JEIIIJ!! Meillä oli eilen agitreeneissä hauskaa :) Tiuhti oli alkuun hieman jännittynyt uudesta paikasta, mutta kun se hoksasi paikan jujun niin johan mieli muuttui! Treeniporukassa on meidän lisäksi kolme koirakkoa, porukassa taisi olla vain yksi koirakko jolle agility oli tutumpaa puuhaa, me muut oltiin sitten paikalla ihan keltanokkina.
Aluksi harjoiteltiin yhdellä esteellä lähettämistä, kuljetusta ja luoksetulemista. Voi vitsit kun oli hauskaa, Tiuhti mokoma oli todella innostunut ''hyppimään'' ja juoksemaan ja mikä parasta leikkimään! Voi sitä repimisen ja lelun jahtaamisen määrää.. En oo ennen Tiuhtin nähnyt sellaisella draivilla leikkivän treenihallissa :) Seuraava opeteltava este oli putki, jota Tiuhti on muutaman kerran aikaisemmin kokeillut. Tällä kertaa avustaja piti Tiuhdista kiinni putken toisessa päässä kun mä huutelin ja kannustin Tiuhtia toisesta päästä. Ensin Tiuhti ei meinannut tajuta missä mä olen ja mistä huutelen, ja vaikka sitä pidettiin suoraan putken suulla ohjattuna niin se kuikuili ja hyppi pussin päälle ja sivuille mua etsien.. Pienen tuumailun jälkeen innostui juoksemaan putkeen kun tajusi missä mä olen! :D
Muutamien toistojen jälkeen jätettiin jo lelua putken suulle ja harjoiteltiin lähettämistä molemmista suunnista. Saatiin myös kokeilla treenihallin toisella puolella olevia putkia joissa toinen pää oli käännetty. Tiuhdilla kesti taas muutaman toiston verran ennen kuin keksi mitä näissä putkissa haetaan, se hyppi putkien päältä puolelta toiselle ja kiersi putken vierestä nappamaan palkkalelua.. :D Mutta sitten kun neiti näpsä tajusi homman idean niin johan löytyi vauhtia ja tekemisen meininkiä. Saatiin suoritettua myös putki+este -yhdistelmä, josta olen tosi ylpeä! Tiuhti oli niin pätevä <3
Kontaktiesteiden alkeita harjoiteltiin A:lla nenäkosketuksella, mikä muistui Tiuhdille hyvin mieleen meidän muinaisista kotitreeneistä. Oikein näppärä likka oli siis tässäkin harjoituksessa.
Kotiläksynä saatiin treenailtavaksi nenäkosketusta (esim. portailla, laatikolla jne.) ja eteenlähetystä. Ja niitähän me treenaillaan!! :)
Pikkusisko oli eilen meillä käymässä Ison Valkoisen eli Rocan kanssa. Aikamoinen vilske ja hulina kävi kolmen koiran toimesta.. :D Alla olevan kuvan ottoajalla me istuskeltiin töllöttimen äärellä Tuksu-Joksun häitä katsellen ja herkkuja napostellen. Koirilta oli olohuoneeseen pääsy kielletty (syömisen aikana) ja koirat kurkisteli kynnykselta meidän touhuja seuraillen: (Tiuhti hiukan väsyneenä treeneistä)
"...mikä muistui Tiuhdille hyvin mieleen meidän muinaisista kotitreeneistä". Voi Ida ootko tosissas :D sulla on pienenpieni pentutyttö ja sä puhut teiän muinaisista treeneistä! Teidän agi-aloitus kuulostaa mahtavalta, ja ennenkaikkea lupaavalta! jee! Ona&Edi p.s. kaunis koira sun siskolla :)
VastaaPoistaHeh emmä ihan niin tosissani ollu :D Mutta ei olla nenäkosketusta reenitty varmaan kolmeen kuukauteen (ennen ekaa agikertaa)..
VastaaPoistaNoo saas nähdä mihin suuntaan kehitytään, mä olen ainaskin ihan ulalla kun kaikki opeteltavat jutut on uusia! :) Mutta omassa tahdissa etiäpäin. Tärkeintä on että Tiuhti ja tietty minäkin nautitaan yhdessä tekemisestä.
Täytyy välittää kehut siskolle! :)