Radan laidalla

Niinkö se sitten on, että pysäyttävimmät asiat elämässä pistävät arvoja uusiksi.. Omat ''suuret'' murheet tuntuvat jälleen niin pieniltä! Huoli rakkaimmista on hädän hetkellä suuri, ja silloin muut asiat jäävät mielestä tuonnemmaksi. Treenaaminen ja harrastuksissa menestyminen eivät loppujen lopuksi ole niin vakavia asioita. Tämän pidän tästä lähin visusti mielessä!

Tänään käytiin kannustamassa Eijaa ja Tikkistä agikisoissa, joissa radan reunalta seurattiin ykkösissä kisaavia koirakoita. Tarkoituksena oli mittauttaa Tiuhti, mutta sitä varten piti hommata kisakirja.. No kisakirjan ostettuani kuulin, että viralliset paperit pitää toki olla mukana. Jäi siis mittaus väliin mutta onpahan meillä nyt kisakirja hommattuna! Vaikka eihän me mitään vielä tänä vuonna starttailla. ;) Seuraavissa kisoissa tai epiksissä suoritetaan mittaus vähintään epävirallisesti. 

Eijalla ja Tikkikselle paljon onnea LUVA-nollasta!! Me Tiuhdin kanssa juhlistetaan toisenlaista voittoa, erävoittoa. :) Tiuhti on niin agilitykisoissa, näyttelykehien ulkopuolella kuin tokokisoissakin muuttunut jännityksestä ja toisien koirien läsnäolosta hieman laamaksi. Keskittyminen on mennyt ympäristön tähyilemiseen eikä leikkikään ole aina maittanut. Nyt oli aivan eri sävelet. :) Treenattiin ihan lyhyesti sivulletuloja, seuraamista ja noutoa. Tiuhti pystyi keskittymään, ja kehut ja palkka maistuivat samaan tyyliin kuin muutenkin treenatessa. Treenattiin kylläkin radanrakennuksen aikana eikä ihan hirveää kuhinaa hallilla ollut mutta silti! Voitto se on pienikin voitto! :))) Enempi ja enempi tuntuu siltä, että me alettaisiin tokossa olla oikeasti syksyllä kisavalmiita. Alokasluokka meni läpi kahlaten, sieltä saa korkeita pisteitä vaikkei kisaamisen peruspalikat mallilla olisikaan. Kisojen jälkeen tajusin konkreettisesti, miten koiran pitäisi kehässä toimia ja mitä kaikkea pitäisi ylempiä luokkia varten treenata. Seuraavat kisat näyttävät miten treenaaminen on purrut... :)