maanantai 3. lokakuuta 2011

2x ALO1

Kisareissu oli raskas sekä koiralle että ohjaajalle, mulla on paukut ainakin ihan loppu vähäksi aikaa. Vaan nyt saapi jäädä tauolle sillä tokotoiveet ensimmäisen vuoden osalta on täytetty! :) Kisa-aamuina ennen ilmoittautumista mua jännitti ihan kamalasti, mutta omaa vuoroa odotellessa rentouduin ja unohdin muut koirat ja ihmiset. Ilman suuria odotuksia ja paineita oli huomattavasti rennompi lähteä kisaamaan. Kiitos kaikille meitä kannustaneille ja tsempanneille!

Lauantai
Luoksepäästävyys 10: pienen bordertollikan oli hypättävä syliin pusuja antamaan, antoi kuitenkin katsoa hampaat rauhallisesti.

Paikalla makaaminen 10: tästä saatiin liikaa pisteitä, sillä tuomari ei tainnut kuulla mun kaksoiskäskyjä. Jouduin siis antamaan kummallakin kerralla kaksi käskyä, ihme koomailua. :o

Seuraaminen kytkettynä 8: edistää edistää, paikka liikkuu. Positiivinen huomio se, ettei reagoinut haukkuääniin.

Seuraaminen taluttimetta 7: oijoijoii päiväkävelyä.. Paikka liikkuu eikä kontakti pysy. Tiuhti reagoi liikkurin käskyihin todella paljon ja jäi ihmettelemään+haahuilemaan. Tosin tätä liikettä me ei kisavalmiiksi saatukaan, joten pettynyt en ole. :D

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9: seuruupätkällä edisti, ei yllätys, muuten nätti liike kaikinpuolin.

Luoksetulo 10: jos jotain nipotettavaa niin perusasentoon jäädessä oli aavistuksen liian edessä. Muuten mallisuoritus!

Seisominen seuraamisen yhteydessä 10: jälkeenpäin videolta katsottuna taisi ottaa pari askelta käskyn kuultuaan. Ehkei ihan kympin arvoinen. Käskytin seuraa-käskyllä vaikka jäävissä käytän mennään-käskyä.. Että näin.

Estehyppy 9: sellainen suoritus mitä me ollaan treenattukin.

Kokonaisvaikutus 9

Piti päästä pusuttelemaan.. :)

Sunnuntai
Luoksepäästävyys 9: Tiuhti nousi vastaan ehkä siitä piste pois.

Paikalla makaaminen 10: tällä kertaa ei tarvittu kaksoiskäskyjä, pää kääntyili jonkin verran mutta pysyi rauhassa paikallaan.

Seuraaminen kytkettynä 8,5: sellaista koeseuraamista mitä olisi voinut odottaa tämänhetkiseltä osaamistasolta.

Seuraaminen taluttimetta 8: parempi kuin eilisen seuruu. Tuomari taisi kommentoida seuruun edistämisestä. Juuh tiedossa on, liikettä ei saatu koevalmiiksi (ilman palkkaa paikka liikkuu ja kontakti meinaa laskea).

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9: tässä piste lähti ehkä seuraamisosuudesta.

Luoksetulo 10: jätin Tiuhdin vahingossa paikkamakuun käskyllä, uups..

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9: videota ei ole vielä saatavilla, en siis tiedä lähtikö piste pois seuruu-osuudesta vai lisäaskeleista.

Estehyppy 9: itse mokasin, kun liian innokkaana olin lähdössä koiran luo takaisin ennen liikkurin käskytystä.

Kokonaisvaikutus 10: tästä jäi erityisen hyvä mieli, tuomari kehui meidän yhteistyötä! :))


Mietteitä: Virittelyt on mulle vielä hieman outo juttu, Tiuhti rauhoittuu kisapaikalla liiaksikin ja sitä täytyy todella leikityttää jotta sen saa hereille. En oikeastaan kisapaikalla tehnyt yhtäkään liikettä. Leikitytin, seuruutin pikkupätkiä lelulla ja nannalla, yleensäkin yritin saada Tiuhdin ottamaan muhun oma-aloitteisesti kontaktia. Koomailuun vaikuttavat varmasti vielä kokemattomuus ja yleensäkin koetilanteen ihmettely. Tiuhti jää liian paljon katselemaan ympäristön tapahtumia, liikkeiden väleissä ei pysynyt kontaktissa ja liikkeiden aloituksissa katseli muualle. Häiriintyi liikkurista ihan liikaa, eli liikkuritreeniä pitäisi saada rutkasti lisää! Eri liikkeitä pitää vielä treenata, seuraaminen nyt listalla tärkeimpänä.

Alokasluokka jäi tähän ja seuraavaksi kisataan avo:ssa. Nyt pientä taukoa ja treenimotivaation kasvattelua! Katsellaan seuraavia kisoja vuodenvaihteen jälkeen.

3 kommenttia:

  1. Huima suoritus molemmista kokeista, isot onnittelut! Ehkä onkin muuten fiksumpaa lähteä kokeeseen rennoin mielin ilman suuriakaan odotuksia, saattaa mennä paremmin ja pessimisti ei tunnetusti pety :D

    Ehkä mekin uskalletaan keväällä kokeeseen, jos säkin kerta uskalsit vaikkei pakka mielestäsi ollutkaan vielä täysin kasassa, mutta kumpanakin päivänä kuitenkin ykköstulos. Ja jotkut tuomarithan antaa aika helposti hyvät pisteet, joten ehkä meidänkin mahdollinen tunarointi ja osaamattomuus annetaan anteeksi :D Ja meillähän on muuten vähän samoja ongelmia kuin teillä, häiriössä tekeminen ei mitään parasta vielä ja Mistikin meinaa liikkeiden välissä (ja aikana) pälyillä muualle. Mutta teidän saavutuksesta rohkaistuneena voisinkin alkaa katsella niitä kokeita keväälle :) Tsempit jatkoon!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Asetin tavoitteet tällä kertaa alemmas kuin mölleissä, suurimmat jännitykset karisi tällä pois. :)

    Tuomarit taisivat molemmat olla kilttejä. Kokeessa tuli ilmi mitä kaikkea seuraavaa koetilannetta varten on hyvä treenata! Moni sellainen juttu ei ole tullut ilmi meidän treenatessa ennen kisoja. :D

    Nyt annan koiran kasvaa henkisesti ja valmentaudutaan hissukseen avoimen kisoihin. Opetellaan kisaamista omaan tahtiimme. :)

    VastaaPoista
  3. Vau, olipa hienoja uutisia, onnea! :)

    VastaaPoista