Tänään päivällä keppitreeneissä vaihdettiin suunnitelman mukaisesti treeniympäristöä. Vaihdos ei aiheuttanut mitään häikkää, vaan Tiuhti suoritti kepit jopa entistä paremmin. Lähetin tietoisesti kauempaa kuin aikaisemmin ja hyvin Tiuhti haki oikeaa sisäänmenokulmaa. Kummaltakin puolelta yhtä hyvin! :) Nyt on kaikki pälyilyt jääneet pois ja Tiuhti suorittaa kepit hyvässä asennossa suht matalana. Harmi ettei meillä ole videomateriaalia edistymisestä. :/ Seuraavilla treenikerroilla varmistellaan oikeata sisäänmenoa joka lähetyskulmalta, ja tässä vaiheessa pysytään niin kauan että koira todella osaa hakea oikean sisäänmenokulman joka kerralla. Vasta tämän vaiheen jälkeen päästään suoristelemaan keppejä.
Ohjatuissa tokoissa otettiin avon tyyliin liikkeestä seisomista ja paikkamakuuta. Paikkamakuussa mentiin piiloon n.10 sekunniksi, mutta Tiuhti ehti jo huolestua ja kääntyi lonkalle. Avomaista paikkamakuuta ollaan otettu tosi lyhyinä piiloina onnistuneena häiriössäkin, mutta tämän kertainen oli Tipelle liikaa. Nou hätä, pikkuhiljaa treenaillaan tätäkin liikettä kuntoon. Itsenäisesti otin hyppyä, seuraamista, kaikkia jääviä ja noutoa. Hyppyä pitää alkaa korjaamaan, sillä Tiuhti hyppää liian lyhyesti ja jää liikaa eteen takaisinhyppyä ajatellen. Vein hypyn taakse nannakipon, jonka avulla yritän Tiulle hahmottaa uutta hyppysuoritusta. Näin saan Tiuhdin hyppäämään pidemmälle, jottei se kääntyisi jo hypyn päällä. Jäävät onnistui kaikki oikein hyvin, samoin nouto - sen mukaisesti mitä osaamistasolla häiriössä voi odottaa. Tiu nosti kapulaa sivulta oikein kivasti, huolimatta haukuntaäänistä, ja haki iloisesti. Noutoliike ei missään nimessä ole vielä valmis, vaan treenataan vielä palasilla. Seuraamisen treenaaminen peilin kanssa oli oikein hyödyllistä, luulen löytäneeni oikean palkkaustyylin (lelulla), jolla seuruuta aletaan vahvistamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti