tiistai 13. syyskuuta 2011

Motivaatio on sitä, että unelmien ylle vedetään työhaalarit. - Parker Robinson-

Viime viikolla nautiskelimme Villen kanssa Kroatian upeista vuoristomaisemista, puhtaasta merivedestä ja ajoittain auringon lämmöstä. Säät eivät tällä kertaa mahdollistaneet auringonpalvontaa, sen sijaan kiertelimme Istrian niemimaata, kävimme romanttisessa Venetsiassa ja Unescon maailmanperintökohteessa Plitvicen kansallispuistossa. Muutaman kerran lomalla havaihduin mietiskelemästä tokokuvioita, sysäten kuitenkin ne nopeasti pois mielestä! :D 
Nyt eletään jo arkea ja mielessä pyörii paljonkin tokoon liittyviä asioita!! Vasta oikeastaan nyt - sairastelujen, muuttohommien ja etelänloman jälkeen - päästään jatkamaan kokeisiin treenaamista kaikin voimin. 







Maanantaina 
Palauteltiin iloisella fiiliksellä liikkeitä jälleen mieleen tauon jäljiltä. Taidettiin ottaa seuraamista pieni pätkä namilla ja lelulla, luoksaria, jäävät ja paikkamakuu. Seuraamisessa koitti taas edistää mutta painotin näissä treeneissä seuruun ilmettä ja asennetta, enkä lähtenyt korjaamaan paikkaa. Jäävät ja luoksari oikein hyvät, seisomisessa otettiin vaihtelevasti kestoa ja nopeutta liikkeeseen. Paikkamakuu jännittää itseä eniten, tällä kertaa otin n.minuutin paikkamakuun sillä ennen lomaa sössin liikkeen Tiuhdin makuun liiallisella huomauttamisella ja tiukistelulla. Halusin saada treeneistä tauon jälkeen kaikinpuolin onnistuneet.

Tiistai
Aamutreeneissä tehtiin kalsaritokoina perusasento+sivuaskel -jumppaa, seisomisen kestoa ja paikkaistumista. Tasapainoiltiin myös laudan kanssa. Päivätreeneissä käytiin tekemässä paikkamakuuta ja seuruuta häiriössä yliopistoalueella. Taisin tehdä himpun vajaan minuuttisen paikkamakuu pätkän ja seuruuta nannat käsissä eri pituisia ja vaihtelevia sarjoja. Seuruu oli tällä kertaa todella hyvää eikä edistämistä tainnut ilmetä.


Iltatreenit suoritettiin kauppakeskus Hansassa. Taisivat olla kylläkin viimeiset treenit siellä päin.. Vartija tuli lakiin vedoten kieltämään koirankoulutuksen, huomauttamaan koiran kiinnipidosta (tämä oli asiasta, sillä Tiuhti oli ensin irti ja sen jälkeen remmissä mutta remmi ei ollut mun kädessä!) ja yleensäkin juttelemaan asiasta. Ensin kuuntelin posket punasena sillä tiesin kyllä hyvin rikkoneeni lakia, koiran tulisi olla omistajan välittömässä läheisyydessä ja kulkea kiinni pidettynä.. Jeesjees asia ymmärretty kantapäänkautta. Mutta miten ihmeessä koiran rauhallinen koulutus sisältäen seuraamista (ilman juoksuosiota) ja katsekontaktitreeniä voi olla laissa kiellettyä tai häiritä suurta määrää ihmisiä??? Hmmph. Eli koiran vieminen kauppakeskukseen on sallittua mutta namien syöttäminen kiellettyä. Ei mennyt mulla jakeluun ja asiasta keskusteltiinkin vartija kanssa tovi. Jäi mun oman harkinnan varaiseksi jatkanko koiran kouluttamista vai poistunko paikalta. Me jatkettiin kontaktitreenejä ja seuruuta häiriön alla. :) Asiasta on kuulemma huomauteltu jo aikaisemmin ''koirankouluttajille'', liekö tullut valituksia vai onko vartiointia lisätty...
Treeneistä jäi kökkö maku suuhun, vaikka Tiuhti ihan kivasti seuruuta ja kontaktipitoa tekikin. :) Muuten treenaaminen on hieman vaikeahkoa tällä hetkellä, kun kaikki kengät ja ulkovaatteet ovat märkinä eivätkä sisätiloissakaan meinaa kuivua. Kivaa kun jalkaan pistettäessä lenkkareissa litisee lätäkön tavoin!  


Mietteitä
Paikkamakuu ja seuruu edelleen tehotreeniin. Nyt pitäisi uskaltaa pidentää paikkamakuun kestoa reilusti yli minuuttisen. Epäonnistumisten pelko vain taitaa kummitella olkapäillä.. Seuruuta nannalla ja lelulla samaan tapaan jatkossa, tarkkuustreeneissä huomautus edistämisestä pitää antaa heti. Seuruuseen voisi yhdistää välillä loppupalkan tai palkkaamattomuutta. Yleensäkin palkkaamattomuutta 2-4 liikettä putkeen n. 1-2 kertaa viikossa. Motivaatiota treenaamiseen löytyy! :) Säät tosin saisivat olla kuivemmat!! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti