sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Raitapaitoja

SoraSorsa on hoidossa ja tilalle saatiin raitainen hoidokki :) 


<3

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Katohan.. Päivitys...

Viimeisin blogiteksti on todellakin tammikuulta. Kertoo siitä ettei meidän elämässä juuri kummoisia koirarintaman osalta ole tapahtunut. :D Agility jouduttiin jättämään tauolle ihan taloudellisista syistä, katsotaan jos päästään jatkamaan treenejä ensi syksynä tai mahdollisesti jo kesällä. Harvakseltaan ollaan treenailtu tokoa, ei mitenkään tavoitteellisesti. Lähinnä sellaista pientä kivaa hömpöttelyä.


Pientä aktivoitumista ja tokoinnostusta on ollut havaittavissa parin viime viikon ajan. Uusia temppuja ollaan huviksemme opeteltu, kaapinovien sulkemista, muovikippojen asettelua toistensa sisään kokojärjestyksessä, ja erilaisten tavaroiden nostelua laatikon sisään (mm. ruuvimeisseli, hissilippu/jojo, kynä, muistitikku, harja yms.) Tiuhti on tästä aktivoitumisesta selvästi nauttinut, vaikka leppoisampaan ja rauhallisempaan arkeen hyvin tottuikin. Sekin on herännyt eloon horroksesta! :D

Tunnaria koitin eilen vieraassa paikassa hajustuneilla kapuloilla seinää vasten aseteltuna. Kappas vain Tiuhti merkkasi selvästi useamman kerran oman kapulan. Noutoa en tähän vielä sotke sillä meillä ongelmana on selvästi ollut nenän käytön puute, liika hösäys, noudon ylikorostuminen ja oman kapulan merkkaamisen puute. Ehkä se vielä siitä. :) Kokeilin pari kertaa myös rivissä olevilla kapuloilla. Virettä taisi olla liikaa, sillä eka kerta meni kapuloiden maisteluksi ja nosteluksi ilman minkäänmoista haistelua. Täytyy jatkaa treenejä näillä ''vierailla'' kapuloilla!

Tiivistettynä: horroksesta herätty ja aktivoiduttu!! :)

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Live.. like somebody left the gate open...

Tänä viikonloppuna siiseli kavereineen kävi Turun koirauimalassa http://www.sirifa.com/ polskimassa altaalla. Ensin alkuun altaan kulkuramppi selvästi pelotti eikä Tiuhti uskaltautunut kurottelua pidemmälle edes lelujen perässä. Pinkit uimaliivit saatuaan avustin Tiukun vesille kahvasta kuljettaen. Problem solved. ;) Sen jälkeen siiseliä ei altaasta pois saatukaan. Se uiskenteli ilman leluja tai lelujen perässä, toi lelun rampille ja lähti uimaan altaan toiseen päähän ennen lelun heittämistäkään. Selvästi nautti vedessä polskimisesta. :) Soraa yritettiin houkutella uimaan liivien kanssa, mutta se harasi niin paljon vastaan eikä innostunut altaalle edes lelun tai namien perässä, joten Sorsa sai katsella muiden hupia vierestä... 



Mitäs me ollaan viime aikoina puuhasteltu lenkkeilyn lisäksi? Tokon voittajaa varten sisätokoina ollaan hinkuteltu hieman kaukoja ja tunnarin alkeita palauteltiin jälleen mieleen. Kaukoissa pientä edistymistä on havaittavissa. :) Tunnari sen sijaan on entisen kaltainen katastrofi. Tiuhtia on vaikea saada käyttämään nenäänsä, yleensä se kaahottaa kapuloille ja on liiallisessa noutomoodissa... Tunnarissa ei siis edistystä millään tapaa. Pitäisi rauhassa tutustua opetustekniikoihin ja miettiä mikä meille sopisi parhaiten. Muuten ruutu, nouto ja seuruutreenit on sujuneet oikein hyvin. Paikkamakuuta pakkasissa ei olla tehty, eli tätä treenataan enemmän kelien lauhetessa. Muuten meillä on mennyt oikein hyvin. Elämä hymyilee jälleen ja sille hymyillään myös takaisin! :)



tiistai 20. marraskuuta 2012

I used to believe in forever But forever's too good to be true

Syksy on mennyt ylä- ja alamäkeä, notkahduksista on yritetty ponnistaa kohti korkeuksia. Syksy on jatkunut koiraharrastusrintamalla vaisuna ja melko ponnettomana. Elämä on pyörinyt lähinnä pakollisten hoidettavien asioimisten ja koulujuttujen, sekä hauskanpidon (tai sen yrittämisen) ympärillä. Niin siinä sitten kävi, että monivuotinen parisuhteeni päättyi, joten pakkaamme koirien kanssa kimpsumme kasaan, ja suuntaamme muuttokuorman uuteen kotiimme parin viikon päästä. Aika on mennyt lähinnä keskittyen pitämään itsensä ja pääkoppansa kasassa. Onni on hyvät ystävät! ♥ 


Suunta ei tämän syksyn jäljiltä voi olla kuin ylöspäin, joten tulevaa talvea ja kevättä odottelen innokkaana :) Onni on Tiukun kaltainen koira, joka lämmittää kainaloa pahimmassa halipulassa. Koira joka tarjoaa tekemistä ja virikkeitä, kun huomaa maanneensa sängyssä koko päivän katsomassa How I Met Your Motheria.. 
♥ 



torstai 25. lokakuuta 2012

AVO 1!!

Päivitykset laahaa jäljessä... Tiuhdin kanssa tokoiltiin pari viikkoa takaperin epäonnistumisten päivänä Ylöjärvellä 13.10 tokon avoimen luokan 1-tulos. Koepaikalle kaahattiin autolla tuhatta ja sataa, myöhässä tietenkin, toivoen papereiden ja tarvittavien lelujen/namien olevan matkassa mukana. ;) Kisapaikalla käytiin kävelylenkillä ja harkattiin hieman kontaktia ja sivulletuloja. Pakkasin Tiuhdin autoon odottelujen ajaksi, ja tämä taktiikka tuntui toimivan. Tiuhti oli autosta pois otettaessa melko sopivassa vireessä, hieman kiihkeänä se vinkui suorittavien koirakoiden perään.

Tähän kokeeseen treenattiin oikeastaan ylläpitotreeniä vain muutaman päivän ajan ennen koetta. Menin kokeeseen koittamaan, josko saisimme 1-tuloksen. Tuloksilla ei tässä kokeessa ollut merkitystä, sillä treenasimme kisaan aivan liian vähän... Itse lähdin hakemaan kokeesta iloista tekemisen meininkiä ja treeniä. Ilman paineita olikin paljon helpompaa astella kehään, kun en kyennyt minkäänlaisia ennakko-odotuksia luomaan. :)


Paikkamakuu 7,5
Tiuhti meni hyvin maahan ja pysyi maassa koko liikkeen ajan. Tätä ei treenattu kertaakaan piilona vieraiden koirien kanssa. Viereinen belgi nousi, mutta onneksi Tiuhti ei ottanut tästä liikaa painetta. Palatessa huomasin sen siirtyneen lonkalle, ja tuomari kommentoi Tiun haistelleen. Sivulletulossa jouduin antamaan kaksi käskyä, tätä on tapahtunut paljon treeneissä, joten tuplakäsky ei ihmetyttänyt.

Seuruu 8
Vauuuu!!! Kehään tultua Tiuhti oli ehkä hieman ulapalla ja lähti seuruun alussa erkanemaan, jouduin siis antamaan juoksuosuudessa pienen palautteen. Siihen Tiu kuitenkin reagoi hyvin ja loppuseuruu oli meidän seuraamiseksi erittäin hyvää!!! Voi että olin tyytyväinen tähän. Tiuhti oli kontaktissa koko ajan, eikä seuruupaikka seilannut.

Liikkeestä maahan 9
Pistemenetys saattoi mennä seuruuosuudesta tai aavistuksen vinosta maahanmenosta. Muuten nappisuoritus.

Luoksetulo 10
Ansaitusti! Tiuhti lähti nopeaan laukkaan ja pysähtyi hyvin käsimerkistä. Palasi sivulle yhtä nopeasti.

Liikkeestä seisominen 8,5
En tiedä mistä pistemenetykset johtuivat. Seuruuosuudesta, pysähtymisestä vai mistä. Hyvin Tiuhti ainakin seisomisen ajan pysyi paikallaan.

Noutaminen 7,5
Tässä mua harmitti oma tunarointi. Olisin voinut ottaa varman päälle ja käskyttää luovutuksessa ''irti' käskyllä. Harmillisesti käytin kiitti-käskyä, joka tarvittiin sitten tuplana, juu tätä ei olla erikseen treenattu... Tiuhti myös haukahti noutoon lähdettyään. Vire taisi olla himpun verran liian korkealla. Tätä on tapahtunut silloin tällöin treeneissä, ja tämä pistetään treenilistaan korjattavaksi! Muuten nouto oli nopea ja ihan nappisuoritus. :)

Kaukot 9
Tässä en tiedä mistä piste meni. Kaikki vaihdot olivat nopeat ja suorat. Alun maahanmeno ja lopun sivullenousu ilman tuplia.

Hyppy 10
Tätä ei treenattu kuluneen vuoden aikana kuin muutaman kerran. Ennen koetta ei kertaakaan. Hyvin Tiuhti muisti mitä piti tehdä. :)

Kokonaisvaikutus 9,5


Pisteitä kokonaisuudessaan siis 175, 1.sija. Matkalla sattui pieniä kauneusvirheitä, jotka voi puhtaasti laittaa treenaamattomuuden piikkiin! Hieno suoritus niin vähäisellä treenimäärällä ja tällaisella kokeilumeiningillä! Tuomari kehui meidän näyttävää ja iloista yhteistyötä, meitä oli kuulemma ilo katsoa. Itselleni jäi kisoista todella hyvä fiilis, meillä säilyi paineeton ja iloinen yhteispeli koko kisan ajan. :) Tiuhti teki kokeessa enemmäin kuin parhaansa, se suoritti liikkeet aivan kuten parhaimmissa treeneissä!!! Mulla on ihana koira <3 Itse pystyin ennen ensimmäistä liikettä karistamaan pienen jännityksen poikasen pois, se varmasti vaikutti suoritukseen positiivisesti. Tiuhti pysyi kontaktissa koko kokeen ajan, palkkaantui kehuista eikä häiriintynyt tuomarista, liikkeenohjaajasta, ympäristöstä tai muista koirista. Vuosi takaperin alokkaan kisoissa tekeminen oli ihan toista, koira oli aivan ulapalla ja sitä oli vaikea saada mukaan liikkeisiin. Nyt meininki oli ihan toista. Niinkuin me oltaisiin löydetty se yhteinen sävel! :) Kisatunne oli kyllä mahtava ja voitto tuli täytenä yllätyksenä. Kisatunnelmaa fiilistellään vielä pitkään. Käytin kokeessa kaukopalkkana palloa. Tiu ymmärsi koepalkkauksen ihan selvästi, sillä niin kova kiire kehästä lähdettäessä pallon luo tuli. :) Mahtava tunne kun yhteistyö pelittää!

Tässä kuvia syyslomalta kotipaikkakunnalta, jonka tunnusmerkki kuvissa vilahtelee <3










sunnuntai 7. lokakuuta 2012

People say nothing's impossible, but I do nothing every day.

Sora lähettää syysterveisiä blogilukijoille!
Ilmeellä..
Sora nautiskelee!                                                 In the meanwhile.. :D


Tiuhti söpistelee 

maanantai 17. syyskuuta 2012

Syksy puhaltaa uudet tuulet...

Liian pitkä aika viimeisimmästä kirjoituksesta. Huhheijakkaa. Tässä on itsellä tapahtunut yhtä jos toista viimeisten parin kuukauden aikana. Harrastukset lukuunottamatta pienen pientä tokoilua ovat jääneet tauolle. Syksyn tullen meille tulee toivottavasti pieniä ja suuria muutoksia, muutto ja asettuminen aloilleen uudenlaiseen tilanteeseen. Toivottavasti koirat sopeutuvat muuttuvaan elämäntilanteeseen lungisti stressailematta. Tai no Tiuhdin suhteen mitään ei tarvitse huolehtia, se kyllä sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen ja minne tahansa paikkaan. Tiuhdin koti on siellä missä minä olen. :)

Tässä palaillaan pikkuhiljaa harrastusten pariin, tokokisat peruin erinäisistä syistä mutta tarkoitus olisi siis mennä korkkaamaan tokon avoimen luokka vielä tässä syksyllä tai alkutalvella. Katsotaan nyt miten asiat etenevät ja järjestyvät. Agilityn suhteen aiomme treenata Nooralla tämän syyskauden, itsenäisesti olisi tarkoitus treenata nyt siten, että saataisiin sitä ohjaus- ja estevarmuutta. Niin että päästäisiin taas kunnolla treenailemaan treenivihossa seisovia ajatuksia, neuvoja ja ohjeita. Kisaamaan me ei millään päästä vielä tänä vuonna, mutta ei meillä mikään kiire olekaan. Nyt on saatava oma elämä pikkuhiljaa järjestykseen ja itsensä tolpilleen. Sen jälkeen voidaan keskittyä suunnittelemaan harrastusrintamalla ''etenemistä''. ;)

Mitä meidän blogin puolella hiljaiseen kesään on sitten kuulunut? Uusia tuttavuuksia, metsälenkkejä, uintireissuja, pienimuotoista maakuntamatkailua ja retkeilyä. Paljon luontoa ja vapaana irroittelua - niistä meidän kesä tehtiin 















♥ ♥ ♥ Kesä 2012 ♥ ♥