Niin se aika kuluu! Laskeskelin tänään, että Tiuhti on ollut meillä jo puoli vuotta. Siinä ajassa pienestä ruipeloisesta riiviöstä on kuoriutunut vähän kookkaampi sydämen valloittaja! <3 Kaikenlaista ollaan jo tämän lyhyen vuoden puoliskon sisällä koettu, että mitä onkaan vielä edessä? :)) Tällä hetkellä koetaan vaihtelevia tuntemuksia tokon suhteen, Lentsun tokokurssi osa1. ei mennyt ihan täysin nappiin.. Tiuhti piippaili ja kävi sauhuten omien suoritusten ajan, kaikkea ympärillä liikkuvaa ja ääntelevää piti tarkkailla. Koettiin me silti monia onnistumisiakin :) Tiuhti palautti hienosti lelua, irtosi puun kiertoon mukavasti, tuli nättiin asentoon sivulle luoksetulosta jne. Mutta paljon on tehtävä, jotta päästään tokossa eteenpäin! :D Keskittymiskykyyn ja kontaktiin häiriössä pitää panostaa PALJON!! Ohjaaja voisi opetella tekniikoita ja treenisuunnitelman tekoa, siitä olisi hyvä lähteä liikkeelle. Vaikka koinkin Tiuhdin höyryilyistä ja kiihkoilusta pientä masista niin täytyy muistutella mieleen, että nämä olivat ensimmäiset treenit ulkona SUURESSA häiriössä. Ympärillä oli treenattavia koiria, ohi kulkevia pyöräilijöitä ja koirakoita, viereisellä nurtsilla pelattiin palloa ja linnut lentelivät ja rääkyivät ympärillä. Lohdutusta tai ei, niin pistän ensimmäisen treenikerran häröilyt osittain häiriöiden piikkiin. Toimintasuunnitelmana paljon treenausta Kupittaalla (paljon häiriötä!!), kaikki-onnistuu treenejä, ja erityisesti kontaktitreenejä ulkosalla. Teholiikkeenä yritän muistaa ottaa seuraamista vaikkapa tarkkuus-treeneissä. :)
 |
|
Tosiaan saatiin vinkkejä seuraamiseen, lähinnä mun asentoon ja palkkakäden paikkaan liittyen. Nyt otetaan kolmen askelen seuraamispätkiä niin että pidän kättä ns. ylöspäin nyrkissä kylkeäni vasten samalla kun oikea käsi pysyy selän takana. Ja kolmen askeleen jälkeen pysähdys perusasentoon. Pikkuhiljaa homman edetessä voin ottaa käännöksiä. Tästä lähdetään ja tätä aletaan treenaamaan kunnolla. :) Paikkamakuussa alan Lentsun ohjeistuksen mukaisesti käyttää etupalkkaa, sillä mun palatessa Tiuhdin luo se nousee herkästi heti ylös. Tätä me ollaan tehty paljon kotitokoissa, mutta vähemmän ulkona häiriössä. Tämäkin liike siis nyt kunnolla työn alle! Mitäs vielä? Luoksarissa pitää alkaa jättää Tiuhtia paikalleen ilman kiinnipitäjää, se kiihtyy hetsaamisesta ja alkaa herkästi käyttää ääntään. Sitä me ei siis haluta, joten kehitetään Tiuhdille malttia paikalla istumiseen! :)
 |
| Namm.. nää kepit maistuuuu |
Tänään kävin Kupittaalla yrittämässä ko-treenejä (kaikki onnistuu) mutta tulos ei ollut aivan täysin mielikuvan mukainen. Kontakti tippui todella herkästi, ja jälleen ympärillä tapahtuvista asioista täytyi olla hyvin perillä. :D Paikkamakuut ja seuruut meni ihan ok. En viitsinyt jäädä tahkoamaan kun itsellä meinas jo hermot mennä vaan jatkettiin suosiolla matkaa M&M:in valjaskaupoille. Valjaat on olleet jo pitkään ostoslistalla ja pääsiäislauantain paimennuspäivää varten käytiin katsastamassa valikoimaa. Mukaan tarttuivat Jokken y-valjaat. Ainoa sopiva koko tuolle pienelle peeseelle löytyi lilan värisenä ''tyttö-valjaina''... :D
Tässä valjaat in-action: istuivat mun mielestä napakan tuntuisesti
Huolimatta pienoisesta tokomasiksesta, Tiuhdin hormonihöyryistä ja korvien ajoittaisesta katoamisesta, yhteiselo on kuitenkin helppoa ja yhdessä tekeminen on pääsääntöisesti molempien mielestä mahtavaa!! Tiuhti on suhteessa Soraan melko vaivaton ja helppo, sen kanssa voi liikkua oikeastaan missä vain, treenailla mitä vain, ja jos jokin on varmaa niin se että Tiuhti on aina valmis leikkimään ja touhuamaan. <3 Me ei ehkä olla harrastusten osalta vielä millään tasolla, mutta pikkuhiljaa edetään ja opiskellaan uusia juttuja.
Tässä mamin pikku bc:
 |
| <3 <3 <3 |
ps. Kuvat kannattaa klikata suuremmiksi, näyttävät niin suttusilta ja huonolaatuisilta tuossa kuvakoossa! Järkkäri mahdollisesti kesän hankintalistalla.. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti