Tänään tokoiltiin Pirkkahallilla ohjatuissa, taidettiin tehdä ihka ensimmäistä kertaa kisamainen treeni. Joskin palkkailin Tiuhtia liikkeiden+kisapalkkauksen jälkeen nannalla tai lelulla. Mun sanoin ''koira oli ihan kuutamolla'' ja ohjaajan sanoin ''ihan kivastihan se teki''.. :D Häiriötä oli toosi runsaasti eikä Tiuhdilla keskittyminen tällä kertaa pelannut täysillä. Perusasennossa liikkurille vastatessani 'valmis' Tiuhti kyllä otti kontaktin muhun mutta laski saman tein, kun kiinnostui kauempana treenaavista koirakoista. Jos oltaisiin kokeessa oltu, olisin tarvinnut kaksi käskyä tai enemmän saadakseni Tiuhdin maahan. Kun maahanmeno treeniä ollaan tehty, Tiuhti on pitänyt hyvin kontaktia eikä sitä ole tarvinnut juurikaan käskyttää tuplana. Kootut selitykset: häiriö se oli! ;) Maahanmennessä vängersi toisen etujalan alleen, mutta korjasin asennon nopeasti. Maassa pysyi hyvin, vaikka pää kääntyili, laski ja nousi.
Seuraamista Tiuhti olisi tehnyt liikkuroituna varmasti paremmin, mutta itse sekoilin taas vaihteeksi suuntien kanssa. Mikä lie aivovamma... Välillä vähän haahuili ja paikka liikkui, mutta johtui osittain myös mun epäröivistä ja hapuilevista askelista. Ilme oli kuitenkin hyvä ja iloista menoa oli. :)
Luoksepäästävyyttä ollaan treenattu viimeksi ehkä huhtikuussa, ei siis yhtään liikaa. Otin nannat käteen ja palkkailin Tiuhtia muutaman kerran paikalla pysymisestä. Rauhassa antoi silittää ja katsoa hampaat. Tätä liikettä olen aina ennen pitänyt itsestäänselvyytenä ihmisrakkaalle koiralle, MUTTA(!) Tiuhti on alkanut aristaa isokokoisia vanhempia miehiä, ja se luikkii välillä kauemmas miesten kurottautuessa silittämään.. :/ Meillä on kokeessa miestuomari.. Tittidittitii. Näin ollen varmaa kymppiä ei ole olemassa, ainakaan jos luoksepäästävyydessä kurotutaan suoraan edestäpäin tarkastelemaan hampaita... Naistuomari olisi asia eri. :)
Jäävät tehtiin kovassa meluhäiriössä, mutta liikkeet onnistuivat kisakelpoisesti! Luoksetulossa Tiuhti valui aavistuksen taakse, tullen kuitenkin hienosti perusasentoon. Vauhtia ei tästä liikkeestä puutu, lopun perusasennotkin ovat treeneissä olleet 90% suoria ja sopivan tiiviitä. Jotain hyvää siis näistäkin treeneistä. Hyppyä treenattiin myös liikkuroituna. Ensimmäinen hyppy ok, toinen hyppy tyssäsi koiran haukuntaan, mistä Tiuhti otti kovasti häiriötä. Kolmannella hypyllä teki ennakoidun perusasennon mun palattua viereen ja neljännellä palkkasin ilman lopun perusasentoa. Hyppyä täytyy alkaa korjaamaan kisojen jälkeen, sillä Tiuhdin tulisi hypätä hieman taaemmas ja jäädä suorempaan. Mutta sitä korjaillaan sitten talvella. :)
Treenien päätteeksi tein luoksetulon ja lyhyen seuraamispätkän palkkaamattomuutta. Vilautin nannakuppia hieman Tiuhdille ja nyt sillä oli selvästi superpalkka mielessä kisapalkkauksen jälkeen. Mitä treeneistä kokonaisuudessaan jäi käteen? Häiriöitä ja erilaisia sellaisia mahdollisimman paljon treeneihin mukaan ennen kisoja. Koiranhaukunta on yksi pahoista, ellei Tiuhti ehdi suodattua haukunta ääniin kisapaikalla. Toimintasuunnitelmaan lisätty helpot treenit koirapuistojen, mätsäri ja koulutuspaikkojen lähistöllä!! Kontaktin pysymistä häiriössä täytyy treenata, ja valmis- sanaa treenata niin etten annakaan palkkaa heti valmis sanottuani. Aivan kuten olen treenannut maassa+perusasennossa pysymistä! :)
torstai 25. elokuuta 2011
keskiviikko 24. elokuuta 2011
Häiriöityä tokoa
Tänään meillä piti olla pitkästä aikaa ohjatut treenit, mutta miten kävi? Bussipysäkillä tajuan olevani tunnin myöhässä aikataulusta, jossain muistilokeroni sopukoissa muistin treenien alkavan klo 18. Ei mennyt täysin nappiin.. :( Huomenna uusi yritys! Sen sijaan päätin lähteä kauppakeskuksen eteen treenaamaan häiriöityä seuraamista ja kontaktin pitoa. Seuruu meni todella mallikkaasti lelulla ja namilla. Tein paljon käännöksiä ja pysähtymisiä, jotta Tiuhti olisi skarppina. Ei muuten edistänyt tällä kertaa yhtään! Otin seuruuta myös hihnassa, sillä tätä ei olla taidettu treenata koskaan ennen. Eipä tuo hihna seuraamiseen vaikuttanut, Tiuhti esitti samanlaista menoa kuin vapaana seuratessaan.
Läheisellä puistoalueella halusin treenata kerran jäävät, luoksetulon ja seuruuta (mikä näin jälkeenpäin taisi olla virhe). Häiriötä oli paljon kirkuvista ja juoksevista lapsista ja ohi kävelevistä ihmisistä. Tiuhti tuntui tässä vaiheessa hieman tahmealta, se taisi keskittyä enempi ympäristön tarkkailuun ja ruohikon haisteluun. Seuraamista ei olisi pitänyt ottaa enää onnistuneen kauppatreenin jälkeen, mun moka. Keskittyminen herpaantui, kontakti laski ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan jopa jätätti!? Vähempi parempi I know... Palkkasin liikkeestä seisomisen kokonaisen liikkeen jälkeen sekä heti pysähtymisestä. Luoksetulon ja liikkeestä maahanmenon tein putkessa treenatakseni palkkaamattomuutta. Tiuhtia odotti yllätys ruokapalkka repussa. :) Palkkaamattomuus ei tunnu olevan iso juttu. Paluumatkalla pysähdyin kauppakeskuksen nurkilla ottaakseni paikkamakuuta. Häiriötä oli niin paljon, että kävin palkkailemassa aika tiheästi enkä ottanut pitkää aikaa.
Tässä treenejä mietittyäni tajusin, että palkkaamattomuus kannattaa ottaa treeneihin erillisenä teemana ja tehdä sitä 2-4 liikkeen sarjoissa vaihtelevasti yksittäissä treeneissä. Häiriötreenejä olen ajatellut tekeväni 2-3x viikossa kuitenkin niin, että vaatimustaso pysyy kohtuullisena. Muuten menee maku treenaamiseen sekä multa että Tiuhdilta. Tarkkuustreeneihin sisällytän seuraamista, suoria maahanmenoja (Tiuhdilla tuppaa rintamasuunta välillä jäämään vinoon), perusasennossa pysymistä + makuulla pysymistä ® yleisesti ottaen ennakoinnin välttämistä. Ko-treenit (kaikki onnistuu) sisältää liikkeistä eri palasia ja kokonaisia liikkeitä, ja ko-treeneinä voi tehdä häiriötä ja palkkaamattomuutta.

- Ko-treeniä väh. 50% kaikesta treenistä
- Tarkkuustreeniä loputtomasti
- Kisamaiset treenit ennen kisoja, ei kuitenkaan vielä sillä palkkaamattomuutta on tehty hyvin vähän
Superpalkaksi palkkaamattomuuteen pitäisi kehittää jokin vastustamaton nannaherkku. Ostin lihahyytelöpaketteja mutta Tiuhti nyrpisti niille nenäänsä ja sylki suustaan pois, eivät toimineet. :D Maksalaatikko, herkkupötköt, kissanruoka mitä näitä nyt on.. Kumpiko olisi järkevämpää, vilauttaa koiralle ennen suoritusta nannarasiaa vaiko antaa nannarasia joka kerta täysin yllätyksenä? Keskittyminen saattaa toki herpaantua, jos koira miettii päässään ainoastaan ruokaa, mutta Tiuhti ei tunnu tajuavan yllätyksellisen palkan ideaa. Toki se syö, mutta ei tavanomaisella tyylillään nannapalkalle vapautettaessa.. Turkuun muuttokin lähestyy, eikä meillä pian ole saatavilla hyppyestettä millä treenata.. Toivottavasti hyppy ei vallan unohdu. :/
tiistai 23. elokuuta 2011
Nothing to lose but everything to gain
Tänään otettiin taas lyhyt keppitreeni, nyt häiriötä oli rakennustyömaasta ja koululaisista, vaikka treenipaikka pysyikin vielä samama. Onnistumisprosentti keikkui tällä kertaa ehkä n.40-50 paikkeilla, mokasin itse treenien alussa ja häiriötäkin taisi olla liikaa. Joka treenikerran alussa koiraa pitäisi lähettää AINA aluksi helpoista sisäänmenokulmista!! Mitä minä tein? Aloitin treenit lähettämällä koiraa heti hieman vaikeammista kulmista... Ei näin. Eli seuraavissa treeneissä jatketaan edelleen kahdella kepillä ja treenataan vaikeampiakin kulmia. En harppaa eteenpäin ennen kuin Tiuhti osaa hakea keppivälin oikealla suorituksella joka kulmasta, niin että olen itse liikkeessä tai paikallani. Mikään kiire keppien lisäykseen ei ole! :)
Jossakin mielenhäirössä ilmoitin Tiuhdin lokakuulle tokokokeeseen, ensimmäisiin virallisiin. Apua!! Parin viikon päästä alkaa ilmoittautuminen samalle viikonlopulle toisiin kisoihin. Että nyt tokouran korkkauksesta tulee virallista, blogissa huutelemisen jälkeen ei voi enää perääntyä. :D Olen yrittänyt tänään luoda jonkin näköistä treenisuunnitelman raakiletta, johon kirjaan liikkeiden osia ja erilaisia treeniteemoja. Parhaani yritän saadakseni liikkeet kisakuntoisiksi, ja treenatakseni tarpeeksi palkkaamattomuutta ja häiriötä. Katsotaan mihin rahkeemme riittävät. :) Enemmän hirvittää oma käyttäytyminen ja jännittäminen kisatilanteessa. Onneksi ilmoitin Tiuhdin möllitokoihin (syyskuussa), jotta pystyn tsekkaamaan kisahermojen koossa pysymisen, liikkeiden kisatason ja Tiuhdin viretason säilymisen.

maanantai 22. elokuuta 2011
2x2 osa3.
