lauantai 5. marraskuuta 2011

Haaste

Viimein sain uuden tietokoneeni toimintakuntoon, eli tämä päivä kului ohjelmia lataillessa ja asennellessa. Treenattiin me silti keppejä pariin otteeseen. :)  
Mutta nyt haasteeseen, joka saatiin Emmiltä ja Mistiltä. Kiitos kuuluu siis teille! Jätän välistä tunnustusten jakelun, piiri pieni pyörii ja tuntuu että moni on jo haasteeseen vastannut. 

Kahdeksan satunnaista asiaa minusta ja Tiuhdista:

1. Olen leffafriikki, ja tästä voin syyttää sekä kiittää poikaystävääni. Hän tutustutti minut aikoinaan elokuvien pariin ja rikastutti valikoimaani romanttisten hömppäkomedioiden ja b-luokan kauhuelokuvien lisäksi. Ennen Tiuhdin tuloa sekä aktiivista koiraharrastamista, saatoimme katsoa parhaimmillaan kolmesta neljään elokuvaa viikossa. Sittemmin tahti on verkastunut, ja parempi näin. :) Elokuvien katselu yhdessä ja sen jälkeinen analysointi on kuitenkin edelleen meidän yhteinen juttumme. 

2. Koukutun helposti hyviin tv-sarjoihin, kuten Walking Dead, Eastbound & Down, Boardwalk Empire, Mad Men, Game of  Thrones yms. Näitä riittää.. :D 

3. Koiraharrastukset tunnun ottavan välillä liian tosissani. Epäonnistumiset ja onnistumiset kun kuuluvat harrastuksen kuvaan, ja ongelmien kautta pyritään nousemaan voittoon. :) Sorrun välillä vertailemaan meitä osaavampiin koirakoihin - syyttä. 

4. Tiuhdin ja mun yhteinen taival ei ole aina ollut helppo, mutta monta pelkoa on jo voitettu ja tavoitteita saavutettu! Tiuhti on mulle erityisen tärkeä. Pieni sylikoira joka hetkessä saavuttaa pussipirun olemuksen. 

5. Tiuhdilla on kummallinen tapa syödä tiettyjä pusikkomaisia rikkaruohokasveja sekä joidenkin pensaiden ja puiden lehtiä ohikulkumatkallaan. Toinen ei niin kummallinen vaan pikemminkin ällöttävä tapa on bongata ihmis- ja eläinperäisiä ylä- ja alapääneritteitä kaikkialta. Tietenkin eritekasoissa pitää joka kerta kieriä...

6. Ennen Tiuhdin saapumista olin haaveillut agilityn ja tokon harrastamisesta n. kuutisen vuotta. Lukioiässä kavereideni harrastustoiminta innosti minutkin haaveilemaan koiraharrastuksista. Perheessämme on aina ollut koiria, mutta tuohon aikaan elossa oleva koiramme oli jo eläkeiässä eikä minulla ollut mahdollisuuksia hankkia omaa koiraa. Soran kanssa minun tuli aloittaa harrastuksiin tutustuminen mutta toisin kävi.

7. Valokuvailen ja ikuistan tapahtumia ja yksittäisiä hetkiä liian vähän. Kamera tulee tavattoman usein unohdetuksi. Ehkä osittain siitäkin syystä ettei sillä saa millään järkkärin vertoisia kuvia.. Joulupukille olisi toiveita! :D

8. Tämän ajan olisin voinut käyttää tulevaan tenttiin lukemalla.. Opiskelut tuntuvat välillä jäävän sivualalle koirajutuilta. On paljon kivempi treenailla koiran kanssa kuin vääntää happi-isotooppikäyriä excel-taulukolla ja raportoida ikivanhoja lämpötilalukemia... :D 
Tässäpä tämä.


Sitten videota keppitreeneistä. Jossain vaiheessa muistikortti täyttyi ja videokuva stoppasi, niin piti videoida tokojuttujakin mutta meistä näkyi kamerassa vain häivähdys.. 



6 kommenttia:

  1. Hyvännäköistä, Tiuhti menee niin nopeesti etten aluksi edes ehtinyt huomata meniskö se ne välit.. :D
    Mitä videonkäsittelyohjelmaa sä muuten käytät? Pitäis itsekin hankkia joku sellainen ja opetella käyttämään, että saisi blogiin videoita muutenkin kuin vaan suoraan se mitä on kuvattu.. Vois leikkailla ja yhdistellä.. :)

    VastaaPoista
  2. Videolta katsottuna näyttää hieman hitaammalta mitä oikeasti tekee.. :D Joskus se sujahtaa kepeille niin nopeasti, että mulla vilisee vaan silmissä enkä ihan oikeasti pysty sanomaan menikö oikeasta välistä vai ei.

    Käytän Windows Liven movie makeria (2011). Todella helppokäyttöinen! Lisäksi siinä on mun mielestä paljon muokkausvaihtoehtoja. :)

    VastaaPoista
  3. Meneepä tosiaan nopeasti kepit, eikö niillä agikisoissa yleensä vauhti hieman hidastu hetkeksi :D Mutta taitava on!

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti ja todennäköisesti vauhti hidastuu siinä vaiheessa kun kepit laitetaan ihan suoriksi. :)
    Vielä me ollaan siis vaiheessa, jolloin kepit on n. klo 1 ja 7 kulmissa tai aavistuksen suoremmassa.. Koira pääsee tällöin vielä suorittamaan kepit pujottelematta kunnolla.

    VastaaPoista
  5. Onko se ohjelma tullut sulle jossain ohjelmapaketissa vai oletko ostanut erikseen? Ei taida enää ehtiä synttärilahjatoiveita esittää ja jouluun on liian pitkä aika :D

    VastaaPoista
  6. Mä latasin sen netistä ilman mitään maksuja ihan googlettamalla windows movie maker.
    Olin käyttänyt aiemmin samaa ohjelmaa (latasin senkin ilmaiseksi netistä) mutta hieman vanhempaa versiota. :)

    VastaaPoista