keinulla tehtiin erikseen ääni/räminäharjoittelua eli kontaktialueelle hakeutumista, ja lisäksi koko keinua siten, että pehmensin/joustin alastuloa aavistuksen verran. Ihan hyvin Tiuhti räminäkeinusta huolimatta toimi.

Välistävetoja treenattiin aiemmin tällä viikolla huonolla menestyksellä jokunen toisto, tartuin tuumasta toimeen ja tällä kertaa opeteltiin kuinka ohjaus toimii. Välillä huomasin olevani liikaa Tiuhdin tiellä, mutta useammalla (huom! todella monella) toistolla saatiin kuin saatiinkin ohjaus onnistumaan. :) Mun olisi pitänyt jo heti alussa laskea rimat alemmas 45:en mutta pöllönä pidin rimat opetteluvaiheessa 55:ssä... Niinhän ne rimat lentelivät ja taisi Tiuhti saada osumaa siivekkeestäkin hypätessään JÄLLEEN liian lähelle. Välillä Tiuhti ei myös selvästikään tullut mukaan ohjaukseen vaan ratkoi ongelmaa itsekseen ja huiteli menemään musta välittämättä. Hyvin tuttua, Tiuhti kun ratkoo mielellänsä uusia asioita/ongelmia ilman mua. Kuvittelee aina tietävänsä mua paremmin. ;) Välillä sain siis muistutella ohjauksessa pysymisestä. Välistävedot taisivat onnistua paremmin kun tajusin ottaa etäisyyttä esteistä ja Tiuhdista tarpeeksi. Tästä on taas hyvä jatkaa!

Putkijarruja muistuteltiin mieleen (jälleen) ja tällä kertaa jopa hypyn kera. Tehtiin jarruja molemmilta puolilta, muistikortti taisi tuossa vaiheessa täyttyä, joten tuo ei videolta näy. Tiuhti on sellainen koira, jonka kanssa täytyy treenata paljon ja mielellään koko ajan. Mikäli taukoa tulee, se yleensä näkyy suorituksessa niin agilityssa kuin tokossa. Vaikka muistijälkeä treeneistä varmasti jää, Tiu tarvitsee onnistuineita toistoja ja varmuutta jotta suorittaa esteen/ohjauksen/liikkeen onnistuneesti. Kerta pari ei todellakaan tämän koiran kanssa riitä! :D Varsinkin kun se mielellään kokeilee kaikkea mahdollista ennemmin itsenäisesti kuin kuuntelee mun ohjeistusta. Siispä vaan treeniä treeniä ja treeniä! Oikeastaanhan me ollaan vasta puoltoista-pari kk:tta varsinaisesti treenattu agilitya. Viime syksystä asti ollaan kyllä käyty ohjatuissa, mutta ohjatut kerran viikossa tai harvemmin eivät edistymiseen riitä. Hiljaa hyvä tulee, eikä meillä agin suhteen ole mikään kiire kisaamaan. Mietitään sitä sitten kun saadaan estevarmuutta ja tekniikkaa hiottua. :)


Palasia agista

Tässä hieman videota agiongelmista nmr.1 eli takaakierroista. Tiuhti kiertää siis siivekkeen liian läheltä liian kovaa, ei ehdi kokoamaan itseään hyppyyn, joten rimat lentelevät useasti. Hyppy on parempi mikäli en ole ottanut välimatkaa/lähettänyt etäältä, sillä silloin Tiuhdilla ei ole ihan niin kova kiirus perään. Tällä hetkellä Tiuhti pystyy tuolla tyylillä juuri ja juuri hyppäämään 55 rimoja, mutta 60:lle saati 65:lle ei olisi mitään asiaa tuolla hyppytyylillä. Lääkkeeksi takaakiertoihin on ehdoteltu jonkin esineen/esteen asettamista siivekkeen taakse, jolloin koiran on pakko kiertää hyppy kauempaa. Joo'o Tiuhti kaataa kaikki kokeilemani tavarat kumoon ja huom! myös siivekkeet.... Välillä ratatreeneissä takaakierrot on sujuneet ihan jees, kun olen ollut koiran alta pois tarpeeksi ajoissa enkä ole jäänyt varmistelemaan. Videolla olen kyllä liian lähellä estettä ja linjan tiellä koiran laskeutuessa, mutta Tiuhdin hyppyongelma tulee näkyviin. Sama ongelma on esillä myös silloin kun lähetän kauempaa enkä ole koiran tiellä laskeutuessa. Edelleen Tiuhti tekee liian jyrkän kääntymisen siivekkeen takana, kiirehtii mun perään ja hyppää vaikean näköisesti...


Hirveäähän se on omia videoitaan näin julkisen tarkastelun alle pistää, mutta mikäli vinkkejä/ohjeita tulee mieleen otan niitä mielelläni vastaan! :) Myös kritiikkiä tuosta omasta tepastelusta ja huitomisesta!! :D

tiistai 15. toukokuuta 2012

Don't go chasing after a diamond when there's gold right in front of you.

Tämä päivä meni näissä merkeissä :) Käytiin porukalla lenkillä ja hieman kuvailemassa. 




Viime viikonloppuna kävimme Tampereella hakemassa pikkuPunton kotiin, kyllä auto on ihana asia - ainakin ensimmäiseen suurempaan huoltoon asti. ;) Kävimme siskoni ja Rokan, valk.paimenkoira, kanssa treenailemassa hieman henkilöhakua vanhan ala-asteeni pihamailla. Tai no Anni ja Roka treenailivat tosimielessä ja Soran & Tiuhdin kanssa hieman humputellen kokeiltiin. Sora väläytteli hakukoiran elkeitä enemmänkin ja hyvin löysi sekä Annin että Villen piilostaan. Sora saa loistaa tällaisissä itsenäistä työskentelyä vaativissa tehtävissä. :) Tiuhti sen sijaan haki multa paljon enemmän käskyjä ja ohjeita, mikä on ihan ymmärrettävää jo pelkästään koirien rotuja ja taustoja ajatellenkin... Ovat nuo koirat kuin yö ja päivä toisiinsa verrattuna. :D Sorasta henkilöhakuun ja varsinkin jäljestykseen varmasti olisikin. Nyt kun meillä on auto, on jäljestyksen harrastaminenkin hieman helpompaa! :)) Äitienpäivänä sää oli mitä mahtavin ja päädyttiin lenkittämään ja kuvailemaan koiria yhdessä. Tässä viime viikonlopun otoksia. 


perjantai 11. toukokuuta 2012

Kisanomaiset

Aamusta tehtiin kisanomaiset tokotreenit. Mulla ei ollu varsinaista suunnitelmaa treeneihin vaan teemoina olivat siis kisanomaisuus ja siinä yhteydessä tietty palkkaamattomuus.

Tiuhti fiksun näköisenä.. :)

Paikkamakuun tein erikseen loppuun aamuruoalla palkaten kolmeminuuttisena molempien koirien kanssa, ja se meni yllättävän hyvin. Taisi olla eka kerta kun tein paikkamakuun piilossa kolmeminuuttisena. Tiuhti palkkaantui hyvin kehuista, vaikka jäikin hieman pöllämystyneenä katselemaan mua palkan toivossa. Mikäli Tiuhti seuraavissa kisoissa tekisi yhtä hyvin töitä häiriöisessä ja jännässä kisapaikassa, meillä olisi varmasti ykköstulos plakkarissa. Sitä varten tässä kuitenkin treenataan palasia yhteen, jotta saataisiin kisasuoritus näyttämään ja tuntumaan yhtä hyvältä tai likipitäen treenien oloisilta! :) Hyppy jäi tietty välistä, kun sitä meillä ei kotona ole. Kovasti jäin miettimään jäikö jotain muuta tekemättä (suunnitelma uupui..) ja niinhän siinä kävi, että kaukot jäi tekemättä. Ensi kerralla sitten. ;) Kapulalle juostiin muristen ja ote oli hieman huono, taisi roikottaa hieman toisesta päästä. Onneksi tällainen on harvinaista enkä Tiuhdin usko kapulan kimppuun noin käyvän kokeessa. Pieni työtapaturma siis kyseessä liiallisen innokkuuden vuoksi.

Monet ihmiset ovat viime aikoina kyselleet Tiuhdin rotua tai ennemminkin mitä rotuja siinä on. Ihmiset ihastuvat Tiuhtiin, kun se katselee vastaantulijoita kaihoisasti rapsutusten ja silitysten toivossa. :) Tiuhdissa olisi hieman terapiakoira-ainesta, sillä ikäihmisiä treffatessa se istuu nätisti paikoillaan ja ottaa rauhallisesti silityksiä vastaan. :) Ihan eri koira kuin mitä olen tottunut kotona ja treeneissä näkemään! :D

torstai 10. toukokuuta 2012

Kevätsää meitä lämmittää

Treenattu on viime päivityksen jälkeen lähinnä agijuttuja, mm. keppejä ollaan hiottu kotitreeninä ja tänään käväistiin hallilla treenaamassa kontakteja, jarruja ja takaakiertoja sekä näitä kaikkia radalla yhdistettynä. Agitreeneissä hankalaa oli tällä kertaa pussin jälkeinen kepeille meno, Tiuhdilla oli ilmeisesti niin paljon vauhtia, että se jätti ensimmäisen välin pujottelematta useamman kerran. Suoralta matkalta ja avokulmana onnistui mutta radalla umpikulmaan hakeutuminen oli ok paitsi, että jätti tosiaan sen ensimmäisen välin pujottelematta.. Laitoin sitten ekaan väliin verkot, joiden avulla malttoi hidastaa vauhtia. Viimeksi treeneissä Tiuhti tosiaan hyppäsi verkkojen yli, kun ei saanut jarrutettua ajoissa.... 


Kontakteja treenaan naksuttelemalla niin, että liikun itse koko ajan puolelta toiselle jolloin Tiuhdin pitää pitää 2on2off yllä liikkumatta, Tiuhti kun tuppaa liikkumaan, teputtelemaan ja hakeutuu usein liian sivuun kontakteilta. Kontakteille se osaa näppärästi hakeutua, mutta liikkuu herkästi mun jäädessä taakse tai jommalle kummalle sivulle. Keinulla treenattiin nousua ja ääntä eli vain loppuasentoa. Taidettiin kerran tehdä keinu kokonaan niin, että avustin laskeutumista. Takaakierrot sujuivat nätisti, yhtään kertaa ei tainnut tulla rimaa alas! :) Pienellä ratapätkällä oli hyppyjä, putki, A-este, pussi ja kepit. Ei tehty tällä kertaa sen kummempia ohjaus/tekniikkatreenejä vaan treenattiin näitä puuttuvia peruspalikoita. Asennemuutos treenaamisen ja yleensäkin elämään on tehnyt terää, olen paljon rennompi ja ahaa-elämyksen koettuani ohjaan paljon rauhallisemmin ja rennommin. Tiuhtikaan ei parilla viime treenikerralla ole tuntunut ihan NIIN viritetyltä ja kireältä kuin yleensä. Huom! paino sanalla ihan niin, eli edelleenkin kiljuu ja huutaa radalla, mutta nyttemmin malttaa pysyä itsenäisen sinkoilun sijasta jotenkuten ohjauksessa mukana. ;) Vauhti ei ole tuntunut katoavan minnekään, mutta rimat pysyvät paremmin ylhäällä ja keskittyminen tuntuu äänenkäytöstä huolimatta paremmalta. Hyvä että muistin tehdä pitkästä aikaa hallilla lähdössä pysymistä, sillä se kuuluu olennaisena osana meidän treeniprojektiin. ;) Treenatttin me muuten vielä yksittäin rengastakin kuljetuksella, lähetyksellä ja kutsumisella, näissä naksuttelin hyppyjä, joista kaikki tällä kertaa olivat mallikkaita. Ei juostu alta, sivusta tai paiskottu rengasta rikki! :)


Tokokisojen korkkausta tälle vuodelle olen suunnitellut kesälle tai syksylle, katsotaan miltä toko kesällä maistuu. Pari yötä takaperin näin unta, jossa oltiin kisaamassa avo-luokkaa. Unessa suoritimme kokeen liike liikkeeltä saaden ykköstuloksen. Ehkä se oli enneuni. :D Mitään painetta kisaamisen suhteen en aio ottaa, tässä touko-kesäkuun vaihteessa meille tulee Tiuhdin kanssa muutto Kuruun, kesätyöt alkavat ja uudet treeniseurat ja kaverit odottavat meitä. Kesällä on kiva käydä myös mökkireissuilla ja festareilla, joten sen näkee sitten kuinka paljon aikaa tokon treenaamiselle ylipäänsä jää. Suunnitelmissa on kuitenkin keskittyä lähinnä agilityn pariin. :)

                 

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Kesäsuunnitelmia

Meillä on plääni kesälle! Agin perusteiden treenaaminen ja kuntoon saattaminen. :) Kesän ajaksi päästään näillä näkymin treenaamaan agilitya YLÖKK:n ryhmään ja Virtain kirsujen joukkoon, joten treenikuviot ovat selvillä. Mikä parasta - meillä tulee olemaan kesän ajan nelipyöräinen menopeli, jota autoksikin kutsutaan!!! Das Auto mahdollistaa kaupassa käymisen, täällä kotona (Turussa) käymisen, kavereiden treffaamisen, perheen tapaamisen, treeneissä käymisen ja yleensäkin elämän. :)

Mitä plääniin sitten kuuluu? Estevarmuutta ja esteiden itsenäistä suorittamista sisältäen kaikki esteet. Kontaktien täsmäiskuopettelun ja opettamisen. Tavoitteena on, että Tiuhti yhdellä kiipee-käskyllä suorittaa kontaktit loppuun asti itsenäisesti ilman lisäkäskyjä. Meidän tietynlaisia ohjauksellisia haasteita tulee treenata ja paljon, kuin myös koko ajan kerrata perusohjausta. Keppien itsenäinen suorittaminen, kulmat ja ohjaukset mukaan lukien, mikä varmasti onnistuu treenata kesän aikana kuntoon. :) Lähdössä varma pysyminen ja katseen kohdistaminen ekalle esteelle ei muhun. Tässä vain muutamia juttuja mainitakseni. Meillä on paksu treenivihkonen agia varten, ja sinne on jo useampi sivu täyttynyt erilaisista treeniaiheista. :)  Viime viikolla treenatessa koin jonkin sortin valaistumisen oman liikkumisen ja ohjaamisen suhteen, olen ehkä vihdoin viimein tajunnut mitä Noora tarkoitti hätäilyllä ja kiirehtimisellä :D Eli kantava teema treenisuunnitelmassa tulee olemaan oma rauhallisuus, rentous ja loppuunasti hätäilemättä vietävät ohjaukset!

Katse kohti taivasta ja vaikeuksien kautta voittoon! :)




maanantai 30. huhtikuuta 2012

Titaania

Tällaista asennetta ja sanomaa olen itse monesti kaivannut elämässä, kun olen antanut satuttaa itseäni sanoilla ja teoilla kampoihin pistämättä. Itse biisihän on renkutusta ja kunnon autokesämusaa, mutta tuollainen renkutus sopii vapun biisilistalle mikäli bilettämään mielii.. :) Vappusuunnitelmat eivät ole vielä täysin selvillä, mutta viimeaikaisten tapahtumien takia en haluaisi lähteä opiskelijoiden tapaan Aurajoen rannoille skumpat ja siiderit+oluset mukana. Idolsissa tituleerattu ''kitsukimalainen'' ei mulla nyt lähde vipattamaan..


Tänään käytiin aamusta koirien kanssa meidän kaikkien aikojen pisimmällä ravilenkillä, ja lenkistä tuli tosi hyvä fiilis!!! Lopuksi vedettiin vielä pieni intervallimuotoinen päättötreeni. ;) Koirat ja liikunta Ravilenkkejä ollaan koirien kanssa tehty kennelyskäsairastelujen jälkeen useampi viikossa, tarkoituksena saada koirille kestävyyttä ja herätellä lihaksistoa sekä tietty saada mut liikkeelle kotoa. :) 


Kaikille hyvää vappua ja nauttikaa rakkaidenne seurasta!

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Radan laidalla

Niinkö se sitten on, että pysäyttävimmät asiat elämässä pistävät arvoja uusiksi.. Omat ''suuret'' murheet tuntuvat jälleen niin pieniltä! Huoli rakkaimmista on hädän hetkellä suuri, ja silloin muut asiat jäävät mielestä tuonnemmaksi. Treenaaminen ja harrastuksissa menestyminen eivät loppujen lopuksi ole niin vakavia asioita. Tämän pidän tästä lähin visusti mielessä!

Tänään käytiin kannustamassa Eijaa ja Tikkistä agikisoissa, joissa radan reunalta seurattiin ykkösissä kisaavia koirakoita. Tarkoituksena oli mittauttaa Tiuhti, mutta sitä varten piti hommata kisakirja.. No kisakirjan ostettuani kuulin, että viralliset paperit pitää toki olla mukana. Jäi siis mittaus väliin mutta onpahan meillä nyt kisakirja hommattuna! Vaikka eihän me mitään vielä tänä vuonna starttailla. ;) Seuraavissa kisoissa tai epiksissä suoritetaan mittaus vähintään epävirallisesti. 


Eijalla ja Tikkikselle paljon onnea LUVA-nollasta!! Me Tiuhdin kanssa juhlistetaan toisenlaista voittoa, erävoittoa. :) Tiuhti on niin agilitykisoissa, näyttelykehien ulkopuolella kuin tokokisoissakin muuttunut jännityksestä ja toisien koirien läsnäolosta hieman laamaksi. Keskittyminen on mennyt ympäristön tähyilemiseen eikä leikkikään ole aina maittanut. Nyt oli aivan eri sävelet. :) Treenattiin ihan lyhyesti sivulletuloja, seuraamista ja noutoa. Tiuhti pystyi keskittymään, ja kehut ja palkka maistuivat samaan tyyliin kuin muutenkin treenatessa. Treenattiin kylläkin radanrakennuksen aikana eikä ihan hirveää kuhinaa hallilla ollut mutta silti! Voitto se on pienikin voitto! :))) Enempi ja enempi tuntuu siltä, että me alettaisiin tokossa olla oikeasti syksyllä kisavalmiita. Alokasluokka meni läpi kahlaten, sieltä saa korkeita pisteitä vaikkei kisaamisen peruspalikat mallilla olisikaan. Kisojen jälkeen tajusin konkreettisesti, miten koiran pitäisi kehässä toimia ja mitä kaikkea pitäisi ylempiä luokkia varten treenata. Seuraavat kisat näyttävät miten treenaaminen on purrut... :)

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Teematokot ja otteita elämästä

Aamutreeneissä teemoina olivat erottelu ja palkattomuus. Erottelutreenissä tehtiin ruutua ja merkkiä, kun sain ohjatuissa tokoissa vinkiksi alkaa tehdä erottelutreeniä mahdollisimman pian. Ruutu ja merkki menivät aluksi pahasti sekaisin, eli Tiuhti ei vielä tunnistanut merkki ja ruutu sanaa toisistaan. Ei kait kun erottelutreeniä ei ole ennen tehty, eikä ole tarvinnut tarkemmin kuunnella mitä ohjaaja höpisee. :D Pahana häiriönä Sora vielä ulisi ja mourusi vajaa metrin päässä Tiuhdista.. Tai hyvänä häiriönä mikäli treenikokemuksen kannalta ajattelee. ;) Nyt pitäisi merkille kehitellä jokin virittelysana, ettei mene virittelyt sekaisin. Koitin samaa ''missä merkki'', mitä siis käytän ruudussa ''missä ruutu''. Yllätys yllätys ei toiminut, mutta pitihän sitä koittaa! Mietin tuohon merkille esim. ''kato merkki''.. Erottelutreenit olivat melkoista kompastelua, mutta välillä täytyy epäonnistua jotta voi myöhemmin onnistua! :)

Palkattomuustreenit sujuivat todella hyvin. Palkattomuuteen ja liikkeiden väleihin aloin panostamaan tietoisesti enemmän tämän kevään aikana. Tiuhti odotti jokaisen liikkeen/liikkeen palasen jälkeen palkkaa ja hämmentyi siirtymisistä/liikkeen väleistä, vaikka siirtymistreenejä irrallisina tehtiinkin. Kotona harjoittelin palkkaamattomuutta pistämällä lelun piiloon tehden muutamia pieniä liikesarjoja ja siirtymisiä putkeen vaihdellen palkkausväliä. Tämä treeni on selvästi auttanut, sillä nykyään Tiuhti tietää palkan tulevan vaihtelevasti liikkeiden välissä/jälkeen ja liikkeiden välit ovat selvästi selkeämpiä Tiuhdille. Se tulee innokkaasti sivulle odottaen seuraavaa liikettä ja palkkaantuu kehuista selvästi aiempaa paremmin. Tämä treeniosio meni aivan nappiin!

Treenattiin myös pienesti paikkamakuuta ja tunnaria maasta löytyneillä kepeillä. Treenit alkoivat tunnarilla mikä ei ollut hyvä juttu.. Tiuhdissa oli ihan liikaa virtaa, se ei keskittynyt nenänkäyttöön vaan nappasi ensimmäiset vastaantulevat kepit ja esitti ne suussaan mitä mainioimpia temppuja, kun ei mulle se napattu keppi kelvannut. Meni siis aivan penkin alle tämä treeni, mutta oppia ikä kaikki.. Välillä kantapään kautta. Paikkamakuu oli päälle minuuttisen, joskin kurkin välillä miten koirat pysyvät ja vaihtelin piiloa suoraan koirien edestä myös sivummalla, sillä sivuttaissuuntainen piilo on ollut Tiuhdille se haastavin. Molemmilla koirilla oli nannat etupalkkoina. Hyvin pysyivät, ei lonkka-asentoa eikä nousua. :)


Sitten koirista ihan muuhun eli otsikon aiheeseen.. Kuulin surullisen uutisen lähipiiristä. :'( Olen miettinyt elämämme tarkoitusta, sitä rajallista aikaa mikä meille kullekin on annettu, ja musta tuntuu etten ymmärrä mistään mitään.. Miksi asiat tapahtuvat niinkuin tapahtuvat? Mikä on se raja, mihin asti voimme vaikuttaa elämäämme omilla ratkaisuillamme, vai onko sellaista rajaa edes olemassa? Miksi maailmassa tapahtuu niin paljon pahoja asioita? Vastauksia ei varmastikaan löydy eikä elämän tarkoitus kenties koskaan selkene. On vaikea ymmärtää miten elämä voi päättyä silmänräpäyksessä sattumien saattelemana... 



Läheisille ei tule koskaan kerrottua liikaa, kuinka paljon heistä välittää. Ystävieni sanoin ''kunpa osaisimme elää enemmän täysillä ja tarttua hetkiin kiinni ajattelematta huomista''. Minä yritän kaikin voimin. Elämä on niin katoavaista.




keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Onko tuo se koira 'Babe - Urhea possu' elokuvasta?

Juu onhan se, vähän erivärinen vain. ''Se on ihan saman näköinen, sinun koirasi näyttääkin ihan filmitähdeltä!''. Hihih, Tiuhti on monitaituri, kun osaa näytellä filmitähteäkin. ;)

Tokoa treenattiin eilisissä AN-kimppatreeneissä ja tänään treffattiin uutta koiratuttavuutta Kupittaalla. Samassa treenattiin hieman avoimen liikkeitä, merkkiä ja metallia. Lämpötilat pomppasivat huikeisiin lukemiin ja kuumuus yllätti niin koiran kuin ohjaajankin. Eilisissä treeneissä rämmittiin kurassa ja tänään hikoiltiin lämpöaallossa. :) Kuumuuden vuoksi pidin treenit lyhyinä. Luoksetulon stoppia kokeiltiin tänään takapalkalla ja voipi olla, että jatkossa ilman puunkiertoja luoksaria treenataan tuolla tavoin. Stoppi oli nimittäin huomattavasti napakampi. Noudot meni hyvin, metallikin yllättävän kivasti jopa ihan kokonaisena liikkeenä. Tänään seuruu sujui loistavasti, liekö ollut palkan näkymisellä vaikutusta vai veikö kuumuus yli-innokkuuden mukanaan.. Sen sijaan jäävien seuruu oli kamalaa edistämistä, treeniä treeniä siis vain. :) Kaukot onnistuivat takana olevasta koirahäiriöstä huolimatta melko mallikkaasti. Pientä hidastelua oli havaittavissa eikä Tiuhti tainnut liikkeitä ihan loppuun asti tehdä, mutta nyt treenattiin häiriötä eikä tarkkuutta.

Sitten positivismi-blogihaasteen pariin. :) Tässäpä näitä satunnaisessa järjestyksessä!

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää).