Iltatreeneinä otettiin keppejä x2, jotka sijoitettiin tällä kertaa klo 2-8 asentoon. Tiuhdilla oli hyvä vire päällä, ja keppien arvoa testattiin tällä treenikerralla (taukoa on ollut viikonlopun yli). Hyvin oli pieni bc prosessoinut asiaa. :) Tiuhti tiesi täsmälleen mitä oltiin tekemässä, luikki jo keppiväliin ennen kuin olin ottanut askeltakaan treenikassilta (olin hakemassa palkkalelua).. Tiuta oli pakko pitää valjaista kiinni ennen lähetystä, sillä menohalut olivat valtavat! Lähetin sekä vaikealta että helpolta alueelta, vaikean alueen lähetyksissä tuli vasemmalta puolelta lähetettäessä muutama virhe. Onnistumisprosentti oli kuitenkin n.75, eli tyytyväinen saa olla. Ensi kerralla pitää vaihtaa treeniympäristöä, häiriöidä itse enemmän, ja lähettää Tiuhtia entistäkin vaikeammista kulmista. Tiuhti suuntaa katseensa mun mielestä jo hyvin palkkauslinjalle, eikä se enää kyttää mua tai käänny keppien jälkeen palkan toivossa. Jeii!! First mission completed. :)
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Onnea rakas TipeTiukuTikutin 1v !
Tänään mun rakkain, mahtavin, taitavin, ihanin ja lutusin pentunen täyttää 1 vuotta!
Vuosi sitten sain puhelinsoiton, ja sain kuulla kuuden pennun syntyneen. Jossain vaiheessa varmistui, että olen todella saamassa tästä pentueesta oman pienen beeceen alun. Sain kuitenkin jännitellä pentuvalintaa useamman viikon aina pentutestiin asti. Kädet jännityksestä täristen vastasin puhelimeen, ja sain Eveltä kuulla että Tiuhti olisi tulossa meille. Odotuksia Tiuhdin suhteen on ollut ehkä jopa luvattoman paljon, mutta Tiu on onnistunut täyttämään harrastuskoirahaaveeni, se on iloinen kanssamatkaaja ja seuralainen, sekä syliin tunkeva pikkukoira. Se on täyttänyt odotukseni, ja ollut vielä paljon enemmän. Kiitos kuuluu Evelle ja Eerolle! Onneksi Tiuhti tassutteli elämääni ja sydämeeni! ♥
Kuva on kesältä, se siis ei ole virallinen vuotiaiskuva. Olen taas sairaana, ja sängyn pohjalta ei taida saada hyviä kuvia, joten tyydytään vanhempaan.. :)

torstai 18. elokuuta 2011
2x2 osa2.
Vaikka otsikko kertoo muuta niin treenattiin itseasiassa vielä ihan ensimmäisen treenikerran mukaisesti. Tarkoitukseni oli testata vielä kerran namipalkkausta ja lelupalkkausta, selvittää miten koira käyttäytyy eri palkkatavoilla ja ennenkaikkea tarkastella lelupalkkauksen aiheuttamaa kyttäämistä.
Hyvin selväksi tuli, ettei nameja voi keppejä opetellessa käyttää. Tiuhdilta meni pasmat totaalisen sekaisin, se alkoi kiertää paimentaen keppejä, nuuhkia nurmikkoa, juosta treenikassille ja lähimpien puiden luokse yms. Olin totaalisen hämilläni kepeillä tapahtuneesta paimennus tyyppisestä kiertämisestä ja samanaikaisesta kyttäämisestä pää matalana. Mitä ihmettä!?! En tiennyt mitä olisin tehnyt, kun en millään käskyllä saanut Tiuhtia luokseni, joten vaihdettiin paikkaa ja käveltiin pieni taukolenkki. Päätin kuitenkin jatkaa ja kokeilla lelupalkkausta. Onneksi! :)
Treenattiin tällä kertaa samassa paikkaa kuin aikaisemmin päivällä, vieressä juoksentelivat koirakaverukset, joten ei pidetty mitään kiirettä treenaamisen suhteen. Ensin otin muutamia kontaktista palkkauksia ja sivulletuloja rauhoitellakseni Tiuhtia. Se selvästi kiinnostui toisista koirista ja jännittyi jonkin verran. Toinen koirista pääsi karkuteille ja loikki tervehtimään meitä, onneksi se oli kiltti ja ystävällinen ja päättikin jonkin ajan päästä palata omistajansa luokse. :) Aloin asetella keppejä ja tsekata palkkauslinjaa, eikä Tiuhtia olisi voinut vähempää kiinnostaa lähistöllä pyörivät koirat ja ihmiset. :))) Tiuhti kävi heti tarkastamassa keppikassin sinne mahdollisesti unohtuneiden lelujen varalta.
Tiuhti olikin aivan liekeissä ensimmäisten toistojen jälkeen. Mun pitää seuraavissa treeneissä alkaa pitää hieman Tiuhdista kiinni, jotta päästään treenaamaan varioiden eri sisäänmenokulmia. Koira ei tietenkään odota, että mä köpöttelisin jonnekin kulmaan, vaan se säntää palkan toivossa samantein keppien välistä ja sitten onkin myöhäistä palkata kun koira on jo kokonaan kääntynyt muhun päin.... Nyt kuitenkin unohdetaan namit ja jatketaan lelujen kanssa kiinnittäen huomiota mahdolliseen kyttäämiseen. Fokus pitää kuitenkin saada suoraan eteenpäin ja palkkauslinjan pitäisikin tätä koiralle vahvistaa. :)
Jatkoa tulossa pian.. :D

2x2 osa 1.
Tänään kokeiltiin ensimmäistä kertaa 2x2 pujottelutekniikkaa. Miksi kaikki näyttää dvd:ltä ja luettuna niin helpolta?
Periaate treenaamiseen:
D esire
A ccuracy
S peed
H abitat
Ensin koitin keppivälin hahmottamista hiekkakentällä voidakseni käyttää nameja (namit hukkuisivat nurmikolle), ja tämä kokeilu meni syteen ja saveen... Palkkauslinja oli kohtisuoraa keppiväliä kohti - siis tämä ok - namin virkaa toimittivat Saarioisten herkkunakit (desire check!), nostettiin hieman virettä leikkimällä, kepit klo 3-9 välillä, mutta ei toiminut ei... Tiuhdilla oli yritystä liikaa, päätyi tarjoamaan keppien kiertoa (purjehtien edes takas keppiväliä), etutassuilla seisomista, keppien läpsimistä tassuilla, perusasentoa ja milloin mitäkin. :D Vaikka pääsinkin muutamia kertoja palkkaamaan, ei Tiu ymmärtänyt ollenkaan mitä oli tekemässä. Lopulta se alkoi haukkumaan ja kiljahtelemaan mun vieressä, ja päätin että se oli siinä.
Houkutus vei kuitenkin voiton pienen paussin jälkeen. Keppiväli vaihtui nurmikolle ja palkka kokeilun vuoksi leluun. Tiuhdilla oli heti erilainen mielentila, ikään kuin se olisi tajunnut että jaa nyt tehdään agilitya! Taisin ottaa yhteensä n.6-7 toistoa joista 4-5 oli onnistuineita. Seisoin lähellä keppejä mutta vaihtelin välillä ''lähetyspuolta''. Meidän ongelman havaitsin jo heti alussa, eli Tiuhti kyttää todella paljon leluja ja mua jo siinä vaiheessa kun lähtee kepeille, ja Tiu jopa kääntyi salamana 180 ° keppivälin jälkeen kyttäämään mua ja mahdollista palkkaa. Tämä on osittain mun moka, sillä palkkaheitto oli liian hidas (jolloin Tiuhti ennätti kääntyä).. Lelupalkkausta pitää vahvistaa nimenomaan palkkauslinjalle oikeassa tahdissa, eli heiton pitäisi olla lähdössä jo kun koira lähtee kepeille! Lelupalkkauksella ylimääräinen sähläys ja tarjoaminen jäi kuitenkin pois, joten houkuttaisi kovasti jatkaa ilman nameja. :) Tänään illalla otetaan uusintatreeni, ja mietitään miten tästä jatketaan eteenpäin!
Muistilista:

- Treenit tulee pitää lyhyinä vaikka vain minuutin kerrallaan
- Koiralle ei saa antaa kehoitusta tai lupaa suorittaa kepit! ® odottaisi muuten joka kerta vapautusta kepeille
- Välillä pitää olla paikallaan välillä liikkeessä, jotta koira ei jäisi riippuvaiseksi ihmisen liikkeistä
Ensimmäisillä treenikerroilla muodostetaan keppivälille arvoa, tavoitteena olisi aluksi siis koiran oma ymmärrys ja halu liikkua keppiväliin!
Me saatiin muuten treenipaikka Kelpokoiran agilitykursseilta (alkeis/jatko tai jotain siltä väliltä), treenit alkaa syyskuussa. En malta odottaa!! :)
Tänään tehtiin myös ihan pikkasen tokoa, lähinnä seuraamista pienissä pätkissä vaihtelevalla rytmillä sekä merkkiä joka meni ok. Tällä kertaa merkkitötsä ei päätynyt Tiuhdin suuhun! Seuraamisessa ei tällä kertaa ollut suurempia huomioita. Viretila hyvä, mieluummin liian innokas kuin takana laahaava laama, palkkanakit olivat mieleiset ja tekemisen makua löytyi, virheistä huomauttaminen oli ok. Jatkuu jatkuu.. :)
keskiviikko 17. elokuuta 2011
Häirikkönä
Tässä on alettu pikkuhiljaa taas treenailemaan ja lenkkeilemään reippaammin sairasteluni jälkeen. Tänään tokoiltiin häiriötreeneissä parin muun bortsun kanssa, joista toinen oli Tiuhdin ihanainen sisko Indi. :) Aloitin treenit kontaktin otolla valmis-sanaa toistaen. Tarkoitus olisi opettaa Tiuhti ottamaan valmis-sanasta kontakti, ja kisoissa pystyisi näin ollen vielä varmistelemaan liikkeellelähtöä niin, että koira todella olisi kuulolla ja kontaktissa. Häiriötokoissa otin alokasluokan jäävät liikkeet, luoksetulon, ja seuraamista useammassa pätkässä. Jäävät ja luoksetulo meni molemmat oikein mallikkaasti. Seuraaminen taasen.. Noh Tiuhti on oppinut hieman vaivihkaa edistämään ja tämä pitäisi ennen kisoja saada kitkettyä pois. Muuten seuraaminen näyttää kivalta ja kontakti pysyy pidemmälläkin matkalla. Nyt otetaan pienissä pätkissä seuruita tempoa vaihdellen, käännöksiä yms. ottaen niin, että koira joutuu olemaan skarppina koko ajan. Mun tulee myös olla tiukka edistämisen suhteen, jos yhtäänkään alkaa rynnimään niin palautus oikealle paikalle! Eli seuraaminen tiukkaan syyniin.
Paikkamakuun tein melko lyhyenä ja etupalkalla, sillä häiriötä oli kahdessa tokoilevassa koirakossa sekä mun liikehdinnässä riittämiin! :D Tiuhti pysyi mallikkaasti maassa suuresta häiriöstä huolimatta. Mun pentu <3
Lisäksi kokeiltiin noutoa, luoksetulon stoppeja, ruutua ja merkkiä. Noudossa heittelin kapulaa lähistölle hieman hetsaten Tiuhtia: hyvin lähti, nosti ja palautti (ihan vaan käteen ilman perusasentoa). Luoksetulon stoppeja ennakoi ja kovasti!! Näissä täytyy tehdä erityisen paljon pelkkiä läpijuoksuja, ja stoppeja eripituisilta matkoilta! Ruutu oli ihan hukassa, ei kyllä ihmekään kun sitä ei olla ainakaan kuukauteen treenitty. Merkkiä ollaan treenattu sitäkin enemmän, mutta Tiuhti päätti tällä kertaa unohtaa oppimansa ja kokeilla josko palkkaa saisi merkkitötteröä suuhun nostamalla.. :D Siinä vaiheessa ohjaajalta petti pokka ja lopeteltiin tokoilut. Parit agin ohjauskuviot kokeiltiin tötsien kanssa, heti alkoi koira kuumumaan ja haukahtelemaan. Hassu pieni otus. <3
Agilitykepit saapuivat kotiinkuljetettuna ja pian aletaan treenailemaan 2x2 tekniikkaa! Mun pitää vielä kerrata dvd:n ohjeet jotta tiedän varmasti mitä tehdä. :) Tästä siis pian lisää..

sunnuntai 7. elokuuta 2011
Uidatsuida.. ...Pysytsä pinnalla?
Mun pikkuTiuku oppi uimaan!! Hoitotädin opastuksella, mikä tarkoittaa sitä, että multa jäi ensiuinnit näkemättä.. Mutta Tiuhti voi sitten näyttää kuinka rohkeaksi ja hurjaksi herkkä paimensielu onkaan hoidossa muuttunut. :) Tiu oli saanut kuulemma huikeat hepulit uskaliaan temppunsa jälkeen, oli pitänyt juosta ympäri maita ja mantuja, ja kiertää haukkuen puita... Mökillä on kuulemma kiva viilettää vapaana pisin poikin koirakaverin kanssa.
Varmaan paljon kivempaa kuin maata mun kanssa kotona. :D Mä olin jo toista viikkoa sairastellut korkeassa kuumeessa sängyn pohjalla vapisten, kunnes röntgenkuvista löytyi pirullisen taudin syy - keuhkokuume. Jäipä tältä ajalta treenailut ja kaikki aktivointi väliin, lukuunottamatta ruokailua ja parin minuutin lenkityksiä. Tiuhti alkoi muuttua jokseenkin levottomaksi ja selvästi tylsistyneeksi, joten se pääsi siskoni luo kyläilemään. Saan rauhassa sairastaa ja lepäillä tautia pois, ja nyt on jo huomattavasti parempi olo kuin alkuviikosta. Saa nähdä milloin olen jälleen työkunnossa ts. milloin pääsen rämpimään metsiin ja hyppimään ojien yli kone sylissäni. :D Tiuhdilla on kyläilyt menneet tähän asti oikein hyvin, tottelee lenkeillä, on halukas syömään ja leikkimään ja on ennenkaikkea rakastettava sylikoira. Mami on taitanut vaihtua pikapikaa. :)
Viime aikoina on tullut aika myös agility- ja tokopohdinnan. Agilityä pyritään jatkamaan Kelpokoiralla Elinan opeissa syksyn ja kevään ajan. Jossain vaiheessa kun meillä olisi jo hieman osaamistasoa, voisin yrittää pyrkiä toiseen paikallisista agilityseuroista. Mutta sen aika on sitten joskus. :) Agilitystä vielä sen verran, että omat kepit ovat tulossa (tilasin netistä kohtuuhintaisena 12 kepin sarjan) ja alan opettaa Tiuhdille 2x2 tekniikkaa. Sen verran mielenkiintoiselta opetustekniikka vaikutti!
| Tiuhti lomailee rennosti |
Tokosta on ollut parin viikon ajan taukoa mun sairastelujeni takia, mutta tästä parannuttuani meitä ei pidättele mikään. Sitten aletaankin treenaamaan kisoja silmällä pitäen. :) Vielä ei ole täysin varmaa milloin ja missä startataan ekoissa virallisissa, mutta ensimmäiseen möllikokeeseen on jo ilmoittauduttu. Tavoitteena mölleissä on tsekata ohjaajan pääkopan hallittavuus ja hallinta, koiran vireen säilyminen ja viretaso, kisapalkkauksen toimivuus ja liikkeiden varmuus. Monta muttaa on vielä matkassa ja pohdintaa luvassa. Kisakuume polttelee jo niin kivasti ettei tästä ainakaan hannailemaan ryhdytä!
Syksyllä olisi luvassa myös virallisten luustokuvien otto. Aika rauhallisin mielin olen tähän asti ollut, ei sieltä varmasti mitään hirveän hälyyttävää löydy... Koputtaa puuta. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)