keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Kalsaritokoja ja keppitreeniä

Keppitreeneissä jouduttiin ottamaan askel taaksepäin, keppiparien välimatkaa tuli pidentää hieman metrisestä. Tiuhti ei nimittäin oikealta puolelta lähetettäessä hakenut oikeata sisäänmenoa, vaan aloitti kepit vasta seuraavalta keppiparilta. Eli pidensin matkaa suunnilleen 1,5 m:in, ja palkata tulee enempi keppien väliltä oikealta puolelta lähetettäessä. Matkan pidentäminen tuntui tepsivän sillä virheitä ei enää tehty systemaattisesti, eipä tämänpäiväisellä kerralla ainuttakaan. :) Tältä etäisyydeltä siis vahvistellaan joka lähetyskulmaa ja palkkaillaan välillä myös keppiparien väliin.

Tokossa ollaan höllätty ja treenattu löysemmin ottein. Olen pyrkinyt treenaamaan seuruuta päivittäin, vähemmässä häiriössä. Se vähä mitä ollaan tehty on näyttänyt vireen ja paikan pysymisen osalta kivalta. Eli nyt treenaillaan lyhyempiä pätkiä, yritetään pitää motivaatiota ja kontaktia yllä ja tehdä liike huippukivaksi! Helpommin sanottu kuin tehty. Kaikkia jääviä ja myös evl:n zetaa ollaan reenitty, myös istuminen on oikein kivalla mallilla. Luoksetulon stopin ennakointiin olen kiinnittänyt huomiota, ja nyt ollaankin tehty pääsääntöisesti suoria luoksetuloja maasta, istumasta, puun kierrosta ja seisaaltaan kutsuen. Ne muutamat stopit mitä olen uskaltanut väliin ottaa, ovat olleet oikein mallikkaita! :) Mitäs muuta...? Ruutua palauteltiin viikonloppuna mieleen, oli taas aivan hukassa pieni bordercollie. Mitäs ei ole mami treeniohjelmaan ruutua sisällyttänyt!! :D Merkille meno näyttää hyvältä, silti tähän tarvittaisiin apupalkkaaja, jotta hiippailut ja lelun pälyilyt jäisivät kokonaan pois. Nouto junnaa tällä hetkellä edelleen paikallaan, tehdään vain mukavia ja kivoja juttuja kapulan kanssa. :) Paikalla makuuta avokkaan tapaan ollaan alettu treenaamaan sisällä kotona, jolloin laitan koirille valmiiksi etäpalkan = ruokakupin keittiöön. Tämä on pitänyt Tiuhdin skarppina, vaikka olenkin poissa näkyvistä. Jossain vaiheessa aletaan treenaamaan paikkamakuuta myös ulkona häiriössä, mutta mikäs kiire meillä vielä on. Paikkaistumista olen ottanut samaan tyyliin kuin paikkamakuuta, ruokakupin voimalla.

Tässä videopätkää tasapainoilusta, huomatkaa karvaton koira! ;) Jahhas, youtuubi poisti videon mihin olin lisännyt musiikkia (tekijänoikeuslaki!!). Uups, laitetaan sit video tylsästi ilman taustamusiikkia.

10 kommenttia:

  1. VVVAAAAUUUU!!!! :) :) :)
    Teillä on tasapainoiluun joku tollanen hassu tyyny/pallo/mikä se on? :D Mä olen Jerikoa nyt vasta alkanut opettamaan viemään takajalat kirjan päälle, takapäänhallintaa/hahmotusta kehittämään ja ehkä alustaen etutassuilla seisomisen opettamista.. ;)
    Mutta siis tuollainen tasapainoilu pallonen olisi kyllä tosi kiva! Ja toi laatikkotemppu on myös hauska! Vautsi! Kyllä Tiuhti on taitava! :)

    VastaaPoista
  2. Tuo on sellainen halppisversio ilmatäytettävästä (ihmisten) tasapainotyynystä. Haasteena olisi saada Tiuhti tasapainoilemaan tyynyn päällä kaikilla neljällä tassulla. :)

    Tiuhti oppi itseasiassa laittamaan kaikki neljä tassua ruokakuppiin vasta muutama päivä takaperin. Ennen toinen takanen unohtui tukipilariksi.. Treenailin pariin kertaan laatikolla, ja kappas, unohtunut takanenkin löysi tiensä ruokakuppiin asti! :D

    VastaaPoista
  3. Mistä olet sen tasapainotyynyn hankkinut? Olen kyllä niitä tasapainolautojakin nähnyt ihan jollain viidellä eurolla, mutta lauta on varmaan helpompi...

    Kauan sulla muuten on mennyt ton etutassuilla seisomisen opettamiseen? :)

    VastaaPoista
  4. Ajaa varmaan molemmat samaa asiaa, mutten kyllä tiedä kumpi on vaativampi vekotin.. Ostin tyynyn Tuurista *nolo*.. :D Mutta ihan samoja olen nähnyt myytävän Anttilassa, urheilukaupoissa ja marketeissa.

    Tiuhti oppi itse tuon etutassuilla seisomisen, nappasin vain liikkeen naksulla kun tarjosi sitä eräänä sheippauskertana. Pohjina toki oli tehty 2on2offia sohvaa, seinää, kiviä, puita yms. vasten, joten tietty liikerata lihaksistolla oli jo olemassa.

    VastaaPoista
  5. Etutassuilla seisomisen jotakin tasoa vasten Tiuhti oppi nopsaan. Olisiko mennyt muutama päivä, kun jo hoksasi miten nostaa tassut suoraa tasoa vasten.
    Muistaakseni aloin kuitenkin jo heti pennusta harjoittelemaan takapäänkäyttöä, joten takatassujen hahmotus taisi olla selkeää. :)

    VastaaPoista
  6. Jep, varmasti ollut selkeämpi Tiuhdille kun olet pienestä pitäen vahvistanut takapäänkäyttöä ja -hahmotusta. :) Mutta kyllä mekin täältä, hitaammin kyllä. :D

    Käytätkö muuten jotain suullisia käskyjä siihen, että Tiuhti nostaa etu- tai takatassut kohteen päälle? Kai se on vähän pakko, mutta videolta ei kuulunut niin jäin ihmettelemään.. :D

    VastaaPoista
  7. Oikeastaan nyt kun tarkemmin mietin, en taida käyttää minkäänlaisia käskyjä. Takatassuille on agin 2on2offista tuttu koske-käsky, mutta sitäkään en näissä tasapainoilutreeneissä ole käyttänyt.

    Joskus Tiuhti saa itse päättää miten tyynyn kanssa temppuilee, ja joskus ohjaan kevyesti haluttuun liikkeeseen. :)
    Voisihan niihin liittää sanalliset käskyt mutta olen tainnut olla laiska! :D

    VastaaPoista
  8. Ai laiska? Hyä vitsi. ;) Laiskuus on tosta aika kaukana jos koira osaa jo vaikka mitä! Eikä kaikkeen tarvitsekaan olla suullista käskyä jos esim. osoittaminen toimii tai toimii muuten ilman. Ei mullakaan ole mitään käskyä eri kohteille ja siitä vähän mietinkin, että opetanko tuohon takajaloilla kohdentamiseen jonkun käskyn..?

    Sitä piti muuten vielä kysyä, että kauan sulla sitten meni opettaa Tiuhti nostamaan takajalkojaan seinää/sohvaa/puuta yms vasten? Miten opetit sen?

    VastaaPoista
  9. Tiuhti hoksas nostella takajalkoja eri tasoja vasten heti ensimmäisestä kokeilukerrasta. Taisin pistää sohvatyynyjä tai laudan sohvaa vasten (niinkuin agissa kontaktit)ja vain odottelin mitä Tiuhti tekee.

    Tiu alkoi tarjota sohvanreunalla itsekseenkin 2on2offia, joten huvikseni eräänä päivänä kokeilin mitä se tekee pihalla pystysuoria tasoja vasten. Se itse on hoksannut tai keksinyt suurimman osan tempuista. Mä olen sikäli huono opettamaan, että yritän saada koiraa tarjoamaan oikeanlaisia tai sinnepäin olevia toimintoja, joita lähden pikkuhiljaa muokkaamaan. Joskus se vie kauemmin aikaa ja joskus oppiminen tapahtuu saman tein.. :)

    VastaaPoista
  10. Siis tarkoitin, etten osaa sanoa miten olen opettanut mitäkin. En varsinaisesti opeta temppuja vaan odotan koiralta itseltään reaktioita ja minkä tahansa tekemisen tarjoamista. :)

    VastaaPoista