Tänään treenailtiin perustottelevaisuuden jatkokurssilla maahan-istu-seiso -vaihtojen alkeita, luoksepäästävyyttä ja eteen lähetystä, sekä kertailtiin maahan- ja istumaanmenoa nopeutta silmällä pitäen. Treenit meni mukavasti (viime kerta oli niin katastrofi että ylöspäin oli noustava :D) Eteen lähetyksessä namikippo ei toiminut alkuunkaan, mutta kun vaihdoin leluun ja yllytin vielä hieman ''missä lelu on, missä lelu'' niin johan tuli Tiuhdilla kiire. :) Ja perään taisteluleikkiä! Treenien päätteeksi otin hieman repimisleikkiä, ei koirien haukunta eikä ilmastoinnin hurina vaikuttanut leikki-intoon, eli edistystä on tapahtunut hieman! Jee! :)
Hampaat on vaihtuneet joten noudon alkeita, eli noutolelun pitoa alettiin taas ahkerammin treenailemaan. Ilman kulmureita noutolelu tuppasi valumaan suusta.. Tasapaino- ja takapäänkäyttötreeniä ollaan vähemmän ja enemmän aktiivisesti yritetty harjoitella, koulukiireet tenttilukuineen on vieneet vaan yllättävän paljon aikaa koiraharrastukselta! ;D
Viime viikolla treffattiin Tiuhdin kanssa Onaa ja Edi-riiseniä, koirien kokoero oli valtava mutta Tiuhti kulki suhteellisen mukavasti Edin perässä. Hyvä vaan päästä välillä lenkkeilemään suurempienkin koirien kanssa, ja huomata ettei niissä ole mitään pelättävää! Kuvamateriaalia yhteislenkistä ei valitettavasti kertynyt järkyttävän huonon sään vuoksi. Muutenkaan kuvia ei ole tullut räpsittyä oikeastaan yhtään, pitäisi taas kunnostautua kuvailun suhteen.. Pentuvaihe menee niin äkkiä ohi!
Tälle viikolla treenin alle:
-seisominen niin että edistystä tapahtuis eikä takajalat enää steppailis (ainakaan ihan yhtä paljoa)
-noutoesineen pitoon kestävyyttä
+paljon leikkiä ja muita arkipäiviin kuuluvia tempputuokioita :)
Vinkki eteenlähetykselle! Oli erittäin toimiva kun vietiin Edin kanssa yhdessä lempparipallo kauas, ja ärsytin kuiskailemalla että "jäikse sinne!" samalla kun tiputin pallon maahan, käännyttiin parin metrin päästä ja kuiskasin taas, samalla innostaen. Tehtiin pari kertaa matkalla uusiks koko ajan pois päin mentäessä. Lähetyspaikalla tehtiin väkisin perustottista kunnes (koira tietysti kohti palkkaa) annoin käskyn ETEEEEEEN! :D se oli hyvä treeni se. Terkuin Ona ja Edi
VastaaPoista