Ettei otsikko johtaisi täysin harhaan, selvennettäköön että tokoilimme Tuomiokirkon viereisessä puistossa emme kirkon maaplantulla. ;) Häiriötä oli kauempana rakennustyömaan äänistä, ihmisistä ja pyöräilijöistä, muttei Kupittaan veroisesti.. :D
- Seuruussa treenattiin käännöksiä, peruutusta, sivuaskelia. Tein hieman pidempää seuruupätkää, ja palkkasin liikkeen namilla muutamaan kertaan vireen laskemiseksi. Lopuksi Tiuhti sai revittää lelua, kiertää kunniakiekkaa ja ravisutella lelua. Pieni oli niin onnellinen. :) Seuruu oli hieman liikkuvaa, poikittamisesta en osaa sanoa, sillä keskityin kävelemään vartalo suorassa ja katse edessä. Todennäköisesti poikitti muttei sentään tällä kertaa edistänyt puolella koiranmitalla. :D Peili olisi kullanarvoinen!
- Noutoa niin puisena kuin metallisena. Puukapulaa noutaa huomattavasti innokkaammin, metallille kyllä laukkaa mennessä ja tullessa mutta olemus on huomattavasti laimeampi.. Noudossa ekalla kertaa keskittyminen hieman herpaantui lähellä takana kulkeneesta koirasta, lähti kuitenkin noutamaan toisella käskyllä. Palkaksi runsaat kehut ja leikki. :)
- Ruutua neljä kiekkaa, joista ensimmäisellä alusta. Ekalla lähti ruutuun, mutta jäi etsiskelemään alustaa - kehut alustalle menosta muttei palkkaa. Toisella alusta, jonne hakeutui hyvin. Parilla viimeisellä toistolla ilman alustaa, sinkosi ruutuun ja stoppasi hyvin. Pallopalkalla leikkiä lopuksi.
- Paikkamakuu piilossa, vajaa puoli minuuttia. Tähän otin Soran mukaan, hyvin pysyivät molemmat. Ei lonkka-asentoa tai nousuja. Mieli olisi tehnyt ottaa pidemmällä ajalla, mutta onneksi järki pysyi mukana ja pääsin palkkaamaan ilman mahdollisia korjailuja. ;)
- Luoksetulon stoppeja ja niissä pysymistä. Puun/patsaiden kierroilla stoppasi nopsaan ja hyvin pysyi. Ei valunut, joten treeni on tehnyt tulosta!
- Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä tunnaria. Eli yhdellä kapulalla, kun en ole saanut aikaiseksi tilata/ostaa tunnarikapuloita. Liikkeen alustusta olen tehnyt muutaman kerran kotona, vinkkiä sain tästä blogista http://wwwaceofclubsfi.blogspot.com/2011/12/tunnarin-alkeet.html. Huvikseni ajattelin kokeilla löytääkö Tiuhti oman nurtsilta risujen ja oksien joukosta. Tiuhtihan on fanaattinen mitä tulee keppeihin, mitä isompi sen parempi.. Aina pitää löytää joku risu suuhun. Tunnarikokeilu oli siis tietoinen riski. :D Mitä tekee Tiuhti kuultuaan vihjeen ''missä oma''? No nuuskuttaa nurtsia ihan oikeasti etsien sitä omaa, ohittaa risut ja kävyt ja ottaa oman suuhun. :)) Ensimmäisestä kerrasta kehut ja palkat pian noston jälkeen. Toisella kerralla Tiuhti ehti jo kerran ohittaa oman kapulan, mutta nenällään etsien palasi takaisin ja toi kapulaa käteen. Tästä superkehut ja palkka. Olin niin iloinen!!! Nyt kapuloita ostamaan/teetätyttämään ja treenaamaan. Mars mars! ;)
 |
| Superkoira ♥ |
Troiluksen blogissa on teille haaste! :)
VastaaPoista