perjantai 30. syyskuuta 2011

Agilityhuumaa

Pieni tokomasennus päällä, mutta onneksi voimme kokea onnistumisia toisessa lajissamme! Tokoa on treenattu ahkerasti joka päivä useampia kertoja. Häiriötreeniä ja haukunsietotreeniä ollaan tehty ahkerasti, Tiuhti jopa teki yli 2min. paikkamakuun räkyttävän koiran lähistöllä - no problem. Agility on tällä hetkellä jäänyt tokolta varjoon, mutta tilanne tulee kisojen jälkeen korjaantumaan. :) Meillä ei ole jäänyt tarpeeksi aikaa agitreenien välissä harjoitella kontakteja, häiriöitä ja niiltä vapautusta, eikä ohjaustekniikoita. Tai siis minä noiden ohjaustekniikoiden suhteen tarvitsisin lisätreeniä ja mielikuvaharjoittelua. Radalla kun ohjauksia ei paljon enää mietitä! :D

Eilisissä agitreeneissä harjoiteltiin ensin pöytää itsenäisesti, Tiuhti kävi tapansa mukaan kuumana ja pöydälle stoppaaminen kovasta vauhdista taisi olla hivenen hankalaa. Päätin käyttää pöydällä seis-käskyä (joka on tokossa jäävässä), Elinan mukaan koira oppii erottamaan asiayhteyden eikä koira mene sekaisin vaikka samoja käskyjä käyttäisikin. Pöydän jälkeen päästiin treenaamaan alla olevaa rataa. Kakkosesteeltä kolmosella=putkeen ohjattiin sylkkärillä, putkesta kepeille ja tässä välissä palkka. Eka kerralla ohjasin liian hätäisesti putkelle ja Tiuhti ei pystynyt seuraamaan ohjausta. No ekalla kiekalla päästiin kuitenkin putkisähellyksen jälkeen kepeille. Seuraavalla yrittämällä Tiu ampui täysillä kepeistä ohi, ja kun tätä lähdettiin korjaamaan aikaistetulla ja tiukennetulla käskytyksellä Tiuhti kaasutti edelleen ohi. Tiuhti kävi tässä vaiheessa todella kuumana ja Elina huomauttikin, että Tiuhti taisi palkata itseään putkesta eikä enää reagoinut ohjaukseen. Siispä kokeiltiin putken ja keppien välillä puolivalssia ja johan lähti homma pelittämään. Kutosesteeltä seiskalle ohjattiin taas sylkkärillä, jossa ei tainnut suurempia ongelmia ilmetä. Loppu ratapätkä menikin ihan hyvin. Lopuksi suoritettiin rata vielä kokonaisuudessaan. 


Radan jälkeen treenattiin vauvakeinulla, jossa ei ainakaan kolinoiden tai keinun liikkeen suhteen ollut mitään ongelmaa. Vain liiallista vauhtia saisi rajoittaa niin, että itsenäisessä treenailussa pitäisin Tiuhtia remmissä, ainakin alkuun. Hyvin se kyllä itsekin yritti kontakteja korjata. Mutta kiva oli huomata, ettei äänten kanssa edelleenkään tunnu agihallilla olevan ongelmaa. :)

Ilmoittauduttiin marraskuun alussa alkavalle tekniikkakurssille, vaikkakin juoksut saattavat alkaa joulun alla mikäli kierto on sen puolisen vuotta. No, sen verran treenataan mitä ennen juoksuja ehditään. Ainut ongelma kurssissa on se, että halli vaihtuu uuteen, joskin lämmitettyyn. Uusi halli sijaitsee meihin ja bussiyhteyksiin nähden huonolla paikkaa. Me joudutaan kulkemaan bussilla tunnin verran+kävelymatkat päälle. Ei ole helppoa tämä agilityn harrastaminen ilman autoa. :( Nykyiselle hallille ollaan kuitenkin päästy vartissa bussilla. Ja se on sitten sama jatkanko Kelpokoirilla, vain anonko jäsenyyttä ja pienryhmäpaikkaa TSAU:lta tai ATT:lta (jota me ei kuitenkaan heti saataisi), yhtä pitkä bussimatka siitä tulisi! Mutta kai sitä kestää kaikenlaista harrastaakseen koiransa kanssa... :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti