keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Hyvän mielen tokot

Tänään treenailtiin Pirkkahallilla Riikan ohjauksessa, tehtiin hieman kisamaiseen tyyliin paikkamakuu, seuruu ja jäävät. Lisäksi katsottiin millä mallilla avon luoksari on. Ja hyvällä mallillahan se! :D

Paikkamakuu meni ok, oltiin nurtsikentällä jossa oli hajuja häiriönä. Tsekattiin pidemmällä ajalla, mitä Tiuhti alkaa puuhailemaan. Me ei treeneissä olla vielä kertaakaan 2minuuttista otettu... Suoria maahanmenoja treenattava erikseen paljon, eli näitä tullaan tekemään tarkkuustreeneissä. Tiuhdilla on välillä tapana vetää etutassujaan suppuun pään alle, joten tähän voisin kehittää erityisen korjaa käskyn, millä asentoa saa pidettyä etäämmältäkin skarppina ja tarkkana. Näissä treeneissä Tiuhti ei tosin mitään mainittavaa puuhastelua alkanut kehittämään. Hyvä niin! :)

Jäävät, sekä maahanmeno että seisominen, olivat ihan superit!! Jeeee! Näiden pitäisi olla meidän varmoja kisavalmiita liikkeitä, joita voisi yhdistää jo palkkaamattomuustreeneihin. Palkkaamattomuustreenejä pitää tehdä kaikki onnistuu -treeneissä, joten vikaanhan ei voi mennä.. ;) Vai mites se nyt meni.

Seuruu näytti Riikan mielestä todella hyvältä pienestä edistämisestä ja käännöksien väljyydestä huolimatta. Tikutti tekee hyvällä asenteella ja oikealla vireellä, häntä heiluu koko ajan eikä kontakti laske. Täähän alkaa sujumaan. Tarkkuustreeneissä kotona voisin ottaa kääntymisiä esim. laatikon ympäri, pallopalkalla vaihtelevasti 1-5 käännöksen jälkeen. Tämä voisi toimia hyvin meille, Tiuhti pysyisi skarpimpana käännöksissä, kun odottaisi mahdollista palkkaa. :)
Treeneissä sain tehdä itse haluamani seuruupätkän, jossa otin pysähdyksiä ja käännöksiä vas. + oik. sekä muutaman täyskäännöksen. Tein tähän asti pisimmän seuruun, jossa joka käännöksellä käskytin Tiuhtia seuraa-käskyllä sekä kehuin aika ajoin hyvästä kontaktista. Taisin antaa muutamassa kohtaa myös välipalkan.

Seuruussa voisin siis vähitellen jättää käännöksistä käskyn pois, ehkä jossain välissä uskallan jättää myös kehut pois. Vielä tuntuu siltä, että Tiuhti saa kehuista paljon varmuutta liikkeen jatkamiseen ja vireen säilyttämiseen. Seuraamisen yhteydessä kokeilun arvoista olisi myös kaukopalkan kokeilu (kisojakin ajatellen) joko lelulla tai ruokakipolla.

Kaukopalkkausta ruoalla olen tehnyt kotitokoissa esim. kaukojen yhteydessä eli pohja palkkaustavalle on jo Tiuhdin mieleen rakennettu. Syksyn lähestyviä kisoja varten täytyisi käynnistää palkkaamattomuus treenejä, varsinkin kun varmoja liikkeitä meillä jo on. Jossain vaiheessa tulisi kokeilla myös kisatreeniä kokeilumielessä, jotta selvittäisin lisätreeniä vaativia liikkeitä ja Tiuhdin viretason pysymistä kisapalkkauksella liikkeiden välissä. Huiii.. Häiriötreenejä ei kuulemma välttämättä hirveästi tarvitsisi treenata, tärkeimpinä jäivät mieleen palkkaamattomuus, kaukopalkkaus ja liikkeiden treenaaminen kisavalmiiksi. Tässä kohdin tarvittaisiin mieletön määrä motivaatiota, rohkeutta ja tavoitteellisuutta eritoten ohjaajan eli minun suunnalta!!

Mieltä lämmitti kuitenkin kuulla, että toko-open mielestä oltaisiin valmiita lokakuun kisoihin, hänen mielestään voitaisiin korkata alo jo aiemminkin. :)  Mutta ei meillä mikään kiire ole, lokakuuhun on vielä hyvin aikaa hioa liikkeet kuntoon ilman suurempaa paniikkia ja stressiä.

Tässä lopuksi kuvattuna meidän hieno käsillä seisonta. Takana monta yritystä taltioida temppu tuloksetta videolle, tämä oli ainut ''onnistunut'', älkää siis välittäkö taustalla häilyvästä jumppapallosta (vaikka sekin kyllä kuuluu meidän treenitarvikkeisiin). :D Tavoitteena etutassuilla seisomiseen olisi pidentää aikaa ja kehittää tasapainoa mahdollista etutassuilla kävelyä varten! :)


p.s. Uutena temppuna aletaan treenailemaan hajutunnistusta Edin ja Onan innoittamina. :) Siitä turisemista sitten vähän myöhemmin ensimmäisten kokeilujen jälkeen! 

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Ohjattuja kesätreenejä

Meillä alkoivat ohjatut agi- ja tokotreenit Tikuttimen kanssa muutama viikko sitten. Hauskaa on ollut varsinkin agissa, tällä viikolla uusina ohjauskuvioina opettelimme niistoa ja jaakotusta. Tiuhti teki myös ensimmäisiä kertoja kokonaista puomia ja A:ta, joskin se yrittää vielä rynniä kontakteilta käskystä huolimatta. Ehkäpä kontakteja pitäisi vahvistaa valmiiksi maassa olevan namialustan kanssa. Koske käskyllä Tiuhti ottaa 2on2off asennon mille tahansa pinnalle/tasolle, mutta esteiden ylityksessä tätä pitäisi vahvistaa. Keppejä otettiin viime treeneissä kokonainen pätkä aikaisempaa matalammilla verkoilla, jolloin Tiuhti yritti hypätä verkon yli viimeisestä pujotteluvälistä. Lelua tuli vilauttaa aivan maassa asti vika välissä, ennen kuin saatiin kepit onnistumaan. Keppien kanssa olisi myös hyvä vahvistaa namialustan kanssa ensimmäistä keppiväliä, jottei Tiuhti rynni keppien vierestä palkkalelulle. Ensi viikolla olisi tarkoitus koittaa keinua, ainakin pienoista heiluttelua. :)

Tämän aamuisissa tokotreeneissä tehtiin paikkamakuuta, seuraamista ja jääviä alo-tyyliin. Kaikki liikkeet onnistuivat moitteettomasti ja oli kiva huomata, että pienoisesta häiriöstä huolimatta seuraaminen näytti ja tuntui kivalta! Me ollaan edistytty ihan hirmuisesti seuruussa, edelleen tehdään seuruuta ko-treeneissä ja tarkkuustreeneissä lyhyissä pätkissä. Ennen vire tuntui katoavan yhtään pidemmässä seuraamispätkässä, mutta nykyisin on havaittavissa jopa pientä edistämistä.. Ennen seuraamista virittelen Tiuhtia nannanannna-sanalla nameilla palkatessa, minkä se on jo oppinut yhdistämään ko. liikkeeseen. :) Edelleen mun tulee kehua ja antaa Tipelle palautetta seuraamisen yhteydessä, mutta tämä ja virittelysana on auttanut vireen säilymiseen ja ilmeikkääseen työskentelemiseen. Olisi hyvä myös ohjaajan vihdoin opetella oikea ja vasen! ;)

Hieman pitää vielä mainostaa meidän kehittymistä, nouto ex-inhokki on muuttunut kivaksi ja innostavaksi liikkeeksi. Tai ei meidän noutoa vielä liikkeeksi voi kutsua, mutta Tiuhti sentään kapulaa heitettäessä säntää innoissaan perään ja tuo kapulan käteen asti tuo-tuo kehoituksien saattelemana. Noudossa ei siis vielä ole käskyä, kehoitan vain Tiuhtia tuomaan kapulaa käteen. Nouto tuntuu toimivan nameilla paremmin jolloin lelujen kyttäämistä ja kapulan sylkemistä ei pääse tapahtumaan.


Tässä muutama ei-editoitu video: Pahoittelut jälleen huonoakin huonommasta kuvalaadusta, mutta kuvaaja halusi istua autossa sadetta paossa.. 





sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Keskikesän juhlaa




Tipe ja palloleikit.. Juhannuksena oltiin koko porukalla viettämässä rentoa mökkielämää, sateettomina hetkinä piti räpsiä muutamia kuvia. :) Lomallakaan en malttanut olla treenailematta, vaan otettiin jonkin verran seuraamista häiriössä, noutoa, liikkeestä seisomista ja erinäisiä temppuja, joilla viihdytettiin hieman mökkikansaa.


Tässä vaiheessa kumpaakaan ei pahemmin enää kiinnostanut kuvattavana oleminen. Tämäkin otos runsaan houkuttelun avulla räpsäisty! 

Meillä on Tiuhdin kanssa elo Tampereella sujunut oikein mallikkaasti. Ollaan treffattu koirakoita, käyty epiksissä ''sosiaalistumassa'' ja päästy tokotreeniryhmäänkin. Agiryhmää ja kouluttajaa olen myöskin etsiskellyt, toivottavasti päästäisiin heinä-elokuussa jatkamaan aksailua. Sen verran kiinnostuneelta ja innokkaalta Tiuhti epävirallisissakin vaikutti. :) Tokoiltu on ahkerasti, enää seuruu ja paikkamakuu työstettävinä, jonka jälkeen keskitytään joka liikkeen saralla erilaisiin häiriöihin ja pikkuhiljaa palkkaamattomuuteen. Seuruu alkaa jo näyttää paremmalta, teen sitä ruoan voimalla virittelysanaa 'NannaNanna' käyttäen. Lelupalkkaus aiheuttaa liikaa paikan siirtymistä ja lelun kyttäämistä. Syys/lokakuussa meidät saattaakin tavata ensimmäisistä tokokisoista! :) Ilmoittautumisia aletaan laittaa ehkä jo heinäkuussa, siis ihan pian.. :D 

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Se on moro!

Kun nääs Tampereella ollaan.. :) Blogihiljentymisiä taitaa kesällä olla tulossa enemmänkin, sillä työt, treenit, matkustaminen Tre-Turku välillä ja yleensäkin sosiaalinen elämä vetää pidemmän korren netissä oleskelulta. ;) Tarkoitus olisi viettää muistorikas kesä Tampereella, ja tähän kesään mahdutetaan töiden ja nukkumisen lisäksi paljon paljon muutakin tekemistä! <3

Tänään treffattiin Hannaa ja Troilusta (puolivuotias bc-poitsu) pienimuotoisen treenailun ja hengailun merkeissä. Olipa kiva päästä tutustumaan uuteen koirakaveriin ja bc-immeiseen! :) Tässä muutamia kuvia reissulta. Kuvat Hanna Mäkitalolta.








keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Tokot 7/7

Vimoset tokotreenit meni todella hyvin huolimatta omasta sähläämisestäni. Tiuhti oli hyvässä vireessä koko treenien ajan, tauolla hieman temputin ja naksuttelin, jotta kontakti ja tekemisen into säilyisi läpi treenien. Treenit alkoivat evl:n z-kävelyllä. Yllätys yllätys ei ollut mulle täysin tuttu juttu, joten Lentsu sai selittää kaavion mulle. :D Ei olla ikinä otettu tuota kaaviota treeneissä, enkä ole vielä jättänyt palkkaamatta jäävistä. Nyt kuitenkin halusin kokeilla miten Tiuhti reagoi palkkaamattomuuteen ja olisiko sillä jäävissä jo hieman kestoa. Lentsu liikkuroi meitä, itse olen treenannut liikkurointia kovin vähän ja kun intoa tekemiseen löytyy multakin niin olin jo lähtenyt ennen Lentsun ensimmäisiä sanojakaan. Huomasin kyllä itse virheeni ja pisti naurattamaan! :D Toisella yrittämällä maltoin kuunnella ohjeita ja yritin tehdä täsmällisesti liikkurin käskyjen mukaan. Maahanmeno oli hyvä ja Tiuhti taisi pudota alas melkein paikoiltaan. Pysyi maassa aina siihen asti kunnes käskytin liikkeelle. :) Istumisessa meni eka kerralla maahan, Lentsu kehoitti mua hiljentämään vauhtiani ja koittamaan uudelleen. Hieman hitaammassa tahdissa liikkeestä istuminen onnistui hyvin. Liikkeestä seisominen oli todella hyvä, onnistui ensimmäisestä kerrasta ja vapautin Tiuhdin etupalkalle. Lentsulta saatiin ohjeistuksena treenata erityisesti mua varten liikkurointia, jotta tottuisin rutiinitoimenpiteisiin jo ennen kisoja. Kuulemma vaarana on, että koira tekee liikkeet tosi hyvin, mutta sitten menetetään pisteitä mun sähellyksen takia! Eli tokosäännöt esiin ja lukemaan!! Kaverit ja Villekin sitten vaan käskyttelemään mua. ;) Vielä voidaan kuulemma treenata myös liikkeestä istumista, mutta kisojen lähetessä kannattaa ottaa ainoastaan maahanmenoja ja seisomisia.

Ei me sentään vielä kesällä kisata, mutta toiveena ja tavoitteena on kisata alokkaassa alkutalvesta - ainakin ennen vuoden vaihdetta. Niin hyvällä mallilla ollaan, että nyt tarvitaan vaan vielä lisää itse liiketreeniä, kuitenkin eritoten häiriötreeniä ja pikkuhiljaa palkkaamattomuutta. Paketti alkaa alokkaassa olla pian valmiina lukuunottamatta täyttä seuruuta ja paikkamakuuta (niin ja palkkaamattomuutta!). Paikkamakuu onnistuu jo pienellä häiriöllä ja piilolla, mutta aikaa täytyisi alkaa pidentämään reilusti yli minuuttisen. Palkkaamattomuuden vaikutuksista Tiuhtiin en vielä ole täysin perillä, sillä liikkeet ovat edelleen opetusvaiheessa, mutta muutamia toistoja ja eri liikkeitä se tuntuu kestävän ilman välitöntä palkkaa ja sitä kautta suoritustason heikkenemistä. Katsotaan nyt miten edetään kesällä ja syksyllä. Edelleen on kuitenkin paljon tehtävää! :)

Suora luoksetulo oli vauhdikas!! En malttanut antaa Tiuhdin tehdä liikettä loppuun, kun ohjasin sitä hieman kädellä sivulle. Olisi pitänyt antaa koiran kokeilla ja tehdä liike kokonaan loppuun, ja vasta sitten korjata mahdollinen vino perusasento. Luoksetulon jälkeen treenattiin muutaman kerran ruutua. Eka kerralla Lentsu ''vei Tiuhdin retkelle'' (tai yritti viedä :D) ja minä kävin laittamassa lelun ruudun taa. Tiuhti tarvitsi muutaman toiston lähteäkseen ruutuun (johtuen mun aikaisemmasta kädenheilautus-ohjauksesta..). Toka kerralla Lentsu kävi viemässä lelun kun me temppuiltiin kauempana, Tiuhti meinasi jo eka lähetyskerralla ampaista ruutuun, mutta tarvitsi vielä toisen toiston. Sitten kun se lähtee niin ampuu kovaa kohti ruutua! Kuulemma se pian lähtee jo ensimmäisestä käskystä. :) Hyvin meni ajatellen, että ruutua ollaan yhteensä treenattu alta kymmenen kertaa.

