torstai 26. toukokuuta 2011

Omatoimista treeniä

Tokomasis on täällä taas. Treenasin Tiuhdilla jääviä liikkeitä, luoksetuloa stopilla, perusasentotreeniä ja noutoa (kapulan pitoa ja vauhtinoutoa). Ei ollut Tiksu taaskaan parhaimmassa vireessä ja tuntuu että mä jouduin aika paljon hetsaamaan ja kannustamaan vähän joka välissä.. Tiuhdin mielestä olisi ollut kiva järsiä keppiä, haistella hajuja tai juosta lelun kanssa karkuun. Kuka nyt tokoa jaksaisi.. No minä jaksaisin ja haluaisin. :(

Jäävät
  • liikkeestä maahan hyvä, otin monta toistoa naksuttelemalla. Tässä pitäisi ehkä pikkuhiljaa ottaa mukaan myös kestotreeniä maassa pysymiseen.
  • liikkeestä istuminen sekoittui tällä kertaa aluksi maahanmenoon mutta muutamia hyvänolosia toistoja saatiin. 
  • liikkeestä seisominen oli edelleen todella nopea ja täsmällinen, kestoa on tullut lisää sillä nyt pystyin ottamaan useammankin askeleen ennen pallopalkkausta. 
Nouto: meidän murheenkryyni
  • ai mikä kapula, missä, en näe mitään, entä jos temppuilen hiukan, eikö kiljuminenkaan auta.... Tämä kertoo hyvin selvää kieltä siitä, että noudon kanssa todella ollaan aivan alkeissa!
  • tunnarikapulan pito: ei löytänyt kapulaa niin millään (vaikka kapula aivan vieressä), piteli huolimattomasti suussa ja etsiskeli yli puolet ajasta nakkeja maasta.. Argh! :(
  • vauhtinouto: ensin ei meinannu kapula löytyä (!) vaikka paikan päälle pääsikin, juoksee kyllä kapulalle mutta arpoo muutaman sekunnin ennen tarttumista. Muutamia ihan ok toistoja, tiputtaa kapulasta muutaman metrin jälkeen ja juoksee innoissaan lelulle. No sujuu tämä sentään paremmin kuin pitotreenit. ;)
Perusasentotreeni meni kohtalaisesti, lievää haluttomuutta ja huolimattomuutta ilmoilla. Luoksetulon stopit puunkierroilla oikein hyvät.

Asenne ja treenikuviot
  • oma asenne häiriö/kimppatreeneissä ehkä piirun verran parempi, nämä omatoimitreenit tuntuu usein menevän höntsäilyn puolelle. Tiuhdilla myös treenivire ja asenne paremmin kohdillaan kimppatreeneissä, johtuuko se sitten musta tai toisista koirista, en tiedä.. 
  • toivottavasti Tiuhdin kohdalla haluttomuus, hajujen perässä nuuskuttelu yms. ovat vaan juoksuihin kuuluvaa hömpötystä. Jos ei niin peiliin tarkastelu olis kai omalla kohdalla paikallaan! :(
  • omatoimitreeneihin tarvitaan tehokkuutta, tarkkuutta, täsmällisyyttä ja enemmän variaatiota, eli nyt viimeistään operaatio laput&hatut käyntiin! Eli jokainen liike pilkotaan palasiin, palasten osat kirjoitetaan lapuille, joista sitten varioidaan kullekin treenille kokonaisuus ja teema. Yllättävän haastavaa ja vaikeaa kun moista ei ole koskaan tehnyt.

P.S. Meille varmistui tokoryhmä Tampereelle, katsotaan miten kauan saadaan ryhmässä pyöriä, toivottavasti koko kesä! :) 

P.P.S. Jos ei Tiuhdilla ala omatoimitreeneissä motivaatio juoksujen jälkeen nousta, me jäädään tokotauolle!! Ärsyttävää lahnailua. :D

9kk kuvia

Pääpotretti




Sakuko?

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Tiistaitokot 6/7

Kesätyöt alkaakin odotettua myöhemmin joten me päästään Tiuhdin kanssa Lentsun vikalle treenikerrallekin. Siitä siis tämän kerran toko-otsikoinnin numerointi 6/7. :) Treenit oli tuttuun tapaan Kupittaalla, jossa järjestettiin samaan aikaan mätsäri. Tiuhti jännitti mätsärin ohi kävelyä, sen mielestä joka nurkassa oli isoja, pelottavia karvakasoja.. Pitääpä kesän aikana kunnostautua mätsäreissä käynneissä ja niiden lähellä treenaamisessa, jos vaikka päästäisiin hieman tuosta vieraiden koirien aristelusta eroon. Meidän piti täällä Turussa toukokuun aikana käydä ainakin kerran Kupittaan mätsäreissä, mutta ne jäivät nyt juoksun takia väliin. Eilen Lentsu multa kyseli, että onko Tiuhti ollu juoksujen ajan ihan normaali. Vastasin vain, että laiska se ainakin on, ja nyt kun tarkemmin oon miettinyt niin se vaikuttaa kotioloissa hyvinkin masentuneelta ja jopa liioitellun rauhalliselta. Treenatessa se on välillä ollut normaalista itsestään poiketen haluton, väsähtänyt ja hajuja nuuskutteleva. Ei se totaalilahnaksi ole muuttunut mutta jotain sen suuntaista. Toivottavasti juoksujen jälkeen mulla on jälleen iloinen, pirtsakka ja työintoa täynnä oleva treenikamu!

Tiistaitreenit alkoivat maahanmenoilla, joita tehtiin joka sorttia - kaukoja, paikkamakuuta, liikkeestä maahan, luoksetulon maahan.. unohdinkohan jotain? Luoksetulon maahanmenoa me ei olla kertaakaan treenattu, joten mä peruuttelin ja käskytin Tiuhtia edessä liikkeestä maahan. Kaikki maahanmenot olivat nopeita ja onnistuneita. Seuraavaksi tehtiin samaa istumisten kanssa. Yritin treenata sivulle tuloa jätettyäni Tiuhdin paikalla istumiseen. Neiti ei korvaansa lotkauttanut ensimmäisillä käskyillä (vaikka normaalisti on aina innoissaan tulossa sivulle), kolmannella kerralla ''sivulletulo'' oli poikittain mun eteen. Selvästi jarruili eikä paljon innostanut tämä treeni. Teinkin sitten seuraavan sivulletulon puunkierrosta, jolloin vauhtia saatiin hieman lisää. :) Kaukon istumiset menivät muistaakseni ihan kivasti, suurin ylläri oli liikkeestä istuminen, jota on treenattu kerran aikaisemmin. Liikkeestä istumiset Tiuhti teki tosi hyvin ja varsin nopeasti. Hyvä hyvä!! 

Kaikki seisomiset sen sijaan meni ihan päin honkia. Liikkeestä seisominen on treenatessa takapalkalla ollut täpäkkä ja nopea, kestoakin on tullut kivasti lisää. Nyt kun oltiin treenattu alle maahanmenoja ja istumisia, ei seisomisesta tullut mitään. Mikään aiemmin toiminut keino ei tällä kertaa tepsinyt, vaan oli pakko ottaa monta toistoa pelkillä heitoilla. Mun täytyy edelleenkin muistaa kävellä vaan suoraan eteen vilkuilematta Tiuhdin suuntaan! Seisominen työn alle!!! Mikä huvittavaa, tänään seisomista treenatessa Tiuhti teki omaan tasoonsa nähden erittäin hyvät liikkeestä seisomiset (ilman välitöntä palloheittoa taaksepäin). Ja alle oltiin nimenomaan treenitty istumista ja maahanmenoja. :D Eilinen taisi olla aivopieru mikälie..

Näistä liikkeistä meidän piti valita kaksi, jotka esitettiin muille koirakoille. Harjoiteltiin samalla palkkaamattomuutta, sillä ensimmäistä liikettä ei saanut palkata. Valitsin luoksetulon maahanmenon (kuten me sitä em. tavalla harjoiteltiin) ja luoksetulon stopin puunkierron kautta. Tiuhti ei ollut pienestä palkkaamattomuudesta millänsäkään ja molemmat liikkeet sujuivat kivasti. Luoksetulon stopissa ehkä liukui aavistuksen liikaa, mutta toisaalta nurtsi oli sateen kastelema. Niin seliseli. :D

Luoksetuloja tehtiin rivissä ikäjärjestyksen mukaan ensin nuorimmasta aloittaen. Tiuhti jäi hyvin paikoilleen ja tuli kutsuttaessa innokkaana luokse. Tokakerralla vaihdettiin järjestystä, ja tarkoitus oli kutsua vanhin koira ensimmäisenä. Noo kutsuttaessa ei lähtenyt kutsuvuorossa ollut koira, vaan pari muuta! :D Jäin uusintakerralla hieman lähemmäs Tiuhtia, se meinasi melkein singota ensimmäisestä kutsuhuudosta mutta jämähti paikoilleen. Hyvin odotti vielä toisenkin kutsukerran ennen omaa vuoroaan! :)

Paikkamakuita tehtiin pari kappaletta, joissa kummassakin Tiuhti pysyi hyvin maassa lonkalle vaihtamatta tai ryömimättä. Etupalkan jätin tällä kertaa hieman kauemmas. Tämän jälkeen tehtiin vielä paikkamakuun kisamaista käskynodottelua liikkurin pienessä häiriössä. Tiuhti ei ottanut liikkurista tai naapurikoiran käskytyksestä häiriötä, muttei malttanut istua sivulla. Tiu alkoi tökkimään käteen ja hypähtelemään kontaktinhakuisesti tekemistä odottaen mun silmien eteen. Tässäkin siis riittää vielä töitä. On se kiva treenata kun koskaan ei treenattavat asiat lopu ja aina on uusia asioita opiskeltavana! :)

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Seuruuta :)

Sain eiliselle iltalenkille kuvaajan mukaan, joten meidän seuraamisesta saatiin napsattua lyhyt videonpätkä. Seuraaminen on edistynyt hirmuisen paljon muutamien viikkojen aikana, vielä vähän aikaa sitten seuruussa otettiin muutamia askeleita ja hinkattiin perusasentoa. Tosin mulla on videollakin vielä nannat kädessä, ilman en vielä pidempiä pätkiä tai käännöksiä ole ottanut. 


Tiuhti on myös hieman jumppaillut, ja agin 2on2off tehdään nykyään jopa suoraan seinään! :) Pahoittelut surkeasta kuvanlaadusta, mutta kamera ei suostunut enää hämärässä yhteistyöhön.. 


keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Lentsun tokot 5/6

Hei'Hou Let's Go! Eilisen illan tokotreenit oli onnistuneet, mutta mun puolella vedettiin kyllä ihan äärirajoilla. Leijonien voittoa kaksi päivää peräkkäin juhlineena, kahden vuorokauden sisällä 5h nukkuneena ja kaksi alkoholillista iltaa viettäneenä, olotila ei ollut treenaamiseen mikään paras mahdollinen! Mutta tällaisten syiden takia ei ohjatuista treeneistä pois jäädä!! :) Juoksutkaan eivät olleet onneksi osallistumisellemme esteenä, vaikka eilisen illan treeneissä alkuun kolme uroskoiraa olikin. Erään uroskoiran omistaja kavahti Tiuhdin juoksua niin kovin, että asiasta kuullessaan lähti samantein pois. Koira ei edes huomannut Tiuhdin hajuja ja oli treenien alkuodottelussa hyvinkin rauhallinen. Tuli sellainen olo, että meidän olisi pitänyt olla niitä jotka antavat muille treenirauhan ja häippäsevät paikalta. :D

Treenit aloitettiin tällä kertaa häiriöharjoitteilla, joissa otettiin koirakkokohtaisesti seuraamista Lentsun häiriköidessä lähistöllä. Otin Tiuhdin kanssa seuruuta arkikäskyllä, sillä mulla oli palkkakädessä lelu seuruun ajan. Seuraa-käskyn alla paikka olisi joka tapauksessa liikkunut, eikä me oltais voitu ottaa niin pitkiä seuraamispätkiä käännöksineen ilman virheitä. Tässä harjoitteessa seuruupaikka ei kuitenkaan ollut se oleellisin asia, vaan se että koira pystyi häiriössäkin säilyttämään kontaktin. Häiriönä oli vinkulelu, mitä Lentsu vingutteli ja heitteli meidän lähistöllä maahan. Tiuhti keskittyi tässä harjoitteessa TOSI hyvin, pysyi kontaktissa ja odotteli silmät kiiluen multa lelua. :) Me ei olla vinkuleluja palkkauksessa paljon käytetty, joten voi olla ettei se ollut Tiuhdille niin suuri häiriötekijä. Yllätyin todella positiivisesti Tiuhdin suorituksesta, sillä olin varma, että viimeistään lelua heitettäessä se säntää perään. Se ei näyttänyt edes huomaavaan lähistöllä liikkuvaa lelua kun keskittyi omaan tuttuun palkkaleluunsa! :D Loppuun otettiin pari onnistunutta seuruu pätkää ihan oikealla seuraa- käskyllä. Mulla oli kyllä namia kädessä mutta nämä seuruupätkät oli varmaan parhaimmat ikinä. Aivan loistava kontakti ja paikka!!

Häiriössä jatkettiin kun koirakot suorittivat eri linjoissa jääviä. Me tehtiin Tiuhdin kanssa liikkeestä maahanmenoa. Lentsu häiriköi  käskyttämällä ja liikkumalla vieressä. Tiuhti ei ottanut tästä häiriötä, vaan suoritti liikettä kivasti mun kanssa. Tosin se alkoi kyllä ennakoimaan maahanmenoa hirmuisesti, vaikka pyrinkin tekemään joka kerta eri pituisella pätkällä. Yhteisvetona häiriötreenistä: Pentu toimii hyvin!!

Paikkamakuussa Tiuhti sijoitettiin hieman kauemmas uroksista. Tiuhti pysyi alkuun hyvin paikoillaan, jopa pää maassa, kunnes vaihtoi kerran lonkalle (ensimmäistä kertaa ikinä!) ja lähti pian tämän jälkeen ryömimään eteenpäin -ehkä kohti nameja? Kävin palauttamassa sen paikalleen ja loppu makuu meni rauhallisissa merkeissä. :)

Ruudussa vaikeuksia tuotti vähäinen treenaaminen ja mun väärä lähetystapa. Ups, olen heilauttanut hieman kättä lähettäessäni Tiuhtia ruutuun ja huomasin hyvin, että se on ehdollistunut nimen omaan heilautukseen. Lähettäessäni sitä pelkällä ruutu-kehoituksella, ei tapahtunut mitään... Ja vaikka lelua näytettiin Tiuhdille ruudusta, se ei edelleenkään liikkunut. Jossain kohtaa päätti ratkaista asian kiertämällä lähintä puuta, missä kohtaa kaikki nauroivat! Bordercollieko maailman fiksuin koira!? :D No mun piti lopulta antaa periksi, ja tehdä pieni käden liike. Siten pieni bc ampaisi ruutuun ja palasi lelua revittelemään. :)
Me ei olla tyhjiä ruutuja vielä tehty, ja se näkyi! Läksyksi saatiin treenata ruutua siten, että lelua ei enää viedä koiran kanssa yhdessä vaan lelu viedään niin ettei koira näe. Tähän siis melkein tarttis avustajan.

Ruutuun jättämistä harjoiteltiin jättämällä koira ruutuun seisomaan, ihme ja kumma Tiuhti pysyi koko ajan seisomassa paikallaan.. :o Merkiltä käskytin sen maahan, maahanmeno oli nopea mutta Tiuhti liikkui pompahtamallla hieman eteen maahanmenon yhteydessä. Lentsu liikkuroi mua merkiltä eteenpäin kunnes kutsuin Tiuhtia luokse täällä-käskyllä. Leikkiä palkaksi kun meni niin hyvin! :) Jotteivat koirat opi ennakoimaan luoksetuloa, niin treenattiin ruudun luoksetuloa vielä puunkierrolla. Puunkierrosta ''Tiuhti'' toimi käskynä ''sivua'' paremmin. Itse pitää muistaa liikkua koko ajan eteenpäin ja pitää aluksi vasenta kättä melko reilusti ilmassa sivulla, jotta Tiuhti ymmärtäisi palata vasemmalle puolelle.

Treenit oli hauskat, vauhdikkaat ja onnistuneet huolimatta pahasta väsymyksestä ja heikosta olosta. :) Tänään olen katsellut mulle ja Tiuhdille tokokurssia Tampereen suunnalta, sillä kesäkuukausien ajan tullaan asumaan siellä suunnalla. Toivottavasti tärppää!

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Jännitysnäytelmä!!

Tällaista meillä tänä iltana! Kisastudio valmiina ja kannatusjoukot mukana. :)


Metsälenkki

Tänään meidän piti Tiuhdin kanssa osallistua Kupittaalla järjestettyihin mätsäreihin, mutta Euroviisujen aiheuttaman univajeen vuoksi en jaksanut nousta ylös tarpeeksi aikaisin. Mätsäri vaihtui metsälenkiksi ja mukaan pääsi tällä kertaa myös Sora juoksu- ja leikkikaveriksi. :)

Muru 

Koirilla oli hurjan hauskaa ja molemmat hurjastelivat kallioilla ja ryteiköissä, hyvää lihasjumppaa Soralle, jonka lenkitys on jäänyt lähinnä kaupunkikävelyksi. Soraa kun ei voi pitää suuren riistaviettinsä puolesta täällä kaupunkipuistoissa eikä juuri taajama-alueen lenkkipoluillakaan vapaana. Se on useamman kerran lähtenyt ajamaan jänistä takaa joko näkö tai hajuhavainnoin. Kerran sattui läheltäpiti tilanne, jossa Sora juoksi mun huutoihin reagoimatta pitkän matkaa kohti erittäin vilkasliikenteistä autotietä. Onni oli, että jänö valitsi reitikseen alikulun autotien sijaan.. Sora ei jänistä takaa ajaessaan reagoi millään lailla mun käskyihin tai siihen, että mä jään jälkeen, ehei sille ei koskaan tule hätää siitä missä minä olen. :(

