lauantai 26. maaliskuuta 2011

Palloleikkejä yliopistolla

Ulkona oli niin kaunis sää, että kameraa oli ulkoilutettava koirien lisäksi. Aamulenkki käytiin yliopiston tiluksilla, missä koiratkin pääsivät temmeltämään. Tiuhti ja Sora saivat jopa hieman yleisöä pallolla pelatessaan ja pikaspurtteja treenatessaan.. :)



Sora vietti torstaina 4-vuotis synttäreitään, minkä kunniaksi koirat herkuttelivat possukiusauksella.  

Sora 4-vuotta!!


keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Taantumistako?

Pitää nyt vielä tännekin tulla purkautumaan fb:n lisäksi ;) Eli-eli Tiuhti päätti taannoisena yönä järjestää itselleen puuhaa seinän järsimisen tapaan. Se järsi samoja kulmakohtia kuin pikkupentuna alta 3kk ikäisenä, piti siis ilmeisesti jatkaa suururakkaa!! Ikkunateippiä ja etikkaa hätävarana päälle.
Noi meidän seinät on sellaista jännää ainesta että niihin tulee kynnelläkin jälkiä, ja irrotessaan aines on sahajauhon oloista putua, eli normi kittaus ei taida tulla kyseeseen. Lisäksi kulmissa on löyhästi kiinni olevat metallilevytuet, jotka irtosivat Tiuhdin käsitellessä seinää.. Nice!

Tänään urakka jatkui n.70 cm korkeudelle seinää, kulmat oli revitty irti ja tapetinomaista pintaa revitelty pitkin eteistä ja keittiötä. Että ihan kiva :(( Teippiä päälle ja etikkahuurut pintaan. Ja siis luita oli lattialla, että sallittuja purukohteita on kyllä ollut!
Taitaa pikkuketulle tulla häkissä oloja yksinollessa. Se on tähän mennessä ollut Soran kanssa viimeiset 5 kk:tta esimerkillisesti yksinään, mitään tuhoja ei ole tehnyt vaan kiltisti ovat nakerrelleet luita tai nukkuneet.

Oli siinä pikkasen hermoissa pitelemistä jotta pysyin hiljaa ja siivoilin rauhallisesti palasia pois lattialta. Vielä yliopistolta kotiin tullessa mietin tämän päiväistä lenkkiä ja treeniä, suunnitelmissa oli agin ohjauskuvioita, liikkeestä pysähtymistä&maahanmenoa, seuraamista ja leikkiä.. Niin että nyt kiinnostaa kovasti lähteä ipanan kanssa pihalle pitämään hauskaa. NOT.

Se purkautuminen oli sitten tässä tältä erää.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Katsokaa kun oon kaunis ja rohkee!



''Oisko minusta kertomaan sen enempää,
jos sä kysyisit multa miten eletään.
Olen hiljaa, otan sut selkään
ja otan kopin ja konttaan, luen satuja.
Merirosvona taistelen sun mukana.
Ylös purjeet, nyt mennään''




Kun pieni bc pelkäsi omaa varjoaan.. Tiuhti näki oman varjonsa mäen alarinteellä ja päätti haukahdella tälle pelottavalle näylle ja päätti parhaimmaksi tulla syliin istuskelemaan. Turvapaikasta uskalsikin sitten vielä vähän vilkuilla. :D 





torstai 17. maaliskuuta 2011

Agittelua

Torstai on toivoa täynnä ja suunta otettiin agihallia kohti, kera hovikuvaajan aka Villen kanssa. :) Uutena tekniikkana harjoiteltiin sylkkäriä. Ensin sylikäännöstä otettiin ilman estettä, ja kun se sujui, otettiin este mukaan kuvioon. Ei taaskaan niin helppoa kuin miltä näyttää :D Mä en tehnyt tarpeeksi tarkkaa ja rauhallista ohjausta vaan heilutin käsiäni ees taas. Rakentavan palautteen myötä kyllä tajusin rauhoittaa itseäni. :) Joskus tuntuu että Tiuhdin turbovauhti ja energia tarttuu myös muhun, vaikka mun pitäis tajuta ohjata koiraa vaan rauhallisemmin.


Kun sylkkäri sujui esteellä, tehtiin kolmen esteen komboa: eka este valssilla, tokan esteen jälkeen koira sylikäännöksellä kolmannelle esteelle. Taas oli ongelmia koiran haltuunotossa sylikäännöksellä - milloin en kutsunut koiraa tarpeeksi ajoissa ja milloin en peruuttanut tarpeeksi pitkälle. Saatiin me kuitenkin pari onnistunutta toistoa. :) Tässä Tiuhti alkoi kuumumaan ja murahtelemaan mun huonoille ohjauksille.. Kun edellä mainittua ekaa kertaa elämässään tekee ei kai voi olettaakaan heti täydellistä suoritusta. :)

Kädet heiluu ylhäällä mut kuva on kiva 

Uutena esteenä vuorossa oli pussi, mitä Tiuhti ei arastellut lainkaan. Hyvin sujahti luoksetulolla ja loppuviimein lähetyksellä. HyväHyvä!
Alla olevassa videossa näkyy kolmen esteen treeni. Aluksi melkoista säheltämistä, mutta saatiin me se estesarja onnistumaan. :)



Onnistuihan se viimein!

Treeneissä sai välillä treenata itsenäisesti kontakteja, keppejä, putkia ja esteitä. Muutamat ohjauskuviot tais kyllä olla hieman tuulesta temmattuja.. Silmä ei vielä ole harjaantunut tarkastelemaan esteiden tulokulmia ohjauksen kannalta, joten välillä oli pienenmoista sähellystä ilmassa. Putki oli Tiuhdille kiva juttu jonne juostiin aina täysillä, parit valssikuviot esteillä saatiin myös toimimaan. Kontaktitreenit sujui hyvin, ja Tiuhti hakeutuu kontakteille itsenäisestikin (enää ei siis tarvitse kädestä pitäen ohjata, vaan koira tietää mitä A:lla on tarkoitus tehdä). Voin vielä kertoa että tällä kertaa koira ei päässyt karkaamaan A:lle (siis kiipeämään harjalle). Parempi näin!

Täältä tullaan..

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Mörköjä & peikkoja

Ehdin jo hymähdellä sille tosiasialle että treenaaminen on kivaa kun Tiuhti ei vielä murkkuile tai mörköile.. Kunnes. Viikonloppuna kauhistusta aiheuttivat junassa kuuluvat äänet mm. ovien kiinnipamahtaminen/avaus, erilaiset jarrutus/kiihdytys tai muuten vain eriskummalliset äänet, mattojen tamppaamisesta kuuluva ääni yms. Sunnuntaina oltiin koko porukan voimin päiväkävelyllä, minkä keskeytti mattojen tamppaamisesta kuulunut kaikuva pamahtava ääni. Tiuhti sai kauhean kohtauksen, jonka aikana se vinkui ja ulisi, ja yritti kaikin voimin pakoon. Itse pysyin rauhallisena enkä kiinnittänyt Tiuhdin melskaamiseen huomiota, mutta se ei tuntunut rauhoittavan Tiuhtia lainkaan, päinvastoin se tempoi hihnassaan aina vain kovempaa häntä jalkojen välissä ulisten. Se sai hirvittävät slaakit tapahtuneesta. :( Palautuminen vei melko pitkään ja se tuntui tämän jälkeen arastelevan tutumpiakin ääniä.



Eilen tokotreeneistä kotiin palatessa Tiuhti sai sätkyn kaupan liukuovista, jotka pitivät sulkeutuessaan kammottavia ääniä (ts. Tiuhdin korviin epätavallisia narskuvia, suhisevia yms ääniä). Ovista tuli tämän jälkeen kauhea mörkö, ja taas alkoi sama remmissä riuhtominen ja pakeneminen kera piippausten. Tiuhti pelästyi myös kookasta nahkatakkista miestä tuntemattomaksi jääneestä syystä..

Tänään aamusta pyörähdettiin kaupungilla uhittelemassa liukuovien möröille ja muille kammottaville äänille! :D Tiuhti tarvitsi paljon kehuja ja rohkaisua niissä tapauksissa kun se uskalsi mennä lähelle pelottavaa kohdetta. Uusia pelottavia juttuja olivat kauppakeskuksen siivousvälineet ja niistä kuuluvat äänet, ylösnousevat oviportit, liukuovien katonrajassa olevat tuulettimet, auton oven paiskaus jne. Lista jatkuu.. Varsin mielenkiintoista seurata herkän paimenen reaktioita näissä pelottavissa tilanteissa. Tiuhti selvästikin näkee ainoana vaihtoehtona pakenemisen ja väistymisen, se ei ole kertaakaan puhissut tai haukkunut pelon kohteille.
Uudenlaista käytöstä esiintyy, sellaista mitä en ole sitten pikkupentuvaiheen jälkeen Tiuhdissa nähnyt. Täytyy pitää positiivinen mieli ja alhainen vaatimustaso mielessä pehmopaimenen herkkyyskauden aikana! :) Haukkupelosta ja toisten koirien kohtaamisjännityksestä tosin ollaan päästy melkein kokonaan eroon. Agihallissa sen paremmin kuin tokohallissakaan muiden koirien haukkuminen ei ole laskenut toimintakykyä. Joskus Tiuhti saattaa reagoida kummastelemalla tai huonolla keskittymisellä, mutta ei se enää juuri pelästy hallissa kuuluvia haukkuääniä.



Koirapuistossa Tiuhti ei edelleenkään uskalla leikkiä toisten koirien kanssa, mutta eteenpäin me ollaan kuitenkin matkaamassa. Enää ei kyhjötetä jaloissa ihan koko aikaa. Ei Tiuhdista koirapuistokoiraa tarvitsekaan tulla, mutta tavoitteena on että haukuntajännitykseen saataisiin siedätystä ja nähtäisiin erilaisia koiria. Tuttujen koirien tai pentujen kanssa Tiuhti leikkii mielellään kun ovat kaksistaan, mutta vanhempien, uusien koiratuttavuuksien kanssa se kokee turvallisemmaksi maassa kierimisen ja alistumisen. Voi mun pientä vässykkää! :)

torstai 10. maaliskuuta 2011

Agitreenit nmr 2

Meillä oli tänään toiset aksatreenit, missä uusina opeteltavina teemoina olivat takaakierto ja valssi esteellä, ja kepit ja rengas uusina esteinä. Olin aluksi ihan hiukan verran ulapalla, kun piti kroppaansa kääntää täsmällisesti oikealla hetkellä ja muistaa vielä jatkaa liikettä (vaikka koira palkkalelulle pääsikin). Kuullostaa ja näyttää NIIN yksinkertaiselta, mutta kokematon ohjaaja + innokas&nopea koira tarvitsivat usemman toiston onnistuakseen :D Kivaa oli jälleen kerran!

Tiuhti oli treenihallissa alkuun melko rauhallinen, mutta kun alettiin tekemään niin sitten myös tehtiin!! Tiuhtia pystyy melko huoletta pitämään treenatessa vapaana, sillä se fokusoituu hyvin yhdessä (ja yksin) tekemiseen leikin avulla.
Treenit aloitettiin siis takaakierroilla ja sen jälkeisellä valssi-harjoituksilla kummastakin suunnasta. Loppuviimein sain Tiuhdin lähetettyä jo pienen etäisyydenkin päästä. :) Tämän jälkeen yhdistettiin taas useampaa estettä tuloksena: putki +este(valssilla) +takaisin putkeen. Muutaman toiston jälkeen äkkäsin miten mun pitää Tiuhtia ohjata, jotta esteyhdistelmä sujuisi. Koira lukisi ohjausta varmasti hyvinkin mutta kun mä en osaa... :D

Keppejä aloiteltiin treenaamaan verkoilla. Tässä kohdin Tiuhti oli kerenny jo sujahtaa kepeillä ennen kuin olin ensimmäistäkään ohjausta/sanaa kerenny antamaan. Ohjaajakin yllättyi ja kysyi etteikö Tiuhti ole todella aikaisemmin keppejä harjoitellut. Eipä olla ei, ja siksi olikin kivan nähdä ettei Tiuhti jänskännyt laisinkaan verkkoja! Se meni kuin vanha tekijä :)
Rengasta otettiin ihan lopuksi. Aluksi ohjaajan avustuksella houkuteltiin koiraa renkaasta läpi luoksetuloa mukaillen, ja kun tämä onnistui, otettiin muutamia toistoja eteenlähetyksellä. Tässä Tiuhti jäi monesti katselemaan mua eikä huomannut eteen jätettyä lelua. Saatiinkin siis kotiläksyksi eteenlähetys treeniä, jotta Tiuhti harjaantuisi fokusoitumaan esteille ja leluun mun sijaan. Ei Tiuhdilla tämän suhteen ongelmaa ole, mutta että jatkoa silmällä pitäen sitä kannattaa treenata. :)

Välillä keskityin kuuntelemaan agiohjaajaa, luullen että Tiuhti pysyy mun vieressä, mutta mitä vielä.. Likka kyllästyi tekemättömyyteen ja suoritteli itsenäisesti putkea ja A-estettä. A:lle mennessä mua hirvitti, olin ihan varma että Tiuhti hyppää esteeltä alas kun kuikuili sen näköisenä.. Ei siinä tietenkään torua voinut, jottei jää huonoja fiiliksiä. Pannasta varovasti kiinni ja kevyt ohjaus alas, ja koira oli taas tukevasti maalla.
Tiuhtihan juoksi puoliväliin A:ta myös jo heti treenien alussa kontaktiharjoitusten toivossa. :D
Onhan se ihanaa että koira on motivoitunut ja innostunut, mutta vähän hirvittää että mitä se seuraavaksi keksii.. Ja on kuitenkin tärkeää säilyttää se yhdessä tekemisen meininki, ettei ala vaan itekseen suoritella esteitä.

Muutama sananen vielä maanantain tokoista. Treenattiin luoksepäästävyyttä, seuraamista ja perusasentoa. Tiuhdilla on omintakeinen tyyli pa:ssa pitää toista etutassua hieman edempänä kuin toista, vaikka muuten se on tosi suorassa ja tiiviinä. Luoksepäästävyydessä meillä ei sen suurempia ongelmia ole, koira on innokas ja haluaisi päästä kaikkien ihmisten syliin, malttia voisi toki hieman harjoitella. Seuraamista otettiin muutamien askeleiden pätkissä perusasennosta lähtien ja liikkeessä palkaten. Meni hyvin ja saatiin kehuja!
Tiuhti kestää hyvin toistoja ja suorittaa mielellään, ei mulla siis näihin liittyen ole tällä kerralla mitään lisättävää. :) Ensi viikkoon siis!

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Ensimmäiset agit!!

JEIIIJ!! Meillä oli eilen agitreeneissä hauskaa :) Tiuhti oli alkuun hieman jännittynyt uudesta paikasta, mutta kun se hoksasi paikan jujun niin johan mieli muuttui! Treeniporukassa on meidän lisäksi kolme koirakkoa, porukassa taisi olla vain yksi koirakko jolle agility oli tutumpaa puuhaa, me muut oltiin sitten paikalla ihan keltanokkina.

Aluksi harjoiteltiin yhdellä esteellä lähettämistä, kuljetusta ja luoksetulemista. Voi vitsit kun oli hauskaa, Tiuhti mokoma oli todella innostunut ''hyppimään'' ja juoksemaan ja mikä parasta leikkimään! Voi sitä repimisen ja lelun jahtaamisen määrää.. En oo ennen Tiuhtin nähnyt sellaisella draivilla leikkivän treenihallissa :) Seuraava opeteltava este oli putki, jota Tiuhti on muutaman kerran aikaisemmin kokeillut. Tällä kertaa avustaja piti Tiuhdista kiinni putken toisessa päässä kun mä huutelin ja kannustin Tiuhtia toisesta päästä. Ensin Tiuhti ei meinannut tajuta missä mä olen ja mistä huutelen, ja vaikka sitä pidettiin suoraan putken suulla ohjattuna niin se kuikuili ja hyppi pussin päälle ja sivuille mua etsien.. Pienen tuumailun jälkeen innostui juoksemaan putkeen kun tajusi missä mä olen! :D

Muutamien toistojen jälkeen jätettiin jo lelua putken suulle ja harjoiteltiin lähettämistä molemmista suunnista. Saatiin myös kokeilla treenihallin toisella puolella olevia putkia joissa toinen pää oli käännetty. Tiuhdilla kesti taas muutaman toiston verran ennen kuin keksi mitä näissä putkissa haetaan, se hyppi putkien päältä puolelta toiselle ja kiersi putken vierestä nappamaan palkkalelua.. :D Mutta sitten kun neiti näpsä tajusi homman idean niin johan löytyi vauhtia ja tekemisen meininkiä. Saatiin suoritettua myös putki+este -yhdistelmä, josta olen tosi ylpeä! Tiuhti oli niin pätevä <3

Kontaktiesteiden alkeita harjoiteltiin A:lla nenäkosketuksella, mikä muistui Tiuhdille hyvin mieleen meidän muinaisista kotitreeneistä. Oikein näppärä likka oli siis tässäkin harjoituksessa.
Kotiläksynä saatiin treenailtavaksi nenäkosketusta (esim. portailla, laatikolla jne.) ja eteenlähetystä. Ja niitähän me treenaillaan!! :)

Pikkusisko oli eilen meillä käymässä Ison Valkoisen eli Rocan kanssa. Aikamoinen vilske ja hulina kävi kolmen koiran toimesta.. :D Alla olevan kuvan ottoajalla me istuskeltiin töllöttimen äärellä Tuksu-Joksun häitä katsellen ja herkkuja napostellen. Koirilta oli olohuoneeseen pääsy kielletty (syömisen aikana) ja koirat kurkisteli kynnykselta meidän touhuja seuraillen:  (Tiuhti hiukan väsyneenä treeneistä)