Palautin Tiuhdin mahdollisimman rennolla asenteella takaisin paikalleen, ja kävin palkkailemassa ehkä jopa alta puolen minuutin välein.. Onnistuneesta paikkamakuusta tuli siis reippaasti alle 2-minuuttinen. Jokin paikkamakuussa nyt tökkii, sillä parina viime kertana kun olen yrittänyt treenata piiloa on paikkamakuu mennyt täysin penkin alle... Tiuhti vaihtaa lonkka-asentoon todella helposti (mitä ei tehnyt ennen!), hiipii eteenpäin ja mun palatessa paikalle saattaa jopa ryömiä paikalta pois. Täytynee aloittaa alkeista.. Varmuutta pitää saada ennen kuin voin piilotreenejä jatkaa. Jokin on nyt saanut Tiuhdin tolaltaan, tai sitten juoksut ovat saaneet sen herkistymään tässäkin asiassa. Pitääpä alkaa työstämään tätä(kin) liikettä.
Liikkeiden väli-treenit meni sen sijaan loistavasti, Tiuhti ei häiriintynyt liikkurista tai naapurikoirakosta. Tätä tehtiin siten, että liike-siirtymä-palkka tai liike-siirtymä-liike-siirtymä-palkka. Tähän kannattaa jatkossakin panostaa, sillä koetilanteissa juuri tämä oli meille haastavaa. Noutotreeneissä mun piti esittää epäonnistumisia, mutta kaikki menikin putkeen. :) Oletin viimekertaisen perusteella, että Tiuhti paineistuu eikä suostu ottamaan kapulaa suuhun, mutta toisin kävi. Pitoasentoa pitää parantaa ja palautuksen perusasentoa treenata tiiviimmäksi, muuten oikein mallikasta! Seuruussa huomiota kiinnitettiin mun käsiin, pitää muistaa olla rentona ja liikuttaa käsiä normisti.
Tänään saapui Tiuhdin uusi tilauspanta! Malli ei arvostanut salamavalojen räiskettä, joten kuvat olivat tätä luokkaa... :D
| Nättii :) |
Tiivistetysti tämän päivän treenit: nouto hyvä, liikkeiden välit hyviä, perusasento+kontakti hyvät, paikkaistumisen ensimmäinen kokeilu pihalla ok, seuruu ok, paikkamakuu persiilleen. Näin tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti