Me suoriuduttiin Auran nuuskujen järjestämästä tokon tasokokeesta tosi hyvin! :) Niin koiralle kun mullekin jäi iloinen mieli, ja tämän enempää en olis toivonutkaan!! Ensin alkuun Tiuhtia (ja mua) jännitti hieman uusi paikka ja vieraat koirakot ja yleensäkin hieman epämääräinen tilanne. Tiuhti säpsähteli kaukaa kuuluvia koiran haukuntoja ja ehdin jo miettiä, että oliko tämä tässä.. Vaan koirakoiden valuessa paikalle Tiuhti alkoi pikkuhiljaa rentoutumaan, ehkä myös mun oman rauhoittumisen ja tyyneyden myötä. Päätin että jos Tiuhti alkaa jänskäilemään mun on itse ehdottomasti oltava rennon ja huolettoman oloinen. Me lähdettiin sellaisella asenteella että koe saa mennä miten menee, avarretaan hieman maailmaa ja tutustutaan uudenlaiseen treeni/koe- tilanteeseen.
Paikalle saapui monenlaista koirakkoa, mutta jo odotusvaiheessa keskityin ajattelemaan ja huomioimaan ainoastaan mua ja Tiuhtia. Muut tehkööt omia juttujansa omalla tasollaan ja tyylillään. Tärkeänä pidin liikkeiden suorittamista treenien kaltaisesti, mahdollisimman vähin uusin jutuin höystettynä. Halusin pitää liikkeet helppoina Tiuhdille sillä häiriötä paikalla riitti yli 20:n koirakon toimesta! :D
Luoksepäästävyys ja paikkamakuu suoritettiin neljän koirakon ryhmissä. Luoksepäästävyydessä Tiuhti olisi tuttuun tapaansa halunnut päästä syliin asti pusuttelemaan. Hampaat ja pylly oli hieman vaikeita tarkistaa kun koira pyörii väkkyränä häntäänsä heilutellen ja pusuja antaen. :) Maltti olisi valttia tässä liikkeessä, mutta tärkeintä kuitenkin on että kohti tuleva ihminen on positiivinen ja kiva juttu... Paikkamakuun sai suorittaa oman osaamistason mukaisesti. Itse käskytin Tiuhdin maahan, namitin ja kehuin sitä maakuussa, annoin pysy-jättökäskyn ja otin ihan vain muutaman askeleen eteenpäin. Kävin jopa välissä palkkaamassa, ihan vain onnistumisen varmistamiseksi, sillä meillä tämä liike on vielä hyvin hyvin epävarma. Tiuhti pysyi maassa ja nousi vasta käskystä, eli liike onnistui! :)
Ryhmäliikkeiden jälkeen suoritettavana oli kolme pistettä eri liikkeineen, joita sai sitten suorittaa omaan tahtiin. Seuraamispätkässä piti tehdä eräänlainen kuvio: liikkeelle mars eteen- käännös oikeaan-käännös vasempaan. Mä kysyin kauhistuneena että täytyykö meidän suorittaa tällaista mitä ei olla ikinä ennen tehty!! Me ollaan treenattu seuraamista imutuksella 4-5askeleen pätkissä.. että näin.. No liikkuri halusi kuulemma nähdä seuraamista koko kuvion osalta, sitten lähdettiin liikkeelle meidän treenityylillä ja palkka tuli n.5 askeleen jälkeen. Pysähdyin ja kuului ''liikkeelle mars'', päätin lähteä tekemään seuruuta arkiseuraamisena vaikeustason noustessa näin yllättäen. Tiuhti kulki namikäden perässä mukavasti ja kääntyi kumpaankin suuntaan ihan ok. Enhän mä edes itse osaa käännöksiä niin miten sitä voisi vaatia koiraltakaan! :D Seuruupätkästä jäi liikkurin takia hieman hämmentynyt olo, miksi meidän piti suorittaa liike mitä ei olla aikaisemmin tehty!? Varsinkin kun alussa ohjeistettiin tekemään oman suoritustason mukaisesti ja jättämään ne jutut pois mitä koira ei osaa.. Vähän hassua.
Seuraavana vuorossa oli luoksetulo törppöjen päästä toiseen. Taas kauhistelin liikkeen vaativuutta, sillä me ei olla luoksetuloa treenattu kokonaisena liikkeenä, vaan hetsaamalla/Tiuhtia kiinni pitäen. Tiesin jo etukäteen ettei Tiuhti olisi millään pysynyt jättöpaikalla koko törppöjen välimatkaa, vaan pyysin suosiolla saada tehdä luoksetulon puolesta välistä. :) Taisi mennä kaksi tai kolme kertaa ennen kuin Tiuhti malttoi jäädä paikalleen. Tuntui pitkältä ajalta odottaa liikkurin käskytystä ''voit kutsua koiran''.. :D Tiuhti tuli sivu-käskystä vauhdikkaasti suoraan sivulle. Tämä onnistui häiriötekijöistä ja vaikeusasteesta huolimatta lopulta loistavasti. Saatiin palautetta hyvästä luoksetulosta, mutta kuulemma malttia pitäisi olla. Hehhh siis Tiuhtihan on vasta pentu, ei se semmosia osaa jos niitä ei oo treenattu! :)
Viimeisenä liikkeenä tehtiin ruudun mallisessa kuviossa liikkeitä jokaisen törpön kohdalla. Ensimmäisellä koira jätettiin perusasennosta istumaan, jonka jälkeen se kutsuttiin remmin mitan päästä sivulle. Ensimmäinen pa oli hiukan vino mutta Tiuhti korjasi sen nopeaan. Kolmannelle törpölle asti seuruuta ja törpön kohdalla maahanmeno. Tiuhti loikkasi arkiseuruusta tutustumaan törppöön, mutta nopealla ja iloisella takas-käskyllä se tuli jatkamaan liikettä. Maahanmeno oli nopea ja iloinen, Tiuhti sai namit ja ruhtinaalliset kehut. Matka jatkui neljännelle törpölle seuruulla ja seisomisella. Tämäkin oli liike mitä me ei olla seuraamisen yhteydestä otettu kun ihan alkeista vaan.. Autoin kädellä ja Tiuhti tais pysähtyä mun pysähtymisen johdosta eikä niinkään käskystä. Tässä liikkuri kysyi Tiuhdin ikää ja kehui kivaa perusasentoa. :) Kaikkien rastien jälkeen leikittiin ja lähdettiin kotia kohti.
Tasokokeeseen vaadittiin selvästi jonkinlaista koiran peruskoulutustasoa, ei sinne ihan jokainen olisi voinut tulla. Koe kesti yhteensä kaikkine odotteluineen n. puoltoista tuntia, eli kokeen kesto taukoineenkin oli mielestäni tämän ikäiselle koiralle melko paljon. Maanantaina saadaan tieto mihin ryhmään päästään! Tästä kokemuksesta jäi hyvä fiilis ja odotan innolla valmennusryhmän treenien alkamista. Osallistumismaksulla me päästään kahteen epäviralliseen tai yhteen viralliseen toko-kokeeseen vuoden 2011-2012 aikana. Tähtäimessä olisi saada vuoden loppuun mennessä alo-liikkeet kuntoon ja ennen joulua startata ainakin mölleissä. Mutta katsotaan miten edetään, ei turhia paineita suunnitelmien takia. :)
| Tällainen reporanka meillä kotona kokeen jäljiltä |
heheh kiva talja teillä :D kuulosti tosi hyvältä teidän reissu, mahtavaa! :)
VastaaPoista