Hei'Hou Let's Go! Eilisen illan tokotreenit oli onnistuneet, mutta mun puolella vedettiin kyllä ihan äärirajoilla. Leijonien voittoa kaksi päivää peräkkäin juhlineena, kahden vuorokauden sisällä 5h nukkuneena ja kaksi alkoholillista iltaa viettäneenä, olotila ei ollut treenaamiseen mikään paras mahdollinen! Mutta tällaisten syiden takia ei ohjatuista treeneistä pois jäädä!! :) Juoksutkaan eivät olleet onneksi osallistumisellemme esteenä, vaikka eilisen illan treeneissä alkuun kolme uroskoiraa olikin. Erään uroskoiran omistaja kavahti Tiuhdin juoksua niin kovin, että asiasta kuullessaan lähti samantein pois. Koira ei edes huomannut Tiuhdin hajuja ja oli treenien alkuodottelussa hyvinkin rauhallinen. Tuli sellainen olo, että meidän olisi pitänyt olla niitä jotka antavat muille treenirauhan ja häippäsevät paikalta. :D
Treenit aloitettiin tällä kertaa häiriöharjoitteilla, joissa otettiin koirakkokohtaisesti seuraamista Lentsun häiriköidessä lähistöllä. Otin Tiuhdin kanssa seuruuta arkikäskyllä, sillä mulla oli palkkakädessä lelu seuruun ajan. Seuraa-käskyn alla paikka olisi joka tapauksessa liikkunut, eikä me oltais voitu ottaa niin pitkiä seuraamispätkiä käännöksineen ilman virheitä. Tässä harjoitteessa seuruupaikka ei kuitenkaan ollut se oleellisin asia, vaan se että koira pystyi häiriössäkin säilyttämään kontaktin. Häiriönä oli vinkulelu, mitä Lentsu vingutteli ja heitteli meidän lähistöllä maahan. Tiuhti keskittyi tässä harjoitteessa TOSI hyvin, pysyi kontaktissa ja odotteli silmät kiiluen multa lelua. :) Me ei olla vinkuleluja palkkauksessa paljon käytetty, joten voi olla ettei se ollut Tiuhdille niin suuri häiriötekijä. Yllätyin todella positiivisesti Tiuhdin suorituksesta, sillä olin varma, että viimeistään lelua heitettäessä se säntää perään. Se ei näyttänyt edes huomaavaan lähistöllä liikkuvaa lelua kun keskittyi omaan tuttuun palkkaleluunsa! :D Loppuun otettiin pari onnistunutta seuruu pätkää ihan oikealla seuraa- käskyllä. Mulla oli kyllä namia kädessä mutta nämä seuruupätkät oli varmaan parhaimmat ikinä. Aivan loistava kontakti ja paikka!!
Häiriössä jatkettiin kun koirakot suorittivat eri linjoissa jääviä. Me tehtiin Tiuhdin kanssa liikkeestä maahanmenoa. Lentsu häiriköi käskyttämällä ja liikkumalla vieressä. Tiuhti ei ottanut tästä häiriötä, vaan suoritti liikettä kivasti mun kanssa. Tosin se alkoi kyllä ennakoimaan maahanmenoa hirmuisesti, vaikka pyrinkin tekemään joka kerta eri pituisella pätkällä. Yhteisvetona häiriötreenistä: Pentu toimii hyvin!!
Paikkamakuussa Tiuhti sijoitettiin hieman kauemmas uroksista. Tiuhti pysyi alkuun hyvin paikoillaan, jopa pää maassa, kunnes vaihtoi kerran lonkalle (ensimmäistä kertaa ikinä!) ja lähti pian tämän jälkeen ryömimään eteenpäin -ehkä kohti nameja? Kävin palauttamassa sen paikalleen ja loppu makuu meni rauhallisissa merkeissä. :)
Ruudussa vaikeuksia tuotti vähäinen treenaaminen ja mun väärä lähetystapa. Ups, olen heilauttanut hieman kättä lähettäessäni Tiuhtia ruutuun ja huomasin hyvin, että se on ehdollistunut nimen omaan heilautukseen. Lähettäessäni sitä pelkällä ruutu-kehoituksella, ei tapahtunut mitään... Ja vaikka lelua näytettiin Tiuhdille ruudusta, se ei edelleenkään liikkunut. Jossain kohtaa päätti ratkaista asian kiertämällä lähintä puuta, missä kohtaa kaikki nauroivat! Bordercollieko maailman fiksuin koira!? :D No mun piti lopulta antaa periksi, ja tehdä pieni käden liike. Siten pieni bc ampaisi ruutuun ja palasi lelua revittelemään. :)
Me ei olla tyhjiä ruutuja vielä tehty, ja se näkyi! Läksyksi saatiin treenata ruutua siten, että lelua ei enää viedä koiran kanssa yhdessä vaan lelu viedään niin ettei koira näe. Tähän siis melkein tarttis avustajan.
Ruutuun jättämistä harjoiteltiin jättämällä koira ruutuun seisomaan, ihme ja kumma Tiuhti pysyi koko ajan seisomassa paikallaan.. :o Merkiltä käskytin sen maahan, maahanmeno oli nopea mutta Tiuhti liikkui pompahtamallla hieman eteen maahanmenon yhteydessä. Lentsu liikkuroi mua merkiltä eteenpäin kunnes kutsuin Tiuhtia luokse täällä-käskyllä. Leikkiä palkaksi kun meni niin hyvin! :) Jotteivat koirat opi ennakoimaan luoksetuloa, niin treenattiin ruudun luoksetuloa vielä puunkierrolla. Puunkierrosta ''Tiuhti'' toimi käskynä ''sivua'' paremmin. Itse pitää muistaa liikkua koko ajan eteenpäin ja pitää aluksi vasenta kättä melko reilusti ilmassa sivulla, jotta Tiuhti ymmärtäisi palata vasemmalle puolelle.
Treenit oli hauskat, vauhdikkaat ja onnistuneet huolimatta pahasta väsymyksestä ja heikosta olosta. :) Tänään olen katsellut mulle ja Tiuhdille tokokurssia Tampereen suunnalta, sillä kesäkuukausien ajan tullaan asumaan siellä suunnalla. Toivottavasti tärppää!
hienoa kun Tiuhti toimii häiriön alla noin hienosti ja vielä hormonien hyrräillessä! meille olis ollu aivan lost case jos joku olis vinkulelua näyttänytkin lähellä :D
VastaaPoistaHeh :D Voi tosiaan johtua siitä, et meillä ei montaa vinkulelua oo käytössä ollut.
VastaaPoistaMuutenkin tuntuu vähän siltä, että Lentsun treeneissä meillä onnistuu vähän kaikki. Itsekseen kun treenaillaan niin se onkin vähän toinen juttu. :D