Choices, Chances, Changes. You must make a Choice, to make a Chance or your life will never Change.
Blogin puolella on ollut hiljaista mutta in real life sitäkin kiireisempää. Vapaa-aika on täyttynyt agitreeneistä, pitkistä kävelylenkeistä Pirkan taipaleen maastoissa, satunnaisista lyhyistä tokopätkistä ja emännän kuntosalitreeneistä. Koneella nörääminen on jäänyt vähemmälle! ;)
Meille ei tällä hetkellä erikoisempia kuulu. Tiuhti aloitti kolmannet juoksunsa, joten itsenäinen agitreenaaminen on edelleen tauolla. YLÖKK:n treeneissä saadaan käydä, kunhan Tiuhdilla on pöksyt jalassa eikä liiemmin hengailla kentän laidoilla. Eilisissä treeneissä teemana oli puomi-putki este-erottelu, jossa väännettiin sitten ihan tosissaan puomin kanssa. Sujahti putkeen jopa koutsin jalkojen välistä.. Kontaktit myös pissivät pahasti, toukokuussa hiottiin kontakteja kuntoon ihan urakalla mutta ei kai siitä enää mitään voi muistaa... Omatoimitreeniä vaan juoksujen jälkeen! ;) Saatiin me muutamia onnistumisiakin. Minä sain noottia heiluvista käsistä - pitäisi siis hioa myös omaa ohjausta!! Treenaamattomuus kyllä näkyy sellaisena pienenä epävarmuutena niin mulla kuin koirallakin.
Tokossa treenataan viikoittain tunnaria, kapulat ovat hajustumassa pihamaalla ja lisään sinne oman ensin rivin ulkoreunoille, ja sen jälkeen myös riviin. Jarrunameja on pakko pitää mukana tai hommasta katoaa haistelun meininki. Viime viikonloppuna naksuttelin oman kapulan haistelusta ja merkkaamisesta Villen hajustaman kapulan vierestä. Tunnarissa ei suurta edistymistä muttei myöskään takapakkia! :) Viime viikolla ei taidettu muuta tokoillakaan, kun Tiuhti muuttui juhannuksena alkaneiden juoksujen myötä täyslaamaksi. Liekö juhannus ollut fyysisesti niin rankka (uimisen ja jatkuvan rellestämisen vuoksi) vai vaikuttiko juoksujen alkaminen vireystasoon.. Nyt Tiuhti on palautumassa laamailusta ja juoksee lenkilläkin melkein entiseen malliinsa. :D Treenien määrään ja laatuun voidaan siis jälleen panostaa!
Elokuu tulee muuten olemaan melko koirapainotteinen. Ilmoitin Tiuhdin Raision Elonäyttelyyn 11.8, 18.8 meillä on paimennuspäivä Somerolla ja 19.8 agilitykoulutus Turussa. Lisäksi yritän saada meidät mukaan 16.8 ja 26.8 toko-kokeisiin.. :) Saa nähdä mahdutaanko.
ps. Tänään lenkillä törmättiin kyykäärmeeseen. Katselin pururadalla lojuvaa 'keppiä', jonka huomasin kyyksi käveltyäni sen ohitse parinkymmenen cm:n päästä. Tietysti vielä etupään ohi. Tästä hätääntyneenä huusin Tiuhtia luokse - hieman liian painokkaasti - sillä neiti otti hatkat päälle ja kiemurteli karkuun juuri kyyn päältä.... :o Itsesuojeluvaistoa ei ole olemassa. Onneksi tästä selvittiin säikähdyksellä ja kyy jätti purematta. Eipä olleet minunkaan kinttuni kaukana mahdollisesta puremasta. Huh.

hyvältä kuulostaa, täyslaama kyl nauratti! :D tsemppiä kesän treenailuihin ja onnea näytelmiin&kokeisiin :) ona&edi
VastaaPoistaHahaa, onneksi olen saanut laamalle taas moottoria kehiin.. :D Kiitos tsempityksistä, toko-kokeeseen mahduttiin mukaan, joten treenaillakin pitäisi agilityn ohella... ;)
VastaaPoistaKesäterkkuja Edille, ja täältä toivotellaan myös teille mukavia kesätreenejä!! :)
Ida&Tiu
Jee, lycka till kokeisiin! Missä kokeet on? Olis hauskaa tulla kattomaan :)
VastaaPoistaEija & Tikkis