Olen lukenut viime aikoina useammista blogeista koirien jalostuksesta/pennutuksesta, eritoten bordercollieiden. Itseäni huolestuttaa rodun piirissä varsin yleiseksi käynyt OCD, tarjonnan ja kysynnän suhde, mahdollinen ylitarjonta sekä yhdistelmien runsas käyttö. Pentuja tuntuu välillä tulevan liukuhihnalta samoista yhdistelmistä uudelleen ja uudelleen. Vanhemmilla ei välttämättä ole ainokaistakaan tulosta missään lajissa. Pelkät tulokset eivät toki kerro koirasta kaikkea, ''tuloksettomien'' vanhempien jälkeläisistä saattaa tulla huippukoiria harrastuksiin ja arkielämään. Eri lukunsa ovat tiloilla työskentelevät työkoirat, enkä niihin tässä viittaakaan tuloksettomuudella. Työkoirat todistavat toimivuutensa arkipäiväisissä toiminnoissa.Voisin kuitenkin kertoa oman kokemukseni siitä, millaisin perustein jotkut saattavat pentusuunnitelmat lyödä lukkoon.
Kerran koirapuistossa eräs koiranomistaja kyseli Tiuhdin rotua, värin puolesta kun ei rodun edustajaksi meinannut tuntea. Kehui Tiuhtia kauniin väriseksi ja julisti minulle suureen ääneen koirani suurta jalostusarvoa!! Niin että oikein värin perusteella pennutuspuuhiin.. Itse seisoin puistossa monttu auki, ja mumisin ettei tätä koiraa värinsä perusteella valittu. Kasvattaja sijoitti pennut koteihinsa pentutestin ja oman arviointinsa perusteella. Olin etsimässä ensisijaisesti koiraa - en väriä. Toki Tiuhdin väritys on tavanomaisesta poikkeava ja omaan silmääni nätti, muttei peruste koiran hankinnalle.
Mielestäni jalostuskoiran tulisi olla keskivertoa parempi rotunsa edustaja. Itse en näe Tiuhtia missään määrin kelvollisena rodun kehittämisessä/parantamisessa. Tiuhti on jalostuskoiraksi liian herkkä ja pehmeä. Sen kanssa taisteltiin (ja taistellaan toisinaan vieläkin) erikoisiin ääniin ja toisten koirien haukuntaan siedättymiselle. Mörköjä nähdään aikuisiälläkin. Tokotreeneissä (huom! ei kylläkään agissa) epäonnistumiset saattavat saada koiran vajoamaan maihin, ja palaute voi olla toisinaan vahingollista hänen herkälle mielellleen. :D Esim. kotona kalsaritokoina otettiin näkyviin kaukopalkka ja treenattiin suoria sivulletuloja. Palkka sekoitti Tiuhdin pakan, pa:t jäivät vajaiksi kun piti tuijotella palkan suuntaan -> annoin palautetta ja yritin vaatia koiraa keskittymään annetttuun tehtävään.. Koira vajosi maihin eikä suostunut tulemaan sivulle enää ollenkaan.. Katseli mua kauempaa ''hakkaat minua ilmeellä''. Dramaqueen!? (Ja tähän väliin on ehkä syytä todeta, etten ole koskaan koiraani lyönyt..)
Tiuhdin ääniherkkyys yhdistettynä mielestäni liialliseen herkkyyteen arkioloissa ja tokokentillä (vietin ollessa matalampi) sulkee jalostuskäytön pois automaattisesti. Se ei silti tarkoita, etteikö se koirana minun mielestäni olisi mitä mainioin, hauskin ja etevin. :) Tiuhti on kuitenkin helppo kotona ja mainio harrastuskoirana! Olen alusta lähtien halunnut olla rehellinen niin tutuille kun tuntemattomille, ja kertonut blogissa avoimesti myös niistä ongelmista, sillä salailu ei mielestäni johda minnekään. Me emme ole olleet niin onnekkaita ja osaavia, että olisimme onnistuneet jokaisessa yrittämässämme asiassa treenien yms. mennessä aina putkeen. :D Välillä tulee eteen epäonnistumisia, kompastuskiviä ja välillä taas niitä onnistumisia! :)
On kuitenkin hyvä pitää järki mukana, vaikka kiva niitä palleroisia olisi suunnitella, odotella ja saattaa maailmaan. Omaa koiraansa ja sen jalostusarvoa on hyvä arvioida myös niiden ruusunpunaisten lasien takaa, ja miettiä rodun kehitystä monelta kantilta mm. niin terveyden, luuston, suvun, luonteen kuin ominaisuuksienkin puolesta. :)
Olipa hyvä teksti, jaan huolesi myös riiseneiden osalta, tuntuu joskus olevan ihan päättömiä ratkaisuja jalostuksen kannalta...
VastaaPoistaHyvin kirjoitettu. Jalostuksen (ylipäätään tai bordercollien) ei mielestäni pitäisi perustua väriin tai ulkonäköön. Tittelit ja tulokset ei toki periydy ja joidenkin asioiden periytymisestä on vielä vähän tietoa (esim. luonne ja OCD), mutta kokenut kasvattaja osaa katsoa kokonaisuutta ja näkee koiran potentiaalin ilmankin niitä tuloksia, pystyy arvioimaan kokonaisuutena kaikkia noita asioita mitä mainitsit.
VastaaPoistaTäydellistä koiraa ei tietenkään olekaan, tuskin löytyy bortsua joka on hyväluonteinen, luustoltaan ja kaikin puolin täysin terve, suvussa ei mitään vikoja, MVA, KVA/AVA/TVA ja paimentaisikin vielä kunnolla ylemmissä luokissa.. Ja kun kaikkea ei voi saada, niin pitää miettiä mistä voi joustaa ja mikä on kaikkein tärkeintä. Yhdistelmän toisella osapuolelta voi myös löytyä toiselta puuttuvia ominaisuuksia.. Siitä tullaankin kysymykseen: millainen on jalostuskelpoinen yksilö? Ei niin kauhean simppeli asia vastata loppujen lopuksi ja varmaan jokaisella kasvattajalla oma näkemyksensä asiasta..
Niinpä, täydellistä koiraa tuskin löytyy! :) Hyvä kasvattaja valitsee yhdistelmät tarkkaan ja täydentävästi. Eikä yhtä ainoaa oikeata jalostuskelpoisen yksilön määritelmää löydy, sekin riippuu mitä asioita rodun jalostamisessa haluaa painottaa.
VastaaPoistaEniten ihmettelen jalostustyötä, jossa selvästi uusitaan yhdistelmiä perä jälkeen, ilman että käytettäviltä koirilta löytyy tuloksia (muita kuin näyttely), luonnetestejä ei ole ehkä tehty eikä aikaisempia jälkeläisiä edes terveystutkittu..