  1. Koiraharrastuksissa etappien saavuttaminen ja onnistumiset. Tai yleensäkin muussa elämässä haasteiden/pelkojen voittaminen. Tätä lienee turha selitellä. :)
  2. Kesä ja Aurinko!! Lämpö, rusketus ja suussa sulava jäätelö. 
  3. Keikat ja festarit. Samaan sarjaan kuuluu myös leffojen ja suosikkisarjojen katselu yhdessä poikaystävän kanssa. Meidän yhteinen juttu. :D
  4. Kaikki hyvät herkut: suklaa, jäätelö, karkki jne. Pieninä määrinä harvakseltaan herkut tuottavat iloa. :)
  5. Oman alan kesätyöpaikan saaminen. Tulevaisuuden työmaailmaan astuessa on hyvä omata kokemusta muutenkin kuin teoreettisesti. 
  6. Ystävät ja yhdessä olo. Kahvittelut ja tyttöjen illat. :))
  7. Metsälenkit yhdessä koirakavereiden kanssa.
  8. Matkustelu!!
  9. Uuteen kotiin muuttaminen. Tavaroiden pakkaaminen, purkaminen, sisustuksen suunnitteleminen ja uuden asunnon jännääminen on aina kivaa. Muutos on useimmiten vain hyvästä. :)
  10. Opiskeluihin liittyvä vapaus. Vapaa-aikaa on yleensä enemmän kuin työssä käyvällä.. Kursseja saa valita jos jonkinlaista, eikä kukaan muu ole järjestelemässä aikataulujasi.
11.-15.
- Oman kesäauton metsästäminen. Huippua! :D
- Tiuhdin ilme, kun se tulee pyytämään tekemistä/rapsuja. Vaikea olla hymyilemättä! ;)
- Tällä hetkellä hyvää mieltä tuottaa myös jokaisen turkiskuoriaisen tappo. :D Meillä asunnossa siis riesana pilkkuturkiskuoriaiset, jotka parveilevat lisääntyen ja munien ympäri ämpäri. Toukkia odotellessa.. Jokainen bongattu kuoriainen aiheuttaa myös negatiivista ällötyksen tunnetta, mutta toisaalta jokainen listitty toukka on kosto kuoriaisarmeijalle. ;D
- Äidin tuliaiset! :)
- Uusista vaatteista tulee hyvä mieli, sillä niitä tulee kaappiin niin harvakseltaan.

ps. Näissä maisemissa vietin viime viikon.. Kevolta ja Utsjoelta.




torstai 12. huhtikuuta 2012

Tokotreenit kirkolla

Ettei otsikko johtaisi täysin harhaan, selvennettäköön että tokoilimme Tuomiokirkon viereisessä puistossa emme kirkon maaplantulla. ;) Häiriötä oli kauempana rakennustyömaan äänistä, ihmisistä ja pyöräilijöistä, muttei Kupittaan veroisesti.. :D

  • Seuruussa treenattiin käännöksiä, peruutusta, sivuaskelia. Tein hieman pidempää seuruupätkää, ja palkkasin liikkeen namilla muutamaan kertaan vireen laskemiseksi. Lopuksi Tiuhti sai revittää lelua, kiertää kunniakiekkaa ja ravisutella lelua. Pieni oli niin onnellinen. :)  Seuruu oli hieman liikkuvaa, poikittamisesta en osaa sanoa, sillä keskityin kävelemään vartalo suorassa ja katse edessä. Todennäköisesti poikitti muttei sentään tällä kertaa edistänyt puolella koiranmitalla. :D Peili olisi kullanarvoinen!
  • Noutoa niin puisena kuin metallisena. Puukapulaa noutaa huomattavasti innokkaammin, metallille kyllä laukkaa mennessä ja tullessa mutta olemus on huomattavasti laimeampi.. Noudossa ekalla kertaa keskittyminen hieman herpaantui lähellä takana kulkeneesta koirasta, lähti kuitenkin noutamaan toisella käskyllä. Palkaksi runsaat kehut ja leikki. :)
  • Ruutua neljä kiekkaa, joista ensimmäisellä alusta. Ekalla lähti ruutuun, mutta jäi etsiskelemään alustaa - kehut alustalle menosta muttei palkkaa. Toisella alusta, jonne hakeutui hyvin. Parilla viimeisellä toistolla ilman alustaa, sinkosi ruutuun ja stoppasi hyvin. Pallopalkalla leikkiä lopuksi. 
  • Paikkamakuu piilossa, vajaa puoli minuuttia. Tähän otin Soran mukaan, hyvin pysyivät molemmat. Ei lonkka-asentoa tai nousuja. Mieli olisi tehnyt ottaa pidemmällä ajalla, mutta onneksi järki pysyi mukana ja pääsin palkkaamaan ilman mahdollisia korjailuja. ;)
  • Luoksetulon stoppeja ja niissä pysymistä. Puun/patsaiden kierroilla stoppasi nopsaan ja hyvin pysyi. Ei valunut, joten treeni on tehnyt tulosta! 

  • Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä tunnaria. Eli yhdellä kapulalla, kun en ole saanut aikaiseksi tilata/ostaa tunnarikapuloita. Liikkeen alustusta olen tehnyt muutaman kerran kotona, vinkkiä sain tästä blogista  http://wwwaceofclubsfi.blogspot.com/2011/12/tunnarin-alkeet.html. Huvikseni ajattelin kokeilla löytääkö Tiuhti oman nurtsilta risujen ja oksien joukosta. Tiuhtihan on fanaattinen mitä tulee keppeihin, mitä isompi sen parempi.. Aina pitää löytää joku risu suuhun. Tunnarikokeilu oli siis tietoinen riski. :D Mitä tekee Tiuhti kuultuaan vihjeen ''missä oma''? No nuuskuttaa nurtsia ihan oikeasti etsien sitä omaa, ohittaa risut ja kävyt ja ottaa oman suuhun. :)) Ensimmäisestä kerrasta kehut ja palkat pian noston jälkeen. Toisella kerralla Tiuhti ehti jo kerran ohittaa oman kapulan, mutta nenällään etsien palasi takaisin ja toi kapulaa käteen. Tästä superkehut ja palkka. Olin niin iloinen!!! Nyt kapuloita ostamaan/teetätyttämään ja treenaamaan. Mars mars! ;)
Superkoira 

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Make this moment last!

Hyvää pääsiäistä tutuille ja tuntemattomille! Minä vietän koirien kanssa pääsiäistä kotosalla töiden ja kisatyövelvoitteiden vuoksi, mämmit ja pääsiäismunat on tällä kertaa jätetty muiden nautittavaksi. Pääsiäispäivä hellii meitä Aurajoen katveessa lämpimällä auringonpaisteella ja pilvettömällä taivaalla, joten kameraa heiluteltiin aamulenkillä mukana. :)

Yhteiskuvia tästä kaksikosta on hankala saada, Tiuhti kyllä pönöttää paikallaan mutta vilkuilee kaikkialle muualle kuin kameraan, ja Sora taas nurisee vieressä tyytymättömyyttään, vajoaa maihin ja väistelee kameraa. Harmi ettei mukaan sattunut kuvausassistenttia herättelemään koirien mielenkiintoa. Tässäpä näitä otoksia.. :D Suosittelen klikkaamaan kuvat suuremmiksi, eihän noista pienistä tihruista kiva ole katsella.

Sanaton sopimus, katseet pois kamerasta..
Phyh.. 
Sankarit tähystävät
Mitä oli?
Missä oli?
Tiuhti: Ai siellä vai? Sora: en mene lankaan...
Ja sitten kuvailtiin koira kerrallaan.. :) Liikekuvia olisi kiva ottaa, mutta maisemat l. ruskea pelto & joki eivät siihen juuri houkuttele. Siispä näitä tylsiä nassukuvia. Kevät 

 


Vielä muutama sananen karvanlähdöstä. Tiuhti näemmä pudottaa KAIKKI karvansa 2x vuodessa parin kuukauden aikana. Great! Luulin, että tyypillisesti bortsuilta irtoaa pohjavillaa, mutta Tikulaiselta irtoaa myös jäykemmät päällyskarvat. Jäljelle jää kiilloton ja ohut karvoitus muutaman hassun töyhdön kera. Viime syksynä häntäkin muuttui sellaiseksi luiruksi, että Tiuhti muistutti pentukoiraa. Pohjavillat irtoavat kivasti harjaamalla, mutta harjaaminen ei päällyskarvojen sateluun auta. Päällystinkarvat irtoavat nyppimällä (sormin), ja tällä tavalla Tiuhtia täytyy käydä lävitse mieluiten useammin kuin kerran päivässä. En tiennyt, että bc:t ovat tässä suhteessa samanlaisia kuin terrierit. :D