Kyllä tuli taas todettua kuinka helppo koira Tiuhti on harrastuksissa ja arjessa Soraan verrattuna. Pelkästään tavanomaisilta rauhallisilta lenkkireiteiltä poikkeaminen saa Sorassa aikaan stressaantumisen merkkejä, se alkaa vetää hihnassaan päättömästi, läähättäminen ja piippailu alkaa (mikäli joudutaan pysähtymään hetkeksikään).. Bussipysäkillä se läähättää, tärisee ja mulkoilee kauhulla liikennettä ja ohi kulkevia busseja. Kaikista jännittävin ja pelottavin osuus jää sitten itse isoon mörköön - bussiin! Meno jatkuu tärinän ja lihasjännitteiden kera. Sora käpertyy yleensä makuuasentoon ja jännittää itsensä siihen asentoon. Tällä välin Tiuhti on kävellyt rennosti ja rauhallisesti kohti pysäkkiä, pysäkillä odottelu ja bussilla matkustaminen sujuu rennosti turhia hötkyilemättä vaikka vieressä kulkee hermoheikko kaveri. :D Odotan niin kovasti oman auton hankkimista (tai lähinnä sitä taloudellista tilannetta jossa tuollainen olisi mahdollista), jolloin reissut, lenkit ja harrastukset koirien kanssa helpottuisivat huomattavasti!!

Tiuhti on niiiiin ihana <3 Tiuhdin myötä olen saanut kokea elämää ns.normaalihermoisen koiran kanssa. Sen kanssa mä voin saavuttaa unelmiani!

Kun ei kiinnosta olla kuvattavana ei kuvistakaan kummoisia tule.. :D

Soran koulutus on kaikkiaan ollut huomattavasti paljon Tiuhtia haasteellisempaa.. Sora motivoitui leluista, jonkin asteisesta leikistä ja nameista (superherkuista) vasta vajaa pari vuotiaana. Sitä ennen ainut kiinnostava asia sen elämässä olivat muut koirat. Mä tein kaikkeni ja vielä vähän enemmän, jotta perustottelevaisuus saatiin koulittua kasaan, ja pelkotiloja (ihmisistä ja ympäristöstä) helpotettua. Treenaamisesta Soran kanssa ei voi varmaan edes puhua, se tekee kun sitä sattuu kiinnostamaan.. Se ei kestä toistoja ja kaikki koulutus ja temput on täytynyt tehdä houkuttelun kautta. Paljosta naksuttelusta huolimatta sillä ei ole kiinnostusta eikä rohkeutta yrittää itsenäisesti mitään uutta. Niitä vanhoja varmoja temppuja se suorittaa mielellään, ja se onkin monesti Tiuhdin kotitreeneissä osallistumassa omalla tavallaan. :D Se on omanlaisensa persoona ja toimittaa kotikoiran/satunnaisen temppukoiran virkaa varsin tyytyväisenä. :)

lauantai 14. toukokuuta 2011

Meillä juostaan!

Tiuhti aloitti eilen ihka ensimmäiset juoksunsa. Onhan sitä jo odoteltukin ja jopa hieman vainoharhaisena kyttäilty juoksun alkamisen merkkejä.. Niitähän on ''ollut näkyvillä'' jo varmaan parin kuukauden ajan! :D Mutta vastahan se oli pieni pörröinen rääpäle. <3 Vaikka saahan sitä vielä pennuksi kutsua. :)






Ps. Kertailtiin Tiuhdin kanssa 2on2offia kera nenäkosketuksen. Joo loistavastihan se oli mielessä pysynyt mutta kovin fiksua ei ollut tehdä tekniikkaa sohvaa vasten... Nyt Tiuhti yrittää hyppiä sohvalle ja siitä alas 2on2off-asentoon vähän väliä, ja meillähän koirien sohvalle tulo on kiellettyä. Ville tykkää hyvää! ;)