Hyvä mieli jäi treeneistä, kun Tiuhti oli hyvin kuulolla, hyvässä vireessä ja innostuneena treenaamaan! Ei meidän tokoilut tauolle jää, en itse taida malttaa! :D Tampereella liitytään erääseen treeniporukkaan kunhan Tiuhdin juoksut loppuvat. Lisäksi treenaillaan iteksemme ja toivottavasti myös ainakin ajoittain porukalla. :)

torstai 26. toukokuuta 2011

Omatoimista treeniä

Tokomasis on täällä taas. Treenasin Tiuhdilla jääviä liikkeitä, luoksetuloa stopilla, perusasentotreeniä ja noutoa (kapulan pitoa ja vauhtinoutoa). Ei ollut Tiksu taaskaan parhaimmassa vireessä ja tuntuu että mä jouduin aika paljon hetsaamaan ja kannustamaan vähän joka välissä.. Tiuhdin mielestä olisi ollut kiva järsiä keppiä, haistella hajuja tai juosta lelun kanssa karkuun. Kuka nyt tokoa jaksaisi.. No minä jaksaisin ja haluaisin. :(

Jäävät
  • liikkeestä maahan hyvä, otin monta toistoa naksuttelemalla. Tässä pitäisi ehkä pikkuhiljaa ottaa mukaan myös kestotreeniä maassa pysymiseen.
  • liikkeestä istuminen sekoittui tällä kertaa aluksi maahanmenoon mutta muutamia hyvänolosia toistoja saatiin. 
  • liikkeestä seisominen oli edelleen todella nopea ja täsmällinen, kestoa on tullut lisää sillä nyt pystyin ottamaan useammankin askeleen ennen pallopalkkausta. 
Nouto: meidän murheenkryyni
  • ai mikä kapula, missä, en näe mitään, entä jos temppuilen hiukan, eikö kiljuminenkaan auta.... Tämä kertoo hyvin selvää kieltä siitä, että noudon kanssa todella ollaan aivan alkeissa!
  • tunnarikapulan pito: ei löytänyt kapulaa niin millään (vaikka kapula aivan vieressä), piteli huolimattomasti suussa ja etsiskeli yli puolet ajasta nakkeja maasta.. Argh! :(
  • vauhtinouto: ensin ei meinannu kapula löytyä (!) vaikka paikan päälle pääsikin, juoksee kyllä kapulalle mutta arpoo muutaman sekunnin ennen tarttumista. Muutamia ihan ok toistoja, tiputtaa kapulasta muutaman metrin jälkeen ja juoksee innoissaan lelulle. No sujuu tämä sentään paremmin kuin pitotreenit. ;)
Perusasentotreeni meni kohtalaisesti, lievää haluttomuutta ja huolimattomuutta ilmoilla. Luoksetulon stopit puunkierroilla oikein hyvät.

Asenne ja treenikuviot
  • oma asenne häiriö/kimppatreeneissä ehkä piirun verran parempi, nämä omatoimitreenit tuntuu usein menevän höntsäilyn puolelle. Tiuhdilla myös treenivire ja asenne paremmin kohdillaan kimppatreeneissä, johtuuko se sitten musta tai toisista koirista, en tiedä.. 
  • toivottavasti Tiuhdin kohdalla haluttomuus, hajujen perässä nuuskuttelu yms. ovat vaan juoksuihin kuuluvaa hömpötystä. Jos ei niin peiliin tarkastelu olis kai omalla kohdalla paikallaan! :(
  • omatoimitreeneihin tarvitaan tehokkuutta, tarkkuutta, täsmällisyyttä ja enemmän variaatiota, eli nyt viimeistään operaatio laput&hatut käyntiin! Eli jokainen liike pilkotaan palasiin, palasten osat kirjoitetaan lapuille, joista sitten varioidaan kullekin treenille kokonaisuus ja teema. Yllättävän haastavaa ja vaikeaa kun moista ei ole koskaan tehnyt.

P.S. Meille varmistui tokoryhmä Tampereelle, katsotaan miten kauan saadaan ryhmässä pyöriä, toivottavasti koko kesä! :) 

P.P.S. Jos ei Tiuhdilla ala omatoimitreeneissä motivaatio juoksujen jälkeen nousta, me jäädään tokotauolle!! Ärsyttävää lahnailua. :D

9kk kuvia

Pääpotretti




Sakuko?