lauantai 26. marraskuuta 2011

torstai 24. marraskuuta 2011

Hämärää

Jottei päivittely olisi liiallista hehkuttamista, niin kirjoitanpa muutaman sanasen aamuisista tokotreeneistä. Koulukiireiden ja fyssarin takia taukoa kaikesta tekemisestä on ollut muutaman päivän, joten ajattelin Tiuhdin olevan hyvässä vireessä ja innokas tekemään töitä.. Ei mennyt ihan niin.

Paikaksi valitsin kirkkopuiston, jossa häiriöitä oli kohtuullisesti. Seuruu oli aivan kamalaa, edistää ja edistää.. Huomauttamisista meni hieman paineeseen mutta yritystä oli. Mulla ei ollut tällä kertaa palkkaa näkyvillä, sillä halusin kokeilla miten tekee ilman. Noudon kanssa kokonaisena liikkeenä teki kyllä kivasti, mutta kun yritin tehdä pitotreenejä, ei kapulaa yhtäkkiä voinut ottaakaan suuhun, se oli ihan hirvitys. Olisko Tiuhti ottanut painetta häiriöistä, sillä pitkään aikaan ei olla treenattu pitoja kuin kotona/häiriöttömässä ympäristössä. Kaukoissa paineistui ja liimaantui maahan kiinni. Nyt ei ollut kyse tavallisesta jumittamisesta, vaan selvästi huomasin, että Tiuhti paineistui joko musta tai ympäristöstä. Nostatin välissä kierroksia, ja johan oli ihan eri meiniki ja tehtiin niin pätevästi että.. Perusasennot oli hakusessa, ei meinannut millään tulla suoraan, omakin yläkroppa on viime treenien aikana kääntynyt liikaa vinoon.

Kotona yritettiin jumpata, mutta neiti oli vähän turhan herkällä päällä.. Mm. namikipon lähelle ei voinut enää mennä (siitä kuului ikävä metallinen ääni), koskettelu tuntui oudolta, eteenpäin nameihin ei voinut katsoa (jospa kontaktilla pääsisi vapaaksi..), nameja ei myöskään voitu syödä palkaksi vaan niitä piti tuijottaa ja kierrellä. Ei,tällä kertaa ei treenattu ''jätä-käskyä''.  Miten saa koiran tuijottamaan kippoaan, kun aina ennemmin on tehty toisin? Ehkäpä naksuttelemalla. :D

tiistai 22. marraskuuta 2011

Parasta A-luokkaa!

Iloisia uutisia! Luustokuvat palautuivat priimana takaisin, eli virallisemmin A/A ja 0/0. Selkä, polvet ja olat olivat myös terveet. Eli mulla on rakenteeltaan terve harrastuskoira, joka pääsee tästedeskin liitelemään ja kiitämään. :)


Keppitreeneistä sen verran, että Tiuhti suoritti muutama päivä takaperin kaikki 12 keppiä, joskin kahdessa osassa=kuuden kepin sarjoissa, joilla oli väliä muutama metri. Muutaman kerran Tiuhti taisi jättää välistä keppejä pujottelematta kun oli NIIN kiire ettei kroppaansa saanut mutkalle.. Siis oikeesti vauhti on hyvästä, mutta järki ja muisti tuntuu välillä jäävän matkasta. :D Tokoiltukin on itseksemme, aina silloin tällöin treenattu pienesti seuruuta, kaukoja, luoksetuloja, noutoa, paikkamakuuta ja paikkaistumista. Seuruussa paikka parantui hetkeksi, mutta viimeisimmissä treeneissä edisti jälleen reippaasti. Noo meillä ei ole kiire avon kokeisiin, joten tässä väliajalla kikkaillaan tekniikan, vireen ja motivaation kanssa. Suurin harppaus eteenpäin tehtiin noudossa. Tiuhti osaa nykyään noutaa!! Jotain tapahtui pikkuisen päässä, tokokapulasta tuli kiva kaveri ja yhtäkkiä se osasikin noudon ihan kokonaisena liikkeenä. Kaukoissa i-m-vaihdot ovat ok kisaetäisyydeltäkin (okei joskus jumittaa, mutta sitten pitää palkata enemmän jo ensimmäisestä vaihdosta), mutta s-m-vaihdoissa liikkuu eteenpäin joka vaihtokerralla eikä takapalkka auta asiaan.. Täytyy ehkä kehitellä jotain lautoja esteeksi tai jotain. Istu-seiso-vaihdoissa sain vihdoin viimein Tiun tajuamaan liikkeen teknisen suorittamistavan. Tiuhti ei siis millään osannut istua ns. taaksepäin vaan se liikkui tässäkin vaihdossa hivuttautumalla eteenpäin..

Ohjatut agilitytreenit jäivät tauolle, kun Tiuhti aloitti toiset juoksunsa ilman minkäänlaisia viittaavia merkkejä. Juoksuväli oli tasan 6 kk, saa nähdä jatkuuko tahti samanlaisena. Mun puolesta väli saisi olla pidempi.. :D Meille varmistui myös paikka agilityryhmästä tammi-huhtikuulle. Tavoiteryhmän treenit ovat parillisina viikkoina Noora Salosen vetämänä, jolloin voidaan jatkaa myös Elinan vetämillä kursseilla. Saa nähdä ostanko kausikorttia itsenäiseen harjoitteluun, riittääkö aika!? Kovasti kyllä haluttaisi treenata ohjauksia, kontakteja keppejä itsenäisestikin.. Melko agilityntäyteinen kevät siis toivottavasti tulossa!! :)

Fyssarilla käynti paljasti jumeja takapäässä ja etupäässä, mutta kaikki jumit saatiin aukaistua. Jumit on varmasti pitkälti tulleet agissa ja Soran kanssa leikkiessä. Sora jyrää Tiuhtia kumoon joka ikisellä leikkikerralla. Tähän olen yrittänyt puuttua, kun sen verran ilkeiltä lihaksistoa ajatellen näyttää ja kuullostaa nuo tällit.. Jumppaohjeiksi saatiin vahvistaa ja voimistaa taka- ja etupäätä. Keskivartalon syvät lihakset ovat kunnossa, mutta takapää varsinkin tuntui vempulalta ja heikolta. Katsotaan parin kuukauden päästä onko jumppaaminen tuottanut tulosta.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

6!

Itse olen karmeassa flunssassa, maku- ja hajuaistit katkolla, nokka tukossa ja silleen.. Koirilla on tainnu olla pikkuisen tylsää lyhyillä lenkeillä ja kotiaktivoinnilla. Katsokaa nyt surkeaa pientä otusta. :D

Syy otsikointiin löytyy keppitreeneistä: tänään meni kuusi keppiä!! Kaikki lähetyskulmat onnistuvat, tein myös tolppien kiertoja ''esteinä'' ja niihin yhdistettynä ohjauksia. Mun pitää malttaa ohjata TODELLA rauhallisesti sillä Tiuhti kuumuu pelkästä kepittelystä aivan tarpeeksi. Mikäli itse lähden kiihdyttämään vauhtia ja tempoa, enkä malta ohjata rauhallisen tasaisesti, Tiuhti lähtee jahtaamaan mun liikettä ja alkaa kilpailla vauhdista. Maltti on valttia! :) Ohjausten lisääminen keppitreeneihin sai aluksi raitaeläimen päänupin kuumaksi, mutta tekemällä selväksi pelin hengen, treenejä voitiin jatkaa. Kyllä Tiuku osaa kunhan minä rentoudun!  Lähdöissä pysymistä täytyy myös todella vaatia, Tiuhti kun yrittäisi mielellään koko ajan ottaa varaslähtöjä. Ei se malta pysyä nahoissaan, vaan asettuu valmiiksi etukenoasentoon josta on helppo singota vauhtiin.. Ihanaa että on innokas koira mutta välillä liika innokkuus meinaa kostautua. ;)

lauantai 12. marraskuuta 2011

Tekniikkareeniä ja shoppailua

Torstain tekniikkatreeneissä harjoiteltiin niistoa, jota tein kesän agilityharkoissakin mutta hieman eri tavalla. Niisto tuli siis uutena ohjaustekniikkana. Harjoitteessa käytin namipalkkaa, jotta Tiuhti olisi hivenen rauhallisempi, ja jotta se keskittyisi paremmin uuden opetteluun. Niisto yhdistettiin ennen estettä takaakiertoon ja esteen jälkeen persjättöön. Yhdellä esteellä harjoiteltua niistoa käytettiin myös radalla, jossa mulla oli taas vaihteeksi hankalaa muistaa estejärjestystä yhdistettynä ohjauksiin. Mulle ei saa selkeästikään ladata liikaa uutta asiaa kerralla, kun palikat alkaa hajoilemaan.. :D


Rata olisi jatkunut pidemmällekin, mutta meidän matka tyssäsi renkaaseen, jota ollaan viimeksi treenattu kesällä. Tiuhti alitti maksirenkaan jatkuvasti ja paukutti jopa lautojen läpi (jotka oltiin aseteltu renkaan alapuolelle)... 4 esteellä tehtiin takaakierto, niisto ja persjättö, 5 esteeltä päältäjuoksu kepeille. Tiuhti oli taitava ja sinkosi esteille juuri sen mukaan miten ohjasin, ongelma oli vain se etten osannut ohjata tarpeeksi tarkasti oikeille esteille. On se vaikeaa. Ja ohjattavat kädet nykivät edestakaisin kun olisi pitänyt pitää kädet paikallaan. Hyviä huomioita taas seuraavaa treeniä varten! :)


Sitten shoppailuihin.. Tilasin Tiuhdille pari mittatilauspantaa, sillä lemmikkitarvikeliikkeistä en ole löytänyt oikeaa kokoa haluamaani mallia. Toinen panta jouduttiin palauttamaan, kun se oli erilaisten väärinymmärrysten vuoksi liian pieni. Uusi sopivampi panta saadaan jossain vaiheessa. Onneksi fleecepanta oli sopiva ja Tiuhti pääsi esittelemään pantaa tännekin. :) 







Olen miettinyt syksyn tullen millaisia loimia Tiuhdille aion hankkia agia ja tulevan talven pakkasia varten. Meillä kun ei ole autoa, kylmettyminen varsinkin treenien jälkeen bussia odotellessa on jokakertainen huolenaihe. Kävin ostamassa Tiuhdille BOT-verkkoloimen, jota pidän hurtta lifeguard-heijastinloimen alla niin pitkään mitä säät sallivat. Back on track on kokoa 52, sillä 55 oli päällä roikkuva teltta vaikka pituus olisikin Tiuhdille selän puolesta täsmännyt. Talvea varten hankinnassa on peruspomppa, jota pitäisi mennä piakkoin sovittelemaan. :) Loimea kuvaillessa malli oli närkästynyt odottamaan aamuruokaansa ja käänsi päätään jatkuvasti kamerasta pois. :D 



Ja loppuun vielä videota keppitreeneistä: Taustakohinaa on, kun en huomannut poistaa videosta ääntä. Sora myös inisee ja vaikeroi taustalla.. Kepit suorassa!

lauantai 5. marraskuuta 2011

Haaste

Viimein sain uuden tietokoneeni toimintakuntoon, eli tämä päivä kului ohjelmia lataillessa ja asennellessa. Treenattiin me silti keppejä pariin otteeseen. :)  
Mutta nyt haasteeseen, joka saatiin Emmiltä ja Mistiltä. Kiitos kuuluu siis teille! Jätän välistä tunnustusten jakelun, piiri pieni pyörii ja tuntuu että moni on jo haasteeseen vastannut. 

Kahdeksan satunnaista asiaa minusta ja Tiuhdista:

1. Olen leffafriikki, ja tästä voin syyttää sekä kiittää poikaystävääni. Hän tutustutti minut aikoinaan elokuvien pariin ja rikastutti valikoimaani romanttisten hömppäkomedioiden ja b-luokan kauhuelokuvien lisäksi. Ennen Tiuhdin tuloa sekä aktiivista koiraharrastamista, saatoimme katsoa parhaimmillaan kolmesta neljään elokuvaa viikossa. Sittemmin tahti on verkastunut, ja parempi näin. :) Elokuvien katselu yhdessä ja sen jälkeinen analysointi on kuitenkin edelleen meidän yhteinen juttumme. 

2. Koukutun helposti hyviin tv-sarjoihin, kuten Walking Dead, Eastbound & Down, Boardwalk Empire, Mad Men, Game of  Thrones yms. Näitä riittää.. :D 

3. Koiraharrastukset tunnun ottavan välillä liian tosissani. Epäonnistumiset ja onnistumiset kun kuuluvat harrastuksen kuvaan, ja ongelmien kautta pyritään nousemaan voittoon. :) Sorrun välillä vertailemaan meitä osaavampiin koirakoihin - syyttä. 

4. Tiuhdin ja mun yhteinen taival ei ole aina ollut helppo, mutta monta pelkoa on jo voitettu ja tavoitteita saavutettu! Tiuhti on mulle erityisen tärkeä. Pieni sylikoira joka hetkessä saavuttaa pussipirun olemuksen. 

5. Tiuhdilla on kummallinen tapa syödä tiettyjä pusikkomaisia rikkaruohokasveja sekä joidenkin pensaiden ja puiden lehtiä ohikulkumatkallaan. Toinen ei niin kummallinen vaan pikemminkin ällöttävä tapa on bongata ihmis- ja eläinperäisiä ylä- ja alapääneritteitä kaikkialta. Tietenkin eritekasoissa pitää joka kerta kieriä...

6. Ennen Tiuhdin saapumista olin haaveillut agilityn ja tokon harrastamisesta n. kuutisen vuotta. Lukioiässä kavereideni harrastustoiminta innosti minutkin haaveilemaan koiraharrastuksista. Perheessämme on aina ollut koiria, mutta tuohon aikaan elossa oleva koiramme oli jo eläkeiässä eikä minulla ollut mahdollisuuksia hankkia omaa koiraa. Soran kanssa minun tuli aloittaa harrastuksiin tutustuminen mutta toisin kävi.

7. Valokuvailen ja ikuistan tapahtumia ja yksittäisiä hetkiä liian vähän. Kamera tulee tavattoman usein unohdetuksi. Ehkä osittain siitäkin syystä ettei sillä saa millään järkkärin vertoisia kuvia.. Joulupukille olisi toiveita! :D

8. Tämän ajan olisin voinut käyttää tulevaan tenttiin lukemalla.. Opiskelut tuntuvat välillä jäävän sivualalle koirajutuilta. On paljon kivempi treenailla koiran kanssa kuin vääntää happi-isotooppikäyriä excel-taulukolla ja raportoida ikivanhoja lämpötilalukemia... :D 
Tässäpä tämä.


Sitten videota keppitreeneistä. Jossain vaiheessa muistikortti täyttyi ja videokuva stoppasi, niin piti videoida tokojuttujakin mutta meistä näkyi kamerassa vain häivähdys.. 



torstai 3. marraskuuta 2011

Tekniikkatreeniä

Lyhyt blogihiljaisuus johtui rikkoutuneesta kannettavan näyttöpaneelista. Onneksi kotivakuutus korvasi täysin uuden koneen, kun ei vika takuuseen mennyt. :)
Tänään alkoi Elinan vetämä tekniikkakurssi, jossa harjoiteltiin päältäjuoksua. Aivan uusi ohjaus tuotti alkuun yhdellä esteellä harjoiteltuna hankaluuksia. Tiuhti paiskoi rimoja, palkkasin liian aikaisin, en kääntänyt tarpeeksi yläkroppaani ja koira rankaisi saman tein yms. Toistot tuottivat kuitenkin tulosta, ja saatiin päältäjuoksu onnistumaan yhdellä esteellä molempiin suuntiin takaakiertoon yhdistettynä. Kun ohjaus onnistui yhdellä esteellä, pääsimme harjoittelemaan samaa ohjaustekniikkaa kolmella samalle linjalle suoraan sijoitetuilla esteillä. Tiuhti koitti luistaa ohjauksesta ja vetää kurveja suoraksi, mutta siivekkeitä lisäämällä neiti rämälle saatiin muistutettua päähän ohjauksessa kulkeminen. Tiuhti kuulemma jahtaa hieman mun liikettä, ja yrittää samoin rynniä välillä palkalle. No surprise! Katsotaan päästäänkö me pian treenaamaan ohjattujen harkkojen lisäksi itsenäisesti hallille. Tekisi niin hyvää päästä treenaamaan myös itsekseen esteillä!!

Koko viime viikko ja tämä viikko ollaan treenattu keppejä. Viikonloppuna havaitsin kepeillä vaivihkaa kehittyneen ongelman... Keppiväliä lyhentäessä Tiuhti alkoi aika ajoin jättämään ensimmäisen välin pujottelematta, ja kiersi kepit lähetyspuolen vastakkaiselta puolelta. Lopulta tämä johti siihen, ettei Tiuhti muuta tehnytkään kuin kiersi ensimmäistä väliä - vaikka yhdellä keppiparilla mikä tahansa lähetyskulma onnistuikin. Tiuhti ilmeisesti palkkaantui pelkästä kepeille pääsystä, ja kuumuessaan toteutti samaa kaavaa toistuvasti. Oli pakko luopua toisesta keppiparista ja vahvistaa uudestaan ensimmäistä väliä. Otin kaikista lähetyskulmista, ja kun nämä onnistuivat jatkoin sijoittamalla toisen keppiparin n.1,5m etäisyydelle ensimmäisestä parista. Näin pääsin palkkailemaan keppien väliin ja jälkeen helposti. Nyt olen ottanut joka treenikerran alkuun muistutuksena yhtä keppiparia ja lähetyskulmia, näin ollen vahvistanut ensimmäisen keppiparin arvoa uudelleen. Tällä hetkellä käytössä on kaksi keppiparia jotka n. klo 1 ja 7 asennossa, ja kisaetäisyydellä toisiinsa nähden. Mun tulee olla tarkka Tiuhdin kuumumisesta, mikäli alkaa keittää yli ja harkat menee täysin possuiluksi, käsken Tiun maate rauhoittumaan. En enää anna sen toistaa virheellistä suoritusta, ajatellen että se jättää virheellisen suoritustavan mikäli ei saa palkkaa. Palkka itsessään on osittain jo kepeille pääsy... Sen verran kova hinku kepeille jo on. ;)   Videomateriaalikin olisi, mutta tällä hetkellä on lainakone käytössä eikä videonkäsittelyohjelmia ole ladattuna..  Seuraavassa postauksessa mukana toivottavasti kuvia ja/tai videota ettei aina näitä tylsiä löpinöitä!