perjantai 13. toukokuuta 2011

Torstai on toivoa täynnä - Lentsun tokot 4/6

Torstaina me tehtiin Tiuhdin kanssa päivällä ko-treeniä (kaikki onnistuu), jossa tehtiin liikkeestä maahan, istuminen ja seisominen, luoksetulo ilman stoppeja, seuruu ilman käännöksiä ja paikkamakuu. Näissä treeneissä jäävissä liikkeissä käytin Tiuhdille takapalkkana palloa, mikä toimi erinomaisesti. :) Istuminen oli jäässä, mutta sitä ei olla aikaisemmin ehkä kertaakaan treenattu. Liikkeestä seisominen seis-käskyllä ja takapalkalla nopea ja terävä, Tiuhti tönötti paikallaan vaikka liikuinkin muutaman metrin eteen. Tästä runsaat kehut ja vapautus palkalle. Luoksetulo oli vauhdikas ja perusasento hyvä, alon-liikkeenä jo melko valmis. Tiuhti pysyy jo paremmin istumaan jätössä, ja odottaa rauhassa paikallaan ''Tiuhti-sivu'' -käskyä. Seuruu oli kivanoloista, hännän heilutus kertoi paljon! :) Paikkamakuu lasten puiston vieressä, pienessä häiriössä sillä lapset kyselivät multa kaikenlaista Tiuhtiin ja tekemisiini liittyen. Tiuhti pysyi maassa vaikka pikkulapset on superkiinnostavia. JES! :))

Illalla meillä oli vielä Lentsun tokotreenit, jotka aloitettiin liikkeiden välit-treenillä. Koirakot meni samaan aikaan nurtsikentälle ja koirat oli vapaina. Meidän omistajien tuli passivoitua, seistä paikallaan ja odottaa koirien sivulle hakeutumista. Toisessa vaiheessa meidän tuli ottaa mukaan myös liikkeen aloituspaikkojen harjoittelu, eli otettiin nurtsilta suunta ja valittiin pysähdyspaikka jonne koiran piti hakeutua oma-aloitteisesti sivulle. Tiuhti paineistui hieman tästä, ei varmaan pieni koira ollut varma pitikö tehdä paikalleen jäämisiä vai mitähä.. Kun ei multakaan ohjeistusta herunut. Pari 'vapautusta' jouduin käskyttämään jotta pieni olisi tajunnut liikkumisen olevan sallittua. Läksyksi saatiin harjoitella tätä edellä mainituin tavoin: itse passiivisena, käsissä EI minkäänlaista palkkaa, liikutaan edestakaisin ja otetaan välillä jokin paikka, odotetaan koiran hakeutuvan perusasentoon. Sivulle tuloista superpalkka ja kehut. :)

Seuraavana vuorossa olivat kaukot kaikissa liikkeenvaihdoissa. Ensin harjoiteltiin etäisyyttä, jossa käskytin m-i. Mun pitää kuulemma ehdottomasti liittää käsimerkit mukaan tulevaisuuden kisoja ajatellen (kun kerran sellainen mahdollisuus olemassa on!). Tämä etäisyyden otto oli maasta istumisessa vaikea. Tiuhti alkoi pakittaa, pakittaa ja pakittaa istu-käskyn kuullessaan. Pikkurukka meni kenties käsimerkistä sekaisin. Saatiin me se vihdoin viimein yhdessä Lentsun kanssa istumaan :D Tätä etäisyys-treeniä tehtiin ensimmäistä kertaa, en ole uskaltanut ottaa tuota treeniä aikaisemmin sillä tiesin etteivät vaihdot välttämättä pysy puhtaina. Mutta liikkuminen ei kuulemma tässä vaiheessa haittaa, vaan koiraa pitää auttaa sen tarpeen mukaisesti jos ei tunnu tajuavan haettua asiaa. Toisena kaukoharjoitteena tehtiin leikin kautta nopeutta, jossa tavoitteena oli saada mahdollisimman nopeat vaihdot tekemällä putkeen n.7 erilaista vaihtoa. Tällä saadaan kaukoihin lisää vauhtia ja motivaatiota jos niiden tekeminen alkaa käydä koiran puolesta tylsäksi. Tämä onnistui ihan hyvin, vaikka saisin kyllä käskyttää vieläkin nopeammin.. Lelupalkkaus toimii tässäkin treenissä nameja paremmin. Kolmas treenattava palanen oli kesto, jolloin tehtiin muutama vaihto joiden välissä laskettiin n. viiteen. Keston suhteen Tiuhdilla ei suurempia ongelmia ollut, tämä harjoite sujui hyvin namipalkkauksella. Kaukotreeniä voi tehdä myös puuta kierrättämällä jolloin koiraa käskytetään puun juurella esim. maahan josta muutama liikevaihto ja tästäkin Tiuhdille lelupalkka. Tällä saa myös virettä ja intoa kasvatettua, jos kaukot alkaa tylsistyttämään. :)

Luoksetulotreeniä tehtiin puuta kierrättämällä. Ensimmäisillä lähetyksillä Tiuhti tuppasi kiertämään vaan Lentsua. Hahah kyllä oli naurussa pitelemistä kun pieni bordertollikka vakavana esitti näitä suorituksiaan!! :D Yllättävää kyllä Tiuhti toimi pelkällä käsipysätyksellä (ilman lelua!) ensimmäistä kertaa! Oho.. :)) Luoksetuloa treenataan siis siten, että koira lähetetään kiertämään puuta, puun kierron jälkeen annetaan välittömästi luoksetulo-käsky ja vaihtelevilla etäisyyksillä pysäytetään koira (ei kuitenkaan koskaan puun vieressä!!) ja pysähdyksen jälkeen annetaan jälleen luoksetulo-käsky. Tiuhti alkoi himmaamaan ja tiputti raville pysäytyksen jälkeen, mikä tietysti ei niin kovin toivottavaa olisi. Onneksi tähänkin on aseet olemassa! :D Tästä eteenpäin tehdään siis sekä edellä mainitun kaltaista luoksetulo treeniä että vauhtiluoksetuloa. Vauhtiluoksarissa tehdään kaikki samoin pysäytykseen asti. Mutta pysähtymisen jälkeen annetaan luoksetulo-käsky ja lähdetään juoksemaan karkuun. Tästäkin taas superpalkka lelua revitellen. :) Mun pentunen oli näissä harjoitteissa todella taitava, mä se sössin välillä kun ei tunnu palaset aina loksahtelevan ensimmäisestä kerrasta paikoilleen.. <3

Treeneissä tehtiin vielä pari paikkamakuuta. Ensimmäisellä kerralla Tiuhti jäi vinoon mutta pysyi maassa koko ajan. Lentsu neuvoi mua liikkumaan hieman edemmäs jottei koira maahanmenossa vinottaisi, ohje toimi hyvin. Toinenkin paikkamakuu sujui erinomaisesti hieman pidemmällä ajalla. Tiuhti otti myös välillä pää maassa asentoa, vaikkei sitä vielä olla paikkamakuuseen treenattu. :) Häiriötä paikkamakuiden aikana oli runsaasti, sillä koirien ohi kulki molemmin puolin ihmisiä ja koiria, lähistöllä oli käynnissä jalismatsi kuulutuksineen, ja iki-ihania pikkulapsia kulki kovaäänisesti nauraen ja kiljahdellen ohitse. Taitava pentunen pysyi maassa häiriöistä huolimatta <3<3

Lentsun treeneistä jäi tosi hyvä fiilis ja onnistumisia koettiin useita! Minkäänlaista vireongelmaa ei esiintynyt, väliajoilla tein hieman kontaktitreeniä, päätreeniä (pää maassa makuuta) ja paikallaan odottamista. Pyrin pitämään Tiuhdin mielenkiinnon yllä mua kohti. Välillä toki pidettiin ihan kunnon taukoakin odotteluineen. :) Kyllä tästä on taas kiva jatkaa eteenpäin!

tiistai 10. toukokuuta 2011

Nuuskujen tokottelut + Lentsun toko 3/6

Täällä taas! Viime viikon vietin opintojen vuoksi kenttäretkellä hiekkakuoppia, hiidenkirnuja ja soita tutkaillen. Reissu itsessään oli rento ja hauska mutta treenaamista tuli ikävä. ;) Eilen päästiin Nuuskujen tokotreeneihin, jotka aloitettiin seuruulla. En ole vielä Tiuhdin kanssa seuruussa ottanut käännöksiä, sillä jälleen kerran tekniikka on ollut hakusessa. Päästiin siis ensimmäisiä kertoja kokeilemaan mikä tyyli meillä mahdollisesti sopisi. Vasemmalle ja oikealle kääntymisiä tehtiin siten, että käännöksen puolen jalalla vaihdettiin suunta tiukasti mutta rauhallisesti paikallaan 90 asteen kulmassa. Täyskäännöksiä tehtiin joko niin että koira kiertää ulkokautta seuraamalla, tai itse kierretään koiran ympäri. Täyskäännös oli vielä niin hakusessa, että vaikea sanoa kummalla tyylillä seuruu olisi parempaa. Käännöksiä aletaan siis ottamaan seuruutreenin yhteydessä.

Jäävistä liikkeistä treenattiin seisomista. Tiuhdille liikkeestä seis ei ole vielä täysin selvä liike, heittopallona taaksepäin ollaan tätä treenattu. Voisin kuulemma myös kokeilla Tiuhdilla takapalkkaa mikä saattaisi olla sen kanssa toimiva. Katsotaan miten liike alkaa edetä. :) Luoksetuloa tehtiin alo-luokan mukaan kisamaisesti. Luoksetulo oli vauhdikasta mutta perusasento loppuun oli aavistuksen verran vino. Hyppyä otettiin ekaa kertaa esteenä lelupalkalla. Hyvin hyppäsi vauhdilla ja palkkaantui lelustaan :D Vika hypyllä kävin esteen takana 'rapsuttelemassa maata' enkä jättänytkään lelua valmiiksi. Hyvin hyppäsi ja jäi etsimään lelua, liike toimii sinänsä jo muutaman kokeilukerran jälkeen hyvin.

Muistaakseni muuta ei Nuuskujen treeneissä tehty, tosin yleisiä huomioita tein useamman. Tiuhdin viretaso treeneissä oli matalahko ja se toimi melko lahnamaisesti hitaissa liikkeissä, ja liikkeiden välissä. Se otti tavallista vähemmän kontaktia ja haahuili omiaan. :( Tiksu ei tuntunut innostuvan treenaamisesta tuttuun tapaansa.. Liekö syy ilmojen lämpenemisestä, tokotreenien muuttumisesta tylsäksi tai mistä vaan, en halua opettaa/sallia sille matalan viretason treenaamista. Tästä eteenpäin menon muuttuessa lahnaksi, treenit pysyy lyhyenä, vauhdikkaina ja innostavina. Tekeminen lopetetaan jos Tiuhti osoittaa tylsistymisen merkkejä! Tokon täytyy pysyä superkivana!!! :)))

Lentsun tokoissa keskityttiin tällä kertaa noutoon. Ensin alkuun tutustuttiin metalliin.... mikä oli ällööö... Pentuna Tiuhti leikki metalliesineillä innoissaan mutta se oli se ja nyt on nyt. Ei ole kotonakaan innostunut metallista, ilme on näkemisen arvoinen kun yritän innostaa sitä. :D Lentsu hetsasi ja kannusti Tiuhtia aluksi paljonkin ennen kuin neiti suvaitsi edes lähestyä moista inhokkia. Leikin ja hetsauksen kautta Tiuhti otti metallikapulaa muutamia kertoja suuhun, josta seurasi nopea todella innostava palkka! Tässä päästiin siis selvästi eteenpäin. :) Kotona jatketaan siten, että kapulasta koskemisesta lelupalkka ja superkehut. Vielä pitäisi hommata se metallikapula.... ;)

Noudon parissa jatkettiin tunnarikapulalla. Näytin ensin meidän treenaamalla tyylillä pitotreeniä, mikä saatiin kuulemma unohtaa saman tein. En saa enää koskea itse kapulaan, vaan tunnarikapulalla tehdään pitotreeniä niin että Tiuhti nostelee kapulaa itse maasta, ja nami lentää nassuun samantein. :) Vähitellen tietysti pidennetään pitoaikaa. Välillä treenaillaan perusasennosta pitotreeniä niin, että kapula asetetaan Tiuhdin eteen, ja se saa nostaa sen itse ilman mitään käskyjä. Palkka taas namia nassuun heittämällä.

Noutokapulan kanssa voidaan tehdä eteenlähetystä, jossa koiran kanssa yhdessä viedään kapula eteen, siellä koiraa hieman hetsataan ja leikitetään, palataan takaisin ja viritellään koira eteenmenoon sanoilla ''missä-missä minne meni'' ja lähetyskehoituksena mene vaa! Eteenlähetys toimi Lentsun treeneissä ja Tiuhti sai runsaat kehut ja lelupalkan. :)  Vauhtinoutoa tehtiin samalla tyylillä, mutta Tiuhdin ottaessa kapulan suuhun kehuin ja lähdin juoksemaan karkuun ja mun luona lelun repimistä. Pari kertaa kehuin jo Tiuhdin ottaessa kapulan suuhun, mutta se pudotti kapulan saman tein. Selvästikään ei kestänyt vielä kehuja tai sanallista palautetta. Viimeisellä noutokerralla jätin kehumatta ja Tiuhti palautti kapulaa huomattavasti pidemmän matkaa.  :))

Näillä eväillä jatketaan! Etenkin noutoon saatiin treenauspalasia ja hyviä ohjeita. Paikalla odottamista aletaan treenaamaan myös tehokkaammin, sillä Tiuhti alkaa rallattelemaan ympäri kenttää mun jutustellessa ohjaajan kanssa. Pistmaate- käskystä todella lyhyitä paikalla odottamisia, josta Tiuhti vapautetaan aina johonkin tekemiseen. Vähitellen pidennetään aikaa, eiköhän kesän aikana tässä olla edistytty paljonkin! :)