Lyhyt blogihiljaisuus johtui rikkoutuneesta kannettavan näyttöpaneelista. Onneksi kotivakuutus korvasi täysin uuden koneen, kun ei vika takuuseen mennyt. :)
Tänään alkoi Elinan vetämä tekniikkakurssi, jossa harjoiteltiin päältäjuoksua. Aivan uusi ohjaus tuotti alkuun yhdellä esteellä harjoiteltuna hankaluuksia. Tiuhti paiskoi rimoja, palkkasin liian aikaisin, en kääntänyt tarpeeksi yläkroppaani ja koira rankaisi saman tein yms. Toistot tuottivat kuitenkin tulosta, ja saatiin päältäjuoksu onnistumaan yhdellä esteellä molempiin suuntiin takaakiertoon yhdistettynä. Kun ohjaus onnistui yhdellä esteellä, pääsimme harjoittelemaan samaa ohjaustekniikkaa kolmella samalle linjalle suoraan sijoitetuilla esteillä. Tiuhti koitti luistaa ohjauksesta ja vetää kurveja suoraksi, mutta siivekkeitä lisäämällä neiti rämälle saatiin muistutettua päähän ohjauksessa kulkeminen. Tiuhti kuulemma jahtaa hieman mun liikettä, ja yrittää samoin rynniä välillä palkalle. No surprise! Katsotaan päästäänkö me pian treenaamaan ohjattujen harkkojen lisäksi itsenäisesti hallille. Tekisi niin hyvää päästä treenaamaan myös itsekseen esteillä!!
Koko viime viikko ja tämä viikko ollaan treenattu keppejä. Viikonloppuna havaitsin kepeillä vaivihkaa kehittyneen ongelman... Keppiväliä lyhentäessä Tiuhti alkoi aika ajoin jättämään ensimmäisen välin pujottelematta, ja kiersi kepit lähetyspuolen vastakkaiselta puolelta. Lopulta tämä johti siihen, ettei Tiuhti muuta tehnytkään kuin kiersi ensimmäistä väliä - vaikka yhdellä keppiparilla mikä tahansa lähetyskulma onnistuikin. Tiuhti ilmeisesti palkkaantui pelkästä kepeille pääsystä, ja kuumuessaan toteutti samaa kaavaa toistuvasti. Oli pakko luopua toisesta keppiparista ja vahvistaa uudestaan ensimmäistä väliä. Otin kaikista lähetyskulmista, ja kun nämä onnistuivat jatkoin sijoittamalla toisen keppiparin n.1,5m etäisyydelle ensimmäisestä parista. Näin pääsin palkkailemaan keppien väliin ja jälkeen helposti. Nyt olen ottanut joka treenikerran alkuun muistutuksena yhtä keppiparia ja lähetyskulmia, näin ollen vahvistanut ensimmäisen keppiparin arvoa uudelleen. Tällä hetkellä käytössä on kaksi keppiparia jotka n. klo 1 ja 7 asennossa, ja kisaetäisyydellä toisiinsa nähden. Mun tulee olla tarkka Tiuhdin kuumumisesta, mikäli alkaa keittää yli ja harkat menee täysin possuiluksi, käsken Tiun maate rauhoittumaan. En enää anna sen toistaa virheellistä suoritusta, ajatellen että se jättää virheellisen suoritustavan mikäli ei saa palkkaa. Palkka itsessään on osittain jo kepeille pääsy... Sen verran kova hinku kepeille jo on. ;) Videomateriaalikin olisi, mutta tällä hetkellä on lainakone käytössä eikä videonkäsittelyohjelmia ole ladattuna.. Seuraavassa postauksessa mukana toivottavasti kuvia ja/tai videota ettei aina näitä tylsiä löpinöitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti