tiistai 10. toukokuuta 2011

Nuuskujen tokottelut + Lentsun toko 3/6

Täällä taas! Viime viikon vietin opintojen vuoksi kenttäretkellä hiekkakuoppia, hiidenkirnuja ja soita tutkaillen. Reissu itsessään oli rento ja hauska mutta treenaamista tuli ikävä. ;) Eilen päästiin Nuuskujen tokotreeneihin, jotka aloitettiin seuruulla. En ole vielä Tiuhdin kanssa seuruussa ottanut käännöksiä, sillä jälleen kerran tekniikka on ollut hakusessa. Päästiin siis ensimmäisiä kertoja kokeilemaan mikä tyyli meillä mahdollisesti sopisi. Vasemmalle ja oikealle kääntymisiä tehtiin siten, että käännöksen puolen jalalla vaihdettiin suunta tiukasti mutta rauhallisesti paikallaan 90 asteen kulmassa. Täyskäännöksiä tehtiin joko niin että koira kiertää ulkokautta seuraamalla, tai itse kierretään koiran ympäri. Täyskäännös oli vielä niin hakusessa, että vaikea sanoa kummalla tyylillä seuruu olisi parempaa. Käännöksiä aletaan siis ottamaan seuruutreenin yhteydessä.

Jäävistä liikkeistä treenattiin seisomista. Tiuhdille liikkeestä seis ei ole vielä täysin selvä liike, heittopallona taaksepäin ollaan tätä treenattu. Voisin kuulemma myös kokeilla Tiuhdilla takapalkkaa mikä saattaisi olla sen kanssa toimiva. Katsotaan miten liike alkaa edetä. :) Luoksetuloa tehtiin alo-luokan mukaan kisamaisesti. Luoksetulo oli vauhdikasta mutta perusasento loppuun oli aavistuksen verran vino. Hyppyä otettiin ekaa kertaa esteenä lelupalkalla. Hyvin hyppäsi vauhdilla ja palkkaantui lelustaan :D Vika hypyllä kävin esteen takana 'rapsuttelemassa maata' enkä jättänytkään lelua valmiiksi. Hyvin hyppäsi ja jäi etsimään lelua, liike toimii sinänsä jo muutaman kokeilukerran jälkeen hyvin.

Muistaakseni muuta ei Nuuskujen treeneissä tehty, tosin yleisiä huomioita tein useamman. Tiuhdin viretaso treeneissä oli matalahko ja se toimi melko lahnamaisesti hitaissa liikkeissä, ja liikkeiden välissä. Se otti tavallista vähemmän kontaktia ja haahuili omiaan. :( Tiksu ei tuntunut innostuvan treenaamisesta tuttuun tapaansa.. Liekö syy ilmojen lämpenemisestä, tokotreenien muuttumisesta tylsäksi tai mistä vaan, en halua opettaa/sallia sille matalan viretason treenaamista. Tästä eteenpäin menon muuttuessa lahnaksi, treenit pysyy lyhyenä, vauhdikkaina ja innostavina. Tekeminen lopetetaan jos Tiuhti osoittaa tylsistymisen merkkejä! Tokon täytyy pysyä superkivana!!! :)))

Lentsun tokoissa keskityttiin tällä kertaa noutoon. Ensin alkuun tutustuttiin metalliin.... mikä oli ällööö... Pentuna Tiuhti leikki metalliesineillä innoissaan mutta se oli se ja nyt on nyt. Ei ole kotonakaan innostunut metallista, ilme on näkemisen arvoinen kun yritän innostaa sitä. :D Lentsu hetsasi ja kannusti Tiuhtia aluksi paljonkin ennen kuin neiti suvaitsi edes lähestyä moista inhokkia. Leikin ja hetsauksen kautta Tiuhti otti metallikapulaa muutamia kertoja suuhun, josta seurasi nopea todella innostava palkka! Tässä päästiin siis selvästi eteenpäin. :) Kotona jatketaan siten, että kapulasta koskemisesta lelupalkka ja superkehut. Vielä pitäisi hommata se metallikapula.... ;)

Noudon parissa jatkettiin tunnarikapulalla. Näytin ensin meidän treenaamalla tyylillä pitotreeniä, mikä saatiin kuulemma unohtaa saman tein. En saa enää koskea itse kapulaan, vaan tunnarikapulalla tehdään pitotreeniä niin että Tiuhti nostelee kapulaa itse maasta, ja nami lentää nassuun samantein. :) Vähitellen tietysti pidennetään pitoaikaa. Välillä treenaillaan perusasennosta pitotreeniä niin, että kapula asetetaan Tiuhdin eteen, ja se saa nostaa sen itse ilman mitään käskyjä. Palkka taas namia nassuun heittämällä.

Noutokapulan kanssa voidaan tehdä eteenlähetystä, jossa koiran kanssa yhdessä viedään kapula eteen, siellä koiraa hieman hetsataan ja leikitetään, palataan takaisin ja viritellään koira eteenmenoon sanoilla ''missä-missä minne meni'' ja lähetyskehoituksena mene vaa! Eteenlähetys toimi Lentsun treeneissä ja Tiuhti sai runsaat kehut ja lelupalkan. :)  Vauhtinoutoa tehtiin samalla tyylillä, mutta Tiuhdin ottaessa kapulan suuhun kehuin ja lähdin juoksemaan karkuun ja mun luona lelun repimistä. Pari kertaa kehuin jo Tiuhdin ottaessa kapulan suuhun, mutta se pudotti kapulan saman tein. Selvästikään ei kestänyt vielä kehuja tai sanallista palautetta. Viimeisellä noutokerralla jätin kehumatta ja Tiuhti palautti kapulaa huomattavasti pidemmän matkaa.  :))

Näillä eväillä jatketaan! Etenkin noutoon saatiin treenauspalasia ja hyviä ohjeita. Paikalla odottamista aletaan treenaamaan myös tehokkaammin, sillä Tiuhti alkaa rallattelemaan ympäri kenttää mun jutustellessa ohjaajan kanssa. Pistmaate- käskystä todella lyhyitä paikalla odottamisia, josta Tiuhti vapautetaan aina johonkin tekemiseen. Vähitellen pidennetään aikaa, eiköhän kesän aikana tässä olla edistytty paljonkin